Julkaistua 843: Elettyä ja koettua arkkitehtuuria

Olen taas surullisesti laiminlyönyt blogiani – kesäkuun puolesta välistä lähtien. Nyt saa tyyli luvan muuttua. Sitä paitsi aloitan huomenna Kirkko ja kaupunki -lehden verkkosivuilla uuden palstan 'Alaston kriitikko vinkkaa', joten tätä on senkin takia pidettävä yllä. Aloitan hilloamalla tänne taas vanhoja tekstejä. Viime viikolla ilmestyi Maahengen toimesta kirja Terveisiä sairaalasta – Postikortit kertovat pääkaupunkiseudun sairaaloiden historiasta. Kirjoitin siihen johdantoartikkelin.

Tässä teksti sellaiseina kuin se lähti tietokoneeltani. Saattoi siihen joitain muutoksia toimituksen myötä tulla ja otsikkokin saattoi muuttua. En voi nyt tarkastaa, kun en ole vielä hakenut tuota 2 kg painavaa kirjaa.

Oli hauska projekti, ja Heikki Pihan postikorttikokoelma on aivan fantastinen. 

Elettyä ja koettua arkkitehtuuria

Saksalainen kirjallisuuskriitikko ja filosofi Walter Benjamin (1892–1940) pohti yksityisen keräilyn luonnetta vuonna 1928: ”Vaikka julkiset kokoelmat voivat olla sosiaalisesti vähemmän ongelmallisia ja tieteellisesti käyttökelpoisempia kuin yksityiset, ei niillä ole yksityisen kokoelman tärkeintä etua. Keräilijän intohimo antaa hänelle taikasauvan, joka ohjaa hänet uusille lähteille.” Keräilyä tutkineen Ari Pöyhtärin mukaan Benjamin viittaa näillä uusilla lähteillä ”siihen hylättyyn ja syrjittyyn materiaaliin, joka löytyy historiasta unohdettuna ja hyljeksittynä. Ne ovat piilotettuina niiden merkityksettömyyden taakse." Postikortti on tyypillisesti tällaista "unohdettua" materiaalia. Yksi postikortti voi kertoa yhden pienen tarinan, mutta kokoelmaksi muodostuttuaan monet postikortit voivat avata historiaan uudenlaisia mikrohistoriallisia tulokulmia. Kokoelman kasvaessa yksittäisten korttien näennäinen merkityksettömyys alkaa kerätä ympärilleen monikerroksista merkitysten verkostoa. On kuin kortit alkaisivat keskustella keskenään, tukea toisiaan jossain tarinassa, vahvistaa tai kumota syntyneitä arvailuja ja todistaa yhdessä sellaisen inhimillisen läsnäolon hetkistä, joiden tavoittamiseen viralliset lähteet eivät oikein yllä. Alkaa syntyä uusia merkityksiä, ja kun mukana on vielä historiallinen kaari, merkitysten muutoksetkin alkavat hahmottua ja jäsentyä uudella tavalla. 

Keräilijät saattavat usein pyrkiä tiettyyn täydellisyyteen, johon he eivät kuitenkaan todellisuudessa halua päästä. Esimerkiksi postikorteissa on kaksi merkityksiään eri tavalla kantavaa puolta, eikä täydellisyys ole näin koskaan edes kuviteltavissa. 

Marian sairaala.

Kun keräilyn kohteista syntyy aito kokoelma, on se sellaisenaan kuitenkin väliaikaisesti täydellinen. Järjestäytyneellä joukkovoimallaan se kykenee kertomaan itseään suurempaa tarinaa. Siitä tulee omanlaisensa ensyklopedia. Benjaminin sanoin: ”Mitä tämä ’täydellisyys’ on? Se on suurenmoinen yritys voittaa pelkän esillä olemisen täydellinen irrationaalisuus uudella, varta vasten luodulla historiallisella systeemillä, kokoelmalla. Ja todelliselle keräilijälle tämän systeemin jokaisesta yksittäisestä esineestä tulee ensyklopediaa siitä kaikesta tiedosta – aikakaudesta, maisemasta, valmistajasta, omistajasta josta se on peräisin.” 
Tässä kirjassa esitettävän yksityiskokoelman postikortit avaavat ensyklopedisesti mahdollisuuksia monenlaiseen lähestymistapaan. Ne voivat toimia lähdeaineistona monen tieteenalan esittämille kysymyksille.

Yksi keskeinen alue on arkkitehtuuri ja sen historia. Maallikon suhde arkkitehtuuriin keskittyy valitettavan usein pelkkiin fasadeihin ja tyylisuuntien tunnistamiseen. Arkkitehtuuri laajemmin ymmärrettynä voi olla kuitenkin paljon enemmän kuin pelkät rakennuksen ulkokuoret. Rakennukset ovat aina jossain suhteessa ympäristöönsä ja myös aikaan – sekä menneeseen että omaan aikaansa ja aina myös tulevaan. Esitettävän kokoelman yksi olennainen ulottuvuus onkin sen kattama pitkä ajallinen kaari, joka käsittää kolmen vuosisadan rakennuskulttuuria. 
Sairaala-arkkitehtuuri on väistämättä aina jollain tavoin orgaanista: funktionaalinenkin arkkitehtuuri joutuu tunnustamaan, että kehityksen myötä syntyy koko ajan uusia funktionaalisia vaatimuksia, joihin rakennuskokonaisuuksien ja niiden sisällä piilevien hiljalleen vanhenevien käytäntöjen on kyettävä vastaamaan. 
Sairaalakompleksit elävät ja suhtautuvat siten ympäristöönsäkin muuttuvin tavoin. Ympäristöjäkin on muokattu eri aikoina eri tavoin, eri lähtökohdista. 
Arkkitehtuurin ja sairauden suhde saattaa olla kiehtovampi kuin äkkipäätä osaisi kuvitellakaan. Princetonin yliopiston arkkitehtuurin professori Beatriz Colomina menee jopa niin pitkälle, että hän väittää modernin arkkitehtuurin keskeiseksi muokkaajaksi tuberkuloosia: ”Modernin arkkitehtuurin laaja menestys näyttää ikään kuin johtuneen sen yhteydestä terveyteen ja sen kansainvälisyys seuranneen sen vastustaman taudin maailmanlaajuisuudesta. Sairaus toimi näin modernin pontimena.” Tällaista taustaa vasten juhlittu funkisarkkitehtuuri saa aivan uusia ulottuvuuksia. 
Tämä kokoelma valottaa myös valokuvauksen historiaa. Ajallinen kaari näkyy arkkitehtuurin muutosten lisäksi myös siinä, mitä kuvataan ja miten sitä kuvataan. Valokuvaus konventioineen muuttuu ajan myötä aivan samoin kuin arkkitehtuurikin. Arkkitehtuurikuvaus on nykyaikana yksi valokuvauksen alalaji, jolla on omat tyyli- ja tehokeinonsa. 

Jorvin sairaala.

Arkkitehtuurivalokuvaus on tullut kovin tietoiseksi itsestään ja on luonut kirjoittamattomia standardeja, joilla arkkitehtuuria ikään kuin kuuluu kuvata. Näin ei ole aina ollut. Yli sadan vuoden postikortit kertovat tarinaa myös valokuvauksen historiasta. Vanhat kortit paljastavat toisinaan sellaistakin, mitä nykyään ei ole tapana kuvata. Vanhempien kuvien ja toisinaan arkisemmin suunnatun katseen kautta pääsemme helpommin käsiksi siihen intiimiyteen, joka väistämättä liittyy sairaalaan ja ajan viettämiseen siellä. Tämäkin on yksi aikaulottuvuuteen liittyvä olennainen seikka: ennen sairaaloissa oltiin pidempiä aikoja, kun taas nykyään melko isostakin leikkauksesta voi palata kotiin jopa seuraavana päivänä. 
Keskeistä postikorteissa on niiden kaksipuolisuus, joka kertoo ovelalla tavalla jotain tärkeää myös arkkitehtuurista. Ne dokumentoivat arkkitehtuuria jonain tiettynä hetkenä, mutta samalla ne ovat mikrohistoriallista todistusaineistoa ihmisenä olemisesta ja kulttuurista muutoksineen. Arkkitehtuurista tulee nimittäin varsinaista arkkitehtuuria vasta silloin, kun sen muokkaamassa ja rajaamassa tilassa on elävä ja kokeva ihminen, jolle arkkitehtuuri on suunniteltu. Fasadien lisäksi vaikkapa käytävät, rappuset kaiteineen ja nurkat ovat myös arkkitehtuuria. 
Jokainen meistä muistaa varmaan jo lapsuudestaan paikkoja, joihin käsi tarttui tai osui, kohtia jotka olivat tietyllä tavalla kuluneita, kohtia joihin tuli törmättyä, kohtia joita vähän pelättiinkin. Fenomenologisesti tarkasteltuna arkkitehtuuri on eletyn ja koetun tilan moniaistista kokemista: hajuja, makuja, ääniä ja tuntemuksia. Sairaalassa nämä kaikki saattavat korostua, koska ihminen pakostakin virittäytyy siellä aivan eri tavoin kuin tutuissa nurkissa. Tästäkin korttien kääntöpuolten tarinat kertovat. Korteista tulee näin myös muistin kerrostumia. 
Miljöönä sairaala asettuu yksityisen ja sosiaalisen persoonan ja roolin välimaastoon. Koti on selvästi yksityisen persoonan reviiriä, mutta sairaalakin saattaa ainakin osittain muodostua sellaiseksi – toisin kuin vaikkapa kauppa, ostoskeskus tai pankkisali. Sairaalassa esimerkiksi alastomuus on tietyissä tilanteissa täysin luonnollista. Sairaalassa voidaan tallustaa aamutakissa ja tohveleissa ilman, että kukaan ihmettelee tai kiinnittää siihen huomiota. 
Arkkitehti Juhani Pallasmaa on tutkinut runsaasti arkkitehtuurin fenomenologiaa. Tällaiseen näkökulmaan postikortit tarjoavat monipuolista lisämateriaalia. Pallasmaa on puhunut paljon kodista, mutta vaihtamalla hänen ajatuksestaan sana ’koti’ sanaksi ’sairaala’ päästään kiinni siihen mielikuvien rikkauteen, jota sadan vuoden kortit voivat tarjota: ”Selvästikään koti ei ole objekti, rakennus, vaan vaikeasti määriteltävä, monimutkainen olotila, johon liittyvät muistot ja mielikuvat, halut ja pelot, menneisyys ja tulevaisuus. Koti on myös kokoelma rituaaleja, elämänrytmiä ja arkirutiineja. Kotia ei voi luoda yhdellä kertaa; siinä on aikaulottuvuus, eli se on jatkumo, joka syntyy perheen ja yksilön mukautumisesta maailmaan.” 
Kodin tavoin sairaalakin on ihan kaikkea edellä mainittua. Sairaala on jatkuvasti muuttuva olotila, jonka olemusta ja monia ulottuvuuksia  postikorttien tarinat auttavat ymmärtämään vielä vuosienkin kuluttua. 

– Benjamin, Walter: Keräilijä. [Alkuteksti ’Der Sammler’ vuodelta 1928 ilmestynyt Benjaminin kirjassa Das Passagen Werk. Suhrkamp, Frankfurt am Main 1982. Käännetty kokonaisuudessaan Pöyhtärin kirjaan.] 
– Colomina, Beatriz: Röntgenarkkitehtuuria. – Modernia elämää! –Suomalainen modernismi ja kansainvälisyys. Toimituskunta Juhani Lahti & al. HAM Helsingin taidemuseon julkaisuja, 137. Parvs / HAM Helsingin taidemuseo 2017. 
– Pallasmaa, Juhani: ’Identiteetti, intimiteetti ja kotipaikka. Huomioita kodin fenomenologiasta.’ – [Tarkastettu 5.2.2017] 
– Pöyhtäri, Ari: Keräilystä kokoelmaan. Sosiologisia ja filosofisia näkökulmia keräilyyn. SoPhi, 8. Jyväskylän yliopisto 1996.