Julkaistua 769 & Näyttelykuvia 1035: Lakkaa ajattelemasta

Eilisessä Kirkko & Kaupungissa (18/16) ilmestyi juttuni Ernesto Neton (s. 1964) näyttelystä Boa (4.3.–4.9.) Nykytaiteen museo Kiasmassa. Verkkoversiossa juttu oli otsikoitu 'Ernesto Neton taide kutsuu hengähtämään'.

Ja taas oli pakko antautua taiteelle. Olin melko ennakkoluuloinen mennessäni näyttelyyn – "taas tätä spektaakkelimaista kansainvälistä tähtitaidetta". Mutta fiilis vei heti mukanaan. Tuli oikein hyvä olo.

Lakkaa ajattelemasta

Interaktiivisuus kuvataiteessa on toisinaan tylsää ja mekaanista: kuin kerralla oivallettu vitsi, joka ei toistosta parane. Brasilialaisen Ernesto Neton (s. 1964) luoma interaktiivisuus on sitä vastoin suorastaan nerokasta. Olet osa teosta, mutta juuri mitään ei tapahdu, eikä käyttöohjetta ole. Tai ehkä sittenkin, taiteilijan omin sanoin: ”Pyrin luomaan tiloja, joissa ihminen voi lakata ajattelemasta. Me ajattelemme aivan liikaa. Aivoissamme pyörii koko ajan niin paljon ajatuksia, että on kuin olisimme vankilassa tässä levottomassa, tietoa tulvivassa yhteiskunnassa.”

Mistä kriitikko tietää, että taiteilija on onnistunut aikomuksissaan? Seuraamalla yleisöä. Neto on tehnyt Kiasman ylimpään kerrokseen boakäärmeen päätä muistuttavan rakennelman, jonka sisään ihmiset voivat mennä tekemään ei-mitään. Ja sitä he todella tekevät: oleskelevat, makoilevat, juttelevat toistensa kanssa – ja joku saattaa vielä soittaa tarjolla olevaa kitaraa tai rumpua. Ylimmän kerroksen ison ikkunan ja terassin edessä voi istua boan muotoisella penkillä ja katsella maisemaa miettien, mitä mieleen juolahtaa – verho antaa oman virityksensä. 

Yubẽ bushka, 2016.

Neto on saanut innoitusta Länsi-Amazonian huni kuin -kansalta, jonka parissa hän on työskennellyt pitkään ja joiden asiaa hän myös taiteellaan ajaa. Tämä noin 8000-henkinen alkuperäiskansa käy monien kaltaistensa tavoin taistelua maanomistuksesta ja perinteidensä säilymisestä. 

Neto on aikoinaan todennut eräässä haastattelussa, että hän pyrkii luomaan teoksillaan ”luonnolle omistettuja paikkoja”. Samalla hänen käyttämänsä tekniikat ovat kuitenkin kulttuurisia, koska veistokselliset muodot perustuvat matemaattiselle kalkyylille, jossa täytyy ottaa huomioon muun muassa painovoima. Juuri painovoima sekä rakenteelliset jännitteet ovat Neton taiteen muotoa antava kehikko. 

Taide on tunnetusti esteettisten ulottuvuuksien lisäksi myös taitoa, mitä nykyään toisinaan vähätellään. Neto on itse asiassa tavattoman taidokas luomaan tilaa, jossa mieli leipää – tai jopa hetkellisesti poistuu. Käsivärjätystä puuvillakankaasta leikattujen suikaleiden tuottama virkattu, tropiikin värinen maailma kevyine tuoksuineen – laventeli ja basilika – on otollinen paikka mielen tyhjennykselle. Paikalla olleet kävijät toivat aidosti oman lisänsä teokseen: he olivat niin raukean joutilaita, että lopulta oikein harmitti, kun en päässyt kokeilemaan rumpua heidän viipyessään tilassa liian pitkään. 

TxanArp, Fabiano Txana Bane laulaa “Nuku Mana ibubu” Hans Arpin veistokselle Kauernd, 2014.

Neto luo myös hauskan jännitteen länsimaisen modernismin ja Amazonian kulttuurin välille. Mukana lienee myös ripaus itseironiaa. Ainakin minua nauratti, kun katsoin videota, jossa Jordãon alueen päällikön poika Fabiano Txana Bane laulaa parantavaa lauluaan Hans Arpin (1897–1966) abstraktille veistokselle. Nauratti myös helpottuneesti sen takia, että kyse ei ollut mistään kolonisoivasta vitsistä, jossa taiteen maailmantähti käyttäisi alkuperäiskansaa hyväkseen. Kyseinen parantaja ja muusikko on nimittäin myös kansalaisaktivisti, joka näin saa tilaisuuden käyttää läntisiä taideinstituutioita hyväkseen sanomansa levittämiseen. Koin vuoropuhelun aitona.