Voiko taideteos menettää omistajansa epäillyn juridisen, moraalisen tai imagollisen kelvottomuuden takia esteettisen kelvollisuutensa?

Yhdysvalloissa on viime aikoina käyty keskustelua koomikko Bill Cosbyyn liittyvistä raiskausyytöksistä. Helsingin Sanomat uutisoi 19.11., että NBC ja Netflix ovat peruneet Cosbyn kanssa sovitut ohjelmat. Useammatkin naiset ovat syyttäneet julkisuudessa Cosbya raiskauksista tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeuteen asti tapaukset eivät ole edenneet.
Cosby on Camille-vaimonsa kanssa tunnettu myös taiteenkeräilijänä. Pariskunnan afroamerikkalaisen taiteen kokoelmasta on parhaillaan helmiä esillä Smithsonianin järjestämässä näyttelyssä Conversations – African and African American Artworks in Dialogue (9.10.2014–24.1.2016).

David C. Driskell (s. 1931), Benin Head (n. 1978), munatempera paperille, Cosbyjen kokoelmista.

Hyperallercigin Jillian Steinhauer kysyi 20.11.: "Mitä Smithsonianin pitäisi tehdä Cosby-näyttelylleen?" Näyttelyssä Cosbyjen ilmeisen merkittävää kokoelmaa esitellään ensimmäistä kertaa laajemmalle yleisöille.
Näin Steinhauer: "The Cosby collection does not exist without Bill Cosby, and the National Museum of African Art would not have access to it without him either. It’s hard to think of a more perfect illustration of the mess our museum system has become, of the way our institutions are completely beholden to rich people. When a museum shows a private collection — an all-too-common practice these days — it is anointing not just the art but the person who had the good taste (and money) to choose it."
Tässäpä miettimistä. Ja kai tuota syyttömyysolettamaakin pitäisi miettiä. Vai mietitäänkö nykyään kuitenkin mieluummin imagokysymyksiä? Mutta ainakin pitäisi miettiä vähän laajemminkin, koska näiden rikkaiden yksityiskeräilijöiden rooli taidemaailmassa lisääntyy koko ajan.
Vastauksia en esitä vaan jatkan itsekin miettimistä.