torstai 8. joulukuuta 2011

Luettua 90: Tekstinauhoja


Mikael Brygger, Henriikka Tavi & IC-98: Tekstinauhoja – In large, well-organized termite colonies. Iconoclast Publications & Poesia 2011. 

Tässäpä varsinainen helmi! Runoilijat Mikael Brygger ja Henriikka Tavi ovat ryhtyneet yhteistyöhön turkulaisen Patrik Söderlundin (s. 1974) ja Visa Suonpään (s. 1968) muodostaman IC-98-taiteilijaryhmän kanssa.
Jo vuonna 1998 perustettu IC-98 on ollut aina kiinnostunut siitä, miten yhteiskunta organisoi jäseniään. Yksi tällainen varsin konkreettinen organisointimuoto muodostuu kulunohjauspylväistä, joihin tavallinen ihminen joutuu esimerkiksi lentoasemalla. Nyt IC-98 on yhteistyössä kahden runoilijan kanssa toteuttanut eri paikkoihin ja eri tavoin sijoitettavan kulunohjauslabyrintin, jonka nauhoissa on tarjolla tekstejä: suomeksi luontorunoutta ja englanniksi tekstiä luonnontieteellisestä tietokirjallisuudesta. Tekstinauhat on vielä järjesetty eräänlaisiksi kosmologisiksi vyöhykkeiksi. 
Kirjan selostustekstit ovat kuin hienostunutta deadpan-huumoria, mikä antaa lukukokemukselle vielä lisäulottuvuuksia.
Teos toimii kirjanakin varsin hienosti, ja samalla labyrinttiä tulee mielessään sijoittaneeksi vähän mihin vain. 
Kirja on myös esineenä vallan hieno: 400 kappaleen painoksen sidonnasta vastaa sidontamestari Esko Salonen. Oikein ilo nähdä, että kirjakin on vielä esine, jonka tekemiseen voidaan suhtautua pieteetillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti