Perjantaina 9.4. matkustin Keravalle kirjoittaakseeni kritiikin Keravan taidemuseon molemmista näyttelyistä: Filosofin valinta (7.4. – 30.5.) sekä Kuinka rakentaa astianpesukone (26.3. – 30.5.). Ennen museolle menoa kiinnitin kuitenkin huomioni Savion seisakkeen vieressä olevaan tehtaan asuinalueeseen, joka on nyt hylätty ja nopeasti raunioitumassa ennen ilmeistä purkua. Päätinkin tehdä lähitulevaisuudessa uuden retken Saviolle pelkästään kuvatakseni raunioiden graffitit:
Näkymä Savion seisakkeen laiturilta.
En odottanut näyttelyiltä todellisuudessa kovinkaan paljoa, koska tiesin niistä jotain ennakoltakin. Filosofin valinta perustui filosofi Jaakko Hintikan (s. 1929) lahjoituskokoelmaan, jonka tueksi oli koottu kokoelmanäyttely sekä museon omista kokoelmista että Aune Laaksosen taidesäätiön kokoelmista. Pesukoneduuni oli puolestaan robotiikka- ja tekoälyjuttuja, jotka tuppaavat yleensä jäämän vähän kuivakoiksi – siis taiteen kontekstissa.
No, näyttelythän osoittautuivatkin sitten molemmat sangen kiinnostaviksi ja myös laadukkaiksi. Tajusin sen myös melkein heti, ja sen myötä ilahduin myös siitä, että turhat ennakkoasenteetkin pystyy näköjään tarvittaessa romuttamaan aika nopeasti. Filosofin valinta -näyttelyn yhteydessä oli myös hauska huomata, miten kiinnostavia teoksia museon kokoelmissa itse asiassa on. Esimerkisi Risto Vilhusen 1970-luvun tuotannosta oli esillä oikein hienoja näytteitä:
Risto Vilhunen, Leonardon Vitruviuksen ihminen, 1970.
Pentti Tullaa (1937–1988) en ole nähnyt pitkän aikaan missään. Tekisi mieleni jopa kysyä, että "Kuka muistaa Pentti Tullaa..." Eino Ruutsalolta (1921–2001) en juurikaan ole aiemmin nähnyt öljymaalauksia. Antti Maasalon (s. 1940) pienimuotoiset kineettiset jutut olivat tosi kiinnostavia. Tässä vain joitain poimintoja. Näyttely oli täynnään kaikkea kiinnostavaa ja ei-niin-usein-nähtyä. Siitä jäi tosi hyvä fiilis.
Ja robottimies, argentiinalaissyntyinen mutta nykyään Helsingissä vaikuttava Axel Straschnoy (s. 1978) oli vähän sama juttu, vaikka fiilis olikin lopulta aika ambivalentti – mutta niinhän oli varmaan tarkoituskin. Kyseessä oli tekoälyyn perustuvan parivaljakon – taiteilevan robotin ja taidetta vastaanottavan robotin – vuorovaikutuksesta. Ja siinähän heräsi lopulta tosi paha kysymys. Voisiko robotti oppia tekemään taidetta niin hyvin, että se oikeasti kävisi ihmisvastaanottajallekin hyvästä taiteesta? Ei tätä oikein uskalla miettiäkään.
Nelikanavainstallaatio teoksesta Kuinka rakentaa astianpesukone?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti