tiistai 4. helmikuuta 2014

Julkaistua 502 & Näyttelykuvia 897: Pienten hetkien draamaa

Eilen vietettiin taas Galleria Ortonin avajaisia. Pertti Nisonen (s. 1953) oli laittanut esille 12 taiteilijamuotokuvaa (3.–28.2.) sellaisista taiteilijoista, jotka ovat vuosien mittaan esiintyneet Ortonilla. Kirjoitin aiemmin kirjoittamani lehdistötiedotteen pohjalta laajennetun taiteilijaesittelyn gallerian kotisivuille:

Pienten hetkien draamaa

Taideteollisen korkeakoulun valokuvauksen linjalta vuonna 1983 valmistunut Pertti Nisonen (s. 1953) kiinnitti taidemaailman huomiota jo opiskelijana, jolloin Taide-lehti julkaisi useita hänen hienoja mustavalkoisia henkilötutkielmiaan taiteilijoista.

Nisonen sunnuntaina ripustamassa näyttelyään. 
Muisto Nisosen kuvista jäi voimakkaasti elämään, ja juuri nuo otokset olivat yksi keskeinen lähtölaukaus Suomen Taiteilijaseuran 140-vuotisnäyttelylle Taiteilija kuvassa, jossa esiteltiin useiden valokuvaajien taiteilijamuotokuvia eri ajoilta ja joka järjestettiin yhdessä Kuvataiteen keskusarkiston kanssa Nykytaiteen museo Kiasmassa vuonna 2004. Aiheesta ilmestyi myös samanniminen kirja. 
 
Marika Mäkelä (s. 1947) avajaisissa tutustumassa omaan kuvaansa.

Nisonen on vielä myöhemminkin liikkunut taiteilijoiden kintereillä, ja esimerkiksi vuonna 2009 hän teki kuvareportaasin Tattarisuon kiviveistämöltä. Näitä kuvia oli esillä Taidekivenveisto ry:n näyttelyssä Hard Rocks kulttuuritalo Stoassa. 
Nyt Nisonen on jälleen palannut taiteilijoiden henkilökuviin. Hän on viime vuonna kuvannut muotokuvat 12 taiteilijasta, jotka ovat vuosien mittaan esiintyneet Galleria Ortonissa: mukana ovat Jorma Hautala, Outi Heiskanen, Pekka Kauhanen, Marika Mäkelä, Pirkko Nukari, Antti Ojala, Matti Peltokangas, Pekka Pitkänen, Päivi Sirén, Ossi Somma, Tarja Teräsvuori ja Anna Tuori. 
Juuri henkilökuvaus on ollut aina lähinnä Nisosen sydäntä. Hänelle prosessi on yhdessäoloa, keskustelua – jopa leikkiä ja hassuttelua, joka syntyy pitkän kuvaussession myötä. Luottamus kasvaa, ja vasta satojen otosten jälkeen saattaa syntyä se yksi, jossa kaikki loksahtaa paikalleen.
Nisosen muotokuville on ominaista se, että ne eivät muodosta tyyliltään yhtenäistä, tavaramerkkimäistä ”nisosmaisten” kuvien sarjaa. Ne näyttävät kohteiltaan. Nisonen uskaltaa antaa mallinsa viedä prosessia kohti sitä hetkeä, jolloin linssin edessä olevan taiteilijan ominaislaatu – tai joku olennainen piirre siitä – tulee näkyväksi. 

Pirkko Nukari (s. 1943).

Esimerkkinä tästä vaikka kuvanveistäjä Pirkko Nukarin muotokuva. Nisosen tavoin myös Nukari on tunnettu mestarillisesta tasapainottelustaan äärimmäisen lyhytkestoisten ratkaisevien hetkien tallentajana: lintu on juuri laskeutunut tai juuri lähdössä lentoon. Herkkä lintuveistos taustallaan Nukari pitää sormissaan savuketta, jonka ylipitkä tuhka on kuin tipahtamaisillaan. Rauhallisen lepohetken kuva onkin yllättäen täynnä mallilleen ominaista veistoksellista jännitettä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti