Palataan vähän rästeihin.
Viime viikon lauantaina kävin katsomassa Kuvataideakatemian lopputyönäyttelystä Kuvan kevät (11.5.–3.6.) Lönnrotinkadun Galleria Fafan osuuden.
Kokonaisvaikutelma oli jälleen laadukas ja monipuolinen, vaikka eräs kollegani valittelikin eilen, että koko näyttelykokonaisuudesta ei löytynyt mitään yllättävää tai erityisen mieleenpainuvaa. Mielestäni on kuitenkin kohtuutonta vaatia, että vastavalmistuneet opiskelijat olisivat jotenkin velvoitettuja hätkähdyttämään taideyleisöä jollain aivan erityislaatuisella. On sitä paitsi hauska nähdä, että perusasiatkin ovat jälleen jotenkin kunniassaan. Kuvanveistäjillä on esimerkiksi vakaa plastinen perinne, jota ei ole syytä heitä minkäänlaisten pesuvesien mukana. Ja löytyy siihen tarvittaessa tuoreuttakin, kuten tässä Sanna Korteniemen (s. 1986) aaltopahvisessa veistoksessa, joka sivulta katsottuna on kuin klassista veistotaidetta ja suoraan edestä katsottuna miltei läpinäkyvä harso:
Ilmaisutavat olivat hyvin moninaisia. Ilkka Luttisella (s. 1985) kuvamaailma tulee veikeästi vähän ITE-meiningillä B-elokuvien maailmasta ja populaarikulttuurista, ja maalari on myös osannut mekanisoida maalauksensa:
Ja sitten voidaan siirtyä vähän henkisempään kuvan ja äänen maailmaan, jonka oli myös teknisesti elämyksellisen taidokkaasti toteuttanut vähän vanhempi konkari Anne Tamminen (s. 1973, erillismaisteriopinnot). Varjoillaan katsojatkin pääsivät mukaan maagiseen kuvamaailmaan, kuten tässä Antti Tanttu (s. 1963), johon törmäsin näyttelyssä:
Vallan kelvollinen näyttely, ja palaan kohta kahdessa muussakin pisteessä oleviin näyttelyn muihin osiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti