Aloitetaan torstaista.
Menomatkan istuimme kokoustiloissa ja kävimme intensiivistä keskustelua museon tulevaisuuden suunnasta ja kohdattavista ongelmista – muun muassa tilaongelmista ja Tennispalatsin tulevaisuudesta. Kävimme myös läpi museon missioon ja visioihin liittyviä ajatuksia, mihin palaamme varmaan tarkemmin, kun uusi johtaja on toivottavasti pian valittu.
Laivalta ryntäsimme suoraan Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseumiin (EKKM, = Viron nykytaiteen museo), jossa yksi museon puuhamiehistä, Anders Härm esitteli meille tämän valtaamalla syntyneen anarkistisen instituution toimintaa ja sen ovelaa tapaa käyttää perinteisiä institutionaalisia rakenteita – muun muassa arvostettua taidepalkintoa – oman toimintansa vakiinnuttamiseksi:
Tutustuimme myös museossa käynnissä olevaan näyttelyyn, & So On & So Forth (14.9.–20.10). Kolme kerrosta täyttävässä isossa kansainvälisessä näyttelyssä oli Fluxus-henkisesti – Robert Fillioun (1926–1987) ekvivalenssiteoriaa: "hyvin tehty", "huonosti tehty" "ei tehty" – paljon töitä, jotka jopa naurun lisäksi koskettivat aika vakavia taiteen asioita.
Yllä David Horvitzin (s. 1982) Ajattelen sinua (2010-). Horvitz ajattelee katsojaa, jos tämä laittaa dollarin purkkiin ja lähettää Horvitzille sähköpostin. Horvitzilta tulee joskus takaisin kaksi sähköpostia: toinen kun ajattelu alkaa ja toinen kun se loppuu.
Tämä sataman lähellä sijaitseva käyttämättömäksi jääneeltä energialaitokselta vallattu museo on jokaisen taiteenharrastajan ehdoton käyntikohde nyky-Tallinnassa.
***
Sitten suoraan Viron taide-elämän lippulaivaan Kumuun, jossa museon johtaja Anu Liivak esitteli meille museon toimintaa – saimme myös kiertomatkan takahuoneisiin, varastoihin ja konservoinnin tiloihin. Vähän kateeksikin kävi, kun katsoi museon hienoja tilaratkaisuja.
Anu Liivak ja Lepo Mikon (1911–1978) tulevaa näyttelyä varten restauroitavana oleva työ.
Sitten oli aikaa tutustua ison salin hienoon näyttelyyn Kriitika ja kriisid – Kunst Euroopas alates 1945 (28.6.–3.11). Berliinistä Tallinnaan ja sieltä Milanoon jatkava näyttely on tehty Euroopan neuvoston kanssa yhteistyössä. Varsin yhteiskuntakriittisessä ja suuren suurilla tähdillä – oli Gormley (s. 1950), oli Richter (s. 1932), oli Kounellis (s. 1936), oli Nam June Paik (1932–2006)... you name it... – varustetussa näyttelyssä oli hauska nähdä yksi suomalainenkin, Aurora Reinhard (s. 1975). Ja oli siellä yksi virolainenkin, Raul Meel (s. 1941), jonka tapasimme itse teossa:
Museonjohtaja Erja Pusa keskustelemassa Raul Meelin kanssa. Hallintopäällikkö Pia Uljas tutkii Meelin taidetta.
(Melkein sanoisin, että aidon taiteenharrastajan on syytä harkita Tallinnan matkaa jo pelkästään tämän näyttelyn perusteella.)
Sitten siirryimme yläkertaan, jossa pääsimme nauttimaan tallinnalaisesta avajaistunnelmasta. Nykytaiteen tiloissa avattiin äänitaidenäyttely Sünkroonist väljas (27.9.–12.1.2014; "Pois synkasta"). Sekä historiallisesti että nykyaikaan rakennettu näyttely oli massiivinen äänitaiteen pläjäys, jonne kaikki menivät sukkasillaan:
Ihan sikahieno ja monipuolinen näyttely.
Raul Keller (s. 1973) ennen avajaisia äänittämässä Hello Upanin (s. 1977) kanssa ääniteostaan, joka soi looppina näyttelyn ajan.
(Ja taas: Melkein sanoisin, että aidon taiteenharrastajan on syytä harkita Tallinnan matkaa jo pelkästään tämän näyttelyn perusteella.)
***
Sitten pikaisesti hotelliin majoittumaan ja illalliselle sesonkituotteisiin ja lähiruokaan keskittyvään Leibiin. Toinen suunniteltu vieraamme oli flunssassa, mutta kuvataiteilija Leonhard Lapin (s. 1947) kertoi meille näkemyksiään Viron taide-elämästä:
Sain myös paikalle kuvanveistäjä Jüri Ojaverin (s. 1955). Niinpä johtokunta sai aika tuhdin annoksen virolaisen taide-elämän lähihistoriaa.
Uskallan vähän kehuakin, että ahkeria olimme – kaikilla (mutta aika vähillä) tuhlatuilla verorahoilla.
Palaan vielä perjantain antiin.
Nyt tämä jätkä lähtee Tampereelle. Puhun siellä näistä asioista.
***
Nyt tämä jätkä lähtee Tampereelle. Puhun siellä näistä asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti