Näyttelykuvia 735 & Virossa 87 & Julkaistua 324: "Olen nainen, äiti ja lapsi"

Olen ollut vähän aikaa hiljaa, mikä johtuu siitä, että Virosta palattuani todellisuus iski niskaan: kolme keskeneräistä projektia on vaatinut ahkeran työn aloittamisen. Maanantaina oli kuitenkin hauska työtehtävä, kun Galleria Ortonin tuorein näyttely (6.–31.8.), virolaisen Virge Jõekaldan (s. 1963) grafiikan esittely ripustettiin ja avattiin. Olen tuntenut Virgen jo vuodesta 2002, jolloin olimme Jyväskylän Graphica Creativan palkintoraadissa, joten oli varsin hauska saada hänet vieraaksi Suomeen.

Maanantaina pidin pienen puheen ja tänään kirjoitin gallerian verkkosivuille esittelyn, joka seuraa tässä: 

”Olen nainen, äiti ja lapsi”

Tallinnalainen taidegraafikko Virge Jõekalda (s. 1963) jatkaa jo perinteeksi muodostuneita virolaisten taiteilijoiden vierailuja Galleria Ortonissa.

Jõekalda valmistui taidegraafikoksi Tallinnan taideakatemiasta vuonna 1988, ja siitä lähtien hän on esiintynyt teoksillaan niin kotimaassaan kuin myös runsaasti ulkomailla – useita kertoja Suomessakin, vaikka Helsingissä hänen töitään ei paljoa ole nähtykään. Jõekalda on myös menestynyt työssään: kotimaisten palkintojen lisäksi hän on saanut useita ulkomaisia palkintoja ja kunniamainintoja, muun muassa maineikkaan espanjalaisen Caixanovan biennaalin ensimmäisen palkinnon vuonna 2002.

Virge Jõekalda ja Annmari Arhippainen keskustelivat taiteesta...

Menestyksestään huolimatta Jõekalda ei ole kovinkaan uratietoinen taiteilija. Hän saattaa viettää pitkiäkin hiljaisia aikoja, joiden aika teoksia ei juurikaan synny. Hän muistaa myös olla ihminen: ”Olen onnellinen ihminen. Olen nainen, äiti ja lapsi yhtä aikaa, ja vielä enemmänkin…”

Nykyaikana on miehenä hieman arveluttavaa kirjoittaa tietystä naistaiteilijalle ominaisesta herkkyydestä, koska vaarana on aina ilmeinen kliseisyys, mutta Jõekaldan teoksista uskallan sanoa, että hänen oma asenteensa antaa tähän luvan. Jõekaldan töissä on samalla kuitenkin kaikupohjaa sekä luonnonhavainnolle että jopa yhteiskunnalliselle ulottuvuudelle – on niissä toisinaan kaikuina ja abstraktilla tasolla ollut näkyvissä Viron traumaattinen lähihistoriakin. 

... kun Pirkko Nukari tutkaili tarkkaan Jõekaldan pienempiä vedoksia. 

Jõekaldan teoksissa ollaan koko ajan esittävän ja ei-esittävän rajoilla. Hänen vähäeleisistä mutta samalla oudon intensiivisistä teoksistaan voi tunnistaa antropomorfisia muotoja, maisemaa ja yksittäisten luontokappaleiden havainnointia, mutta silti tiedän, että hänen puutarhansa ei sijaitse missään. Se on hänen sisäinen puutarhansa, jonka yksittäiset eläjät elävät samanlaisia tuntoja kuin ihminen elää: voimaa, lumoutumista, arkuutta, pelkoakin – aina kuitenkin tiettyä aistillista suhtautumista maailmaan. Tätä aistillisuutta sitoo kuitenkin virolaiselle kulttuurille ominainen sivistyksellinen perinne, joka tuo teokseen oman jännitteensä: liha ja henki käyvät alituista taisteluaan.

Jõekaldan kuivaneulatekniikkaa antaa mahdollisuuksia hänen hienolle viivankäytölleen, mutta hänen intensiivinen värimaailmansa tuo siihen jännittävän lisän. Jõekalda ei käytä grafiikkaa monistettavuuden takia, koska hänen työnsä ovat useimmiten miltei uniikkeja: samasta laatasta tulee prosessin myötä hyvinkin erilaisia vedoksia. En taaskaan välty antropomorfismin ajatukselta: teokset kasvavat eri suuntiin kuin ihminen: harkinnan, valintojen ja sattuman ristivedossa, pienten mutta merkitsevien nyanssien kautta.

 Päivä, 2004.