Pullon
kansallinen henki
Alkoholijuomia valmistavan valtionyhtiö Altian mahdollinen yksityistäminen ja sitä kautta jopa siirtyminen ulkomaiseen omistukseen on suomalaisille merkittävä tunneasia. Keskustelu tiivistyy usein vuonna 1953 markkinoille tulleeseen Koskenkorvaan, jonka symbolinen lataus suomalaiselle kulttuurille on käsittämättömän iso asia. Se on niin iso asia, että esimeriksi europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, joka tuskin on kovin montaa kertaa katsonut maailmaansa Kossu-pullon pohjan läpi, totesi muutama viikko sitten: ”Koskenkorva pysyköön suomalaisena. En halua, että jälleen yksi tuttu suomalainen tavaramerkki siirtyy ulkomaisiin käsiin. Koskenkorva on myös tunneasia.” (Ilkka 23.5.2014)
Koskenkorva on ollut uhattuna aiemminkin ja herättänyt nimenomaan voimakkaita tunteita. Vuonna 2001 Altiaa yritettiin edellisen kerran yksityistää, ja tuolloin juuri Koskenkorva valittiin taistelun symboliksi. Moni taiteilija liittyi Pro Koskenkorva -liikkeeseen, muun muassa Juice Leskinen, Pate Mustajärvi ja Martti Suosalo.
Koskenkorvalla onkin ollut suuri taiteellinen merkitys. Pelkkä pikatesti esimerkiksi Äänitearkiston tietokannasta kertoo sen kiistattomasti: Sleepy Sleepersien Ilman kossua pännii, Lapinlahden lintujen Kaivollinen kossua Irwinin Koskenkorvassa sekä Freud, Marx, Engels ja Jungin Kossu on mun kuski. Jopa Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan laulajat on levyttänyt vuonna 1985 kappaleen Mistä saatais Koskenkorvaa? Edellä luetellut vain muutamia mainitakseni. Kyllä Jäätteenmäki siis tietää, mistä puhuu.
Matkoillaan turisti yrittää etsiä jotain vierailemansa kulttuurin hengelle ominaista; usein se on alkoholia. Kukapa ei joisi tequilaa Meksikossa, ouzoa Kreikassa tai rakia Turkissa?
Virossa vieraileva suomalaisturisti osoittaa sekä taloudellista rationaalisuutta että paikan hengen tavoittelua: hän tuo mukanaan useammankin pullon virolaista vodkaa, joko Viru Valgea tai sitten Saaremaa Vodkaa. Harva suomalaisturisti kuitenkaan tietää, että nykyinen markkinajohtaja Saaremaa Vodka valmistetaan suomalaisesta etyylialkoholista ja että sen valmistaja on Altian virolainen tytäryhtiö. He tuovat matkamuistoksi Virosta siis silkkaa suomalaista viinaa.
Kansalliseksi koettujen tavaramerkkien pyhyys ei ole mikään suomalainen erikoisuus. Tätä samaa taistelua käydään kaikkialla maailmassa. Viime viikolla taidekriitikko Jonathan Jones kertoi The Guardian -lehdessä kuvataiteilija David Machin tekeillä olevasta teoksesta, joka tutkailee brittiläistä identiteettiä. Hän kerää parhaillaan installaatioonsa 2000 tyhjää pulloa HP-kastiketta, joka hänen mielestään on ”brittiläinen ikoni” – vähän niin kuin meidän Kossumme. HP-kastike onkin alun perin brittituote. Sitä on valmistettu jo vuodesta 1895 ja etiketissä voimme edelleenkin ihailla Britannian parlamenttirakennusta. Mach kuitenkin muistuttaa, että HP:tä valmistuttaa nykyään yhdysvaltalainen Heinz ja että itse tuote valmistetaan Hollannissa. HP:n valmistamisen siirtyminen Hollantiin vuonna 2007 aiheutti Britanniassakin ison kohun. 125 Astonin tehtaan työtekijää menetti työpaikkansa, ja nyt itse tehdaskin on purettu. Vain yksi jättimäinen ulkologo on tallella. Britanniassakin taide yhdistyi tuotemerkkiin: logo kuuluu nykyään Birmingham Museums & Art Galleryn kokoelmiin.
HP:n Astonin tehtaan logo näyttelyssä Birminghamissa vuonna 2010.
Nykyisessä globaalissa markkinataloudessa tuotteiden kansalliset identiteettiarvot ovat jo kohta kaikki tietyllä tavalla väärennöksiä – ja kyllähän me kaikki tiedämmekin sen. Ainoastaan aidot olutharrastajat pysyvät enää kärryillä siitä, minkä suomalaisen olutmerkin mikäkin kansainvälinen suuryhtiö kulloinkin omistaa.
Brändeillä ja laadullakaan ei ole kovin paljoa tekemistä toistensa kanssa. Symbolisen arvon ollessa kyseessä tilanne saattaa olla jopa käänteinen: distinktiossa eli erottelujen tekemisen sosiaalisessa pelissä huonompi voi olla parempaa. Hyvä esimerkki on toinen suomalainen viinaikoni: Jaloviina eli maailmallakin ainutlaatuinen konjakin ja viinan sekoitus. Alun perin yhden tähden Jallussa oli neljäsosa konjakkia, kun kolmen tähden Jallussa sitä oli kolme neljäsosaa. Ja tässäkin taide astuu oudosti kehiin: kulttuuriväki ostaa jostain syystä pelkästään yhden tähden Jallua. Jallustakin on tehty lukuisia biisejä, ja monen rockbändin raiderissakin saattaa kuulemma esiintyä vaatimus Jallusta. Itse asiassa minunkin taidepoliittisesta vallankäytöstäni yksi hienoimmista tarinoista liittyy juuri Jalluun: sain Nykytaiteen museo Kiasman kahvilan vaihtamaan kolmen tähtensä yhdeksi tähdeksi. Pidin oikein luennon siitä, mitä heidän pitää tehdä, että taiteilijatkin tuntisivat paikan omakseen.
Taidan olla kerrankin Jäätteenmäen kanssa samaa mieltä, mutta ehkä vähän pessimistisesti. Toivon kuitenkin, että Kiasma edes tajuaisi ostaa kokoelmiinsa Koskenkorvan tehtaiden ulkologon niin kuin Birminghamissa tehtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti