Julkaistua 616: Epäjumalankuvien poliittinen voima

Näitähän piisaa. Eilen minulta ilmestyi neljä juttua. Melkein samastuin Algot Untolaan/Irmari Rantamalaan, josta luin eilen ennen nukahtamista kolumnistikollegani Juha Hurmeen tuoreesta romaanista Nyljetyt ajatukset (Teos 2014): "Hän myös asui toimituksessa. Hän ei ollut enää kokonainen ihminen, hänestä oli tullut kirjoituskone, kävelevä tajunta, kirjailija. Käsialantutkija Kämäräinen näkikin aikoinaan Untolan suttuisesta käsialasta, että kirjoittaja sairasti impulsiivista ilmaisutulvaa!"

Tässä jutuista neljäs, Yle Radio1:n Kultakuumeen kolumni – se onkin sitten viimeinen kahteen kuukauteen, koska olen, hitto soikoon, vaalikarenssissa vähän aikaa.

Epäjumalankuvien poliittinen voima

Maailman lehdistössä ja myös YouTubessa voi juuri nyt seurata sitä, miten islamilainen jihadistijärjestö ISIS eli ”Islamilainen valtio” tuhoaa korvaamattomia taideaarteita Irakin Mosulissa. Edellinen vastaavaa huomiota osakseen saanut tapaus tapahtui Afganistanin Bamiyanissa, missä taliban-taisteilijat tuhosivat kaksi jättimäistä 500-luvun buddha-patsasta dynamiitilla vuonna 2001.

ISIS barbaarisissa töissään. Tästä linkistä yksi video.

Emme tarkkaan ottaen tiedä vielä, mitä Mosulissa on tapahtunut. Näyttää siltä, että ainakin osittain ISIS on tuhonnut vain kipsijäljennöksiä teoksista, jotka ovat turvassa Baghdadissa. Järjestö on kuitenkin tuhonnut myös kirjastoja ja polttanut muun muassa vanhoja, uniikkeja käsikirjoituksia. On myös selvää, että vasta aika tulee näyttämään, kuinka moni antiikkiesine on kulkeutunut sodan myötä mustille markkinoille ja länsimaisten ökyrikkaiden sivistyskotien takanreunuksille.

ISIS itse perustelee toimiaan islamilla: lähinnä epäjumalien palvonnan vastaisina toimina. Syyrialainen arkeologi Amr al-Azm arvioi New York Timesille viime viikolla, että kyse on todellisuudessa strategisesta provokaatiosta. Hänen mukaansa ISIS haluaisi Irakin ja Yhdysvaltojen hyökkäävän Mosuliin, jotta ISIS saisi lisää kansainvälistä huomiota ja lisää värväytyjiä joukkoihinsa.

Tällainen toiminta on tuttua vähän lännemmässäkin. Moni muistaa riemulla esimerkiksi sitä, miten Kiovan kaadettua Leninin monumenttia moukaroitiin joulukuussa 2013. Ympäri Ukrainaa tuhottiin sen jälkeen toistasataa Leniniä kolmessa kuukaudessa. 

Kiovan Lenin saa sivistyksen ja demokratian nimissä kyytiä.

Ero on tietenkin siinä, että EU-myönteiset ukrainalaiset ovat sivistyneitä ja taistelevat länsimaisen demokratian ja vapauden puolesta ja että ISIS:in taistelijat ovat pelkästään eläimellisen pahoja barbaareja. Ja onhan ero tietenkin siinäkin, että supervalta ja sotilasmahti Neuvostoliitosta on aikaa melko vähän, kun taas vanhempien tuhojen kohde, maailman ensimmäinen supervalta ja sotilasmahti Assyria, oli voimissaan kolmisentuhatta vuotta sitten. Kumpaakin yhdistää kuitenkin identtinen politiikka: vahva armeija, terrorismi ja ihmisten pakkosiirrot. Sotiakin perusteltiin jo aikoja sitten taiteen voimalla: muun muassa Babylonian pääjumalan Mardukin kulttipatsaan anastamisella.

Marduk asuu Louvressa...

 ...mutta kuvat kulkevat omia reittejään. Tässä ruotsalainen heavybändi Marduk. Satanismia, kuolemaa ja sotaa...

Ja onhan sitten vielä yksi tärkeä ero: muinaisen Assyrian muistomerkit ovat yhteistä ja korvaamattoman arvokasta maailmanperintöä, mutta Neuvostoliiton vastaavat monumentit on mielletty vain tragikoomisena kitschinä, jolla ei ole mitään tekemistä taiteen kanssa. Näin on ajateltu ja näin on tapana ajatella, jos omaa vähänkin taidehistoriallista sivistystä ja hyvää makua. Näin minäkin olen aina ajatellut, mutta aina silloin tällöin herää epäilys. Voisiko sittenkin olla, että esimerkiksi Vera Muhinan (1889–1953) Pariisin maailmannäyttelyyn tekemä, jo ikoninen 59-metrinen teräsveistos Työläinen ja kolhoosinainen (1937) olisi sittenkin omassa lajissaan huikeaa taidetta? Ehkä kahden tuhannen vuoden kuluttua, jolloin muisto kolhooseista ei tuota kenellekään enää traumoja? Kahden tuhannen vuoden kuluttua, jolloin ihmiskunta on vihdoinkin kehittynyt ja historiastaan jotain oppinutkin ja jolloin ei enää ole supervaltoja, sotilasmahteja ja hirmuhallitsijoita. 

Vera Muhinan (1889–1953) Työläinen ja kolhoosinainen, 1937.

Epäjumalien kuvilla on pitkä historia, ja tuskin Raamatun maailmakaan erilaisine sotineen ja valtataisteluineen oli vailla taiteeseen verhottua geopolitiikkaa ja strategisia tavoitteita. Kirjojen kirjassa asiaa kommentoidaan muun muassa näin: ”Sano: Näin sanoo Herra Jumala: Voi sinua, kaupunki! Sinä vuodatat verta kaduillasi, mutta siten vain joudutat tuomiotasi, sinä pystytät epäjumalien kuvia, mutta siten vain saastutat itsesi.” (Hes. 22:3) Ja sanotaan siellä näinkin: ”Väkijoukko poisti Jerusalemista epäjumalien alttarit ja kaikki suitsutusalttarit, ja ne heitettiin Kidroninlaaksoon.” (2 Aik. 30:14) Mitenkähän näitä lauseita pitäisi nykyteologiassa tulkita?

Sivistynyt länsi on ollut järkyttynyt ISIS:in teoista ja tuominnut ne yksimielisesti. Näin minäkin ajattelen. Ainoa ilonaihe on se, että sivistynyt länsi on sentään jostain muustakin kuin materiaalisista arvoista huolissaan ja että taiteella tuntuu todellakin olevan arvoa ja voimaa. Surullista on tietenkin se, että jälleen kerran taiteen arvo on vain välineellistä, sillä eihän tässä todellisuudessa taiteesta ole kyse. Ei edes uskonnosta. Tässä on kyse kulttuurimme perustasta, jota on aina leimannut taistelu vallasta. Kun ISIS:in taistelijat tuhoavat kulttuuriperintöä, he tuhoavat muistomerkkejä sellaisista hallitsijoista, jotka kasvattivat kyltymättömästi valtaansa, olivat terrorin voimin toimivia, kammottavia hirmuhallitsijoita. Itsevaltaisten kuninkaiden säätämien lakien tuottamat rangaistukset olivat epäinhimillisiä ja ankaria: Assyriassa ihmisten silpominen ja seivästäminen oli silkkaa arkea. Ja sitähän se näyttää olevan nykyäänkin. ISIS tuhoaa omaa kuvaansa.

ISIS:in lippu.