torstai 17. marraskuuta 2011

Luettua 86 & Katutaidetta 47: Muutaman töhryn tähden


Mikael Brunila, Kukka Ranta & Eetu Viren: Muutaman töhryn tähden. Into 2011.

Helsingin kaupunki aloitti vuonna 1998 kymmenen vuotta kestäneen nollatoleranssin graffitien suhteen. Rahaa paloi yli 20 miljoonaa euroa. Vain muutaman töhryn tähden on pamfletti, jossa tuon kampanjan vaiheet käydään läpi asiakirjamateriaalin osalta sekä haastatellen niin vartiointiliikkeen (FPS) jahtaamia katutaiteilijoita kuin kampanjan puuhahenkilöitäkin. Samalla kirja on kertomus siitä, kuinka julkinen tila on enenevässä määrin alistettu pelkän kaupallisen mainonnan käyttöön ja kuinka turva- ja vartiointipalvelut ovat lisänneet valtaansa – ja mielivaltaansa – tuon julkisen tilan kontrolloinnissa. Ja siitä, kuinka kaupunki on antanut tämän tapahtua ja kuinka tietyt virkamiehet ovat vieneet poliitikkoja kuin pässiä narussa ylittäessään monin tavoin toimeksiantonsa.
Vain muutaman töhryn tähden yhdistää taidokkaasti laajemman ja myös teoreettispohjaisen kapitalisoituvan yhteiskunnan analyysin ja arjen katutason. 
Kirjassa sivutaan myös osuvasti taidemaailman laitamia: "Graffitin taloudelliseen merkitykseen liittyy kuitenkin olennainen paradoksi: samaan aikaan kun graffitista seinässä tulee lian merkki, graffitikulttuuri suorastaan kiskotaan sisään taidegallerioihin. Itse asiassa juuri sen laittomuus ja tietynlainen 'villiyden' leima tekee siitä taidemarkkinoilla erityisen houkuttelevaa. Taidemaailmassa graffiti orientalisoidaan, mustista nuorista graffititaiteilijoista, kuten Basquiatista, tulee jonkinlaisia tarhaeläimiä, joita esitellään kesytettyinä sivistyneille taideyleisöille."
Kaikkineen aivan mainio kirja – myös hyvin tutkittu ja kunnon lähdeapparaatilla varustettu. 
Lisäksi jokainen kirjan kappale on uniikkitaideteos: kussakin on oma käsitehty "töhrynsä" kannessa.
Kirjalla on myös omat kotisivunsa.

PS. Tämän kirjoitti isä, joka on myös käynyt vierailulla poliisilaitoksella ja jonka poika – näin kauhea tapaus – on ollut FPS:n takaa-ajama. Ja siitä, mitä tuo mielivalta käytännössä oli (ja on), muistin myös viitisen vuotta siten kirjoittamani Kultakuumeen kolumnin, jonka laitan tähän vielä muistutukseksi. Tarina on tosi (lopussa mainittua Petriä myöten – hän oli etäinen puolituttuni):

Kunnes toisin todistetaan 

Poikani 19-vuotias ystävä Joonas vietti elokuussa osan Taiteiden yöstä ja syntymäpäiväjuhlistaan poliisilaitoksella. Tuloksena oli 36 euron sakot.  
Joonas oli poistumassa illalla Kiasmasta, ja poliisit pysäyttivät hänet liikennevaloissa. He tarkastivat hänen reppunsa sisällön, ja kun sieltä löytyi kaksi kangastussia, hänet vietiin laitokselle, kuvattiin ja kuulusteltiin. Ja sitten lätkäistiin sakot. 
Sakkojen perusteena oli järjestyslain 13. pykälä, jonka mukaan ”spraymaalien ja muiden toisen omaisuuden töhrimiseen hyvin soveltuvien maalien tai muiden aineiden hallussapito yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää syytä on kielletty”. 
Poliisi ilmoitti myöhemmin Joonaksen isälle, että ”heillä oli määräykset pysäyttää kaikki tiettyyn ikäryhmään kuuluvat tietyllä tavalla pukeutuneet nuoret ja tarkastaa heidät”. 
Tunnustan avoimesti, että juridinen tietämykseni muodostuu tv-sarjoista ja elokuvista opitusta kliseistä ja omista ja epäilemättä syntyhistorialtaan satunnaisista moraalikäsityksistäni. Olen oppinut esimerkiksi tv:stä ilmaisun ”syytön, kunnes toisin todistetaan” ja pidän sitä jostain syystä oikeamielisenä ajatuksena.  
Tässä suhteessahan Joonas oli tietysti syyllinen, koska hänellä on kangastusseja T-paitojen värjäämistä varten, eikä hän varmaankaan ollut illalla menossa askartelemaan, mikä olisi järjestyslain mukaan ollut kaiketikin ”hyväksyttävä syy” tussien hallussapitoon. 
Eri asia on tietenkin se, onko kangastussi ”toisen omaisuuden töhrimiseen hyvin soveltuvaa ainetta” ja mikä kaikki muu spray-maalien lisäksi sellaista mahdollisesti olisi. Lainsäädännöllä, sen tulkinnoilla ja terveellä järjellä ei aina löydy yhteisiä kosketuspintoja. Terveellä järjellä ajatellen ainoa rangaistava hallussapito olisi ehkä repullinen spray-maaleja ilman hyvää syytä – ja jos ihan rehellinen olen, en rankaisisi siitäkään. En rankaisisi ketään pelkästään sellaisen aineen hallussapidosta, jota saa laillisesti ostaa kaupasta. 
Tähän liittyen toinen ilmaisu, jonka tv:stä olen oppinut, on ”todistustaakka”. Joonaksen tapauksessa kyse on ”käännetystä todistustaakasta”, mikä riitelee ainakin minun oikeustajuni kanssa. Joonaksen olisi pitänyt siis jotenkin todistaa, että hänellä on hyvä syy pitää hallussaan kahta kangastussia. 
Mikä oikeus yhteiskunnan valvontakoneistolla on kysellä toisten hyviä syitä? Länsimaisessa yhteiskunnassa on totuttu puhumaan ihmisestä yksilönä, hänen vapaudestaan, ja myös näiden yksilöiden välisestä tasa-arvosta, demokratiasta. Minä teen paljon asioita ilman hyvää syytä enkä useinkaan mieti erityisesti niitä syitä, jotka ajavat minut tekemään näitä asioita. Jos minulta kysytään syytä, saatan sellaisen keksiä tai sitten en. Olen tottunut elämään länsimaisessa demokratiassa, jossa hyväksyttävä vastaus voi olla vaikka muotoa ”huvikseni” tai ”muuten vain”.   
Jos mennään yleisemmälle tasolle, voi tietenkin kyseenalaistaa koko töhryjen vastaisen kampanjoinnin. Pelkästään Helsingissä on Stop töhryille -kampanjaan käytetty rakennusviraston projektibudjetin kautta 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Helsingin veronmaksajat ovat vuodesta 1998 alkaen maksaneet toistakymmentä miljoonaa euroa siitä, että puhdistus- ja vartiointiliikkeet ovat saaneet työllistettyä näitä puhtauspoliisejaan. Kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki on kysynyt varsin perustellusti: ”Voiko demokratia kestää sitä, että vain rahalla on mahdollisuus ostaa tilaa omille näkemyksille?”
Entäs sitten vastenmielinen profilointi? ”Tietyn ikäinen ja tietyllä tavalla pukeutunut”? Käsi sydämellä: Voitteko ikinä kuvitella tilannetta, jossa talousrikostutkija pysäyttää satunnaisen profiloinnin perusteella liikennevaloissa Bossin pukuun pukeutuneen, salkkua kantavan ja communicatoria näppäilevän sekä geelitukassaan etäisesti David Beckhamia muistuttavan 30-vuotiaan Petri-nimisen IT-bisnesmiehen, tutkii hänen salkkunsa ja lätkäisee sakot salkusta löytyvien, sisäpiirikauppoja mahdollisesti edistävien asiakirjojen takia, koska mies oli matkalla lounaalle salarakkaansa kanssa, eikä hänellä ollut hyvää syytä pitää kyseisiä asiakirjoja salkussaan. Paitsi se, että ressukka ei voi kohta enää lähettää niitä sähköpostilla. 

***

Kolumnin innoittamana tein vielä tuolloin taideteoksen kaltaisen projektin My Tag, a Work in Progress, joka julkaistiin Voimassa (06/9). Tässä linkki. Ja kuvatkin löytyvät tästä linkistä Kromin sivuilta. Pitääköhän tässä taas ryhtyä taiteilemaan? 

4 kommenttia:

  1. Hieno blogaus! Olisi kiva lukea myös kaltaisesi asiantuntijan arvioita make your mark -gallerian näyttelyistä, jotka usein pohjaavat maailmalla kuuluisaan Urban Artiin. http://makeyourmark.fi/gallery/

    VastaaPoista
  2. "jonka poika – näin kauhea tapaus – on ollut FPS:n takaa-ajama."

    "Joonas oli poistumassa illalla Kiasmasta, ja poliisit pysäyttivät hänet liikennevaloissa."

    Eli poliisit otti Joonaksen kiinni. Jos poliisit suoritti kiinnioton, niin millä tavalla Joonas on ollut FPS:n takaa-ajama????

    VastaaPoista
  3. Luit huolimattomasti: minun poikani, joka on ollut FPS:n takaa-ajama, ja Joonas, jonka poliisit nappasivat, ovat kaksi eri poikaa.

    VastaaPoista