Julkaistua 444: Voiko pelleily olla viisasta?

Terveisiä Kerimäeltä, missä olemme purkamassa Galleria Ortonin piirissä syntynyttä Vaivaisukot Kerimäellä -näyttelyä. Maanantaikin alkoi Ortonin merkeissä, kun avasimme Jaakko Tornbergin (s. 1961) näyttelyn (2.–27.9.). Tänä aamuna kirjoitin ennen aamiaista taiteilijan esittelyn gallerian verkkosivuille:  

Voiko pelleily olla viisasta?

Kuvanveistäjä Jaakko Tornbergin (s. 1961) tuotannossa humoristinen ja traaginen yhdistyvät häkellyttävällä tavalla. Hänen rojusta, roskasta ja poisheitetystä tavarasta kasaamansa figuurit – olivat ne sitten robotteja ja enkeleitä – ovat samalla sekä vastustamattoman huvittavia että usein myös surumielisen hellyttäviä. Samalla niitä katsellessa mieli kuitenkin väistämättä hakeutuu niiden materiaalin kautta tv-dokumentteihin, jotka kuvaavat Tornbergin käyttämän rojun ”normaalia” loppusijoituspaikkaa: niihin afrikkalaisiin ja intialaisiin nyrkkipajoihin, joissa esimerkiksi tietokonehylkyjen viimeisetkin hyötymateriaalit yritetään erotella toisistaan – nälkäpalkalla tietenkin. 

Ennen ripustusta.

Maailman tuottaman rojun ja roskan määrä on käsittämätön, ja siinä on jotain perin juurin traagista. Tornbergin käsissä tuo sama jäte saa kuitenkin humoristisen ilmiasun. Tästä syntyy yksi Tornbergin taiteen jännitteistä. Perin traaginen kykenee tuottamaan hersyvää huumoria. Kaiken rojun jättimäisen massan standardoidusta materiaalista Tornberg suorittaa kuin luomisen ihmeen. Tuhoutuneesta standardimassasta kuvanveistäjän tuottaman metamorfoosin kautta syntyy kuin syntyykin yksilöitä. Tornbergin hahmoilla on omat ilmeensä, niille voisi kuvitella jopa ihan luonteenkin.  

Toinen Tornbergin tuotantoa leimaava outo jännite syntyy siitä, että samalla kuin kaikki hänen materiaalinsa on hylkytavaraa, se kuitenkin toimii, jos Tornberg laittaa sen toimimaan. Radiot soivat, pyörät ja epäkeskot pyörivät, ja käkikellon käen roolin ottanut koira ilmoittaa omilla äänillään ajan kulusta. Tornberg kasaa teoksiaan näennäisen huolettomasti, mutta taustavireen toiminnalle antaa Tornbergin taito ja tarkkuus: voisi jopa arvailla että ilmeisen postmodernin tekotavan takana piilee ankara – joskin piilossa pysyttelevä – modernisti.

Tornberg itse on kuvannut prosessin käynnistymistä seuraavasti: ”Aloin ajatella, pelleillä, viisastella, leikkiä ja ties mitä – taiteilijan näkökulmasta.” Tornbergin tuotantoa voikin ideoiden pallottelun – teorian ja käytännön heilurin – kautta tarkastella myös käsitteellisellä tasolla, jossa maailman ja kielen – sitä sekä kuvaavan että ohjaavan kielen – suhteet saavat Tornbergin tuotannossa uusia tulkintojaan. Huumori koetaan usein pinnalliseksi, mutta pelleily ja viisastelu johtavat useimmiten takaisin vakavampien asioiden pariin. Ajatusmatkalla on voitu viisastuakin. Tällaisenakin koen Tornbergin veistokset.