torstai 17. toukokuuta 2012

Julkaistua 302: Klassiset kitschiksi

Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi lyhyt juttuni Villu Jaanisoon (s. 1963) näyttelystä, johon on vielä viikonlopun yli aikaa tutustua:

Klassiset kitschiksi

Kuvataideakatemian kuvanveiston professori, virolaissyntyinen Villu Jaanisoo (s. 1963) on aikamoinen velmu taiteilijaksi. Hänen teoksissaan huumori ja vakavuus sekoittuvat oudolla tavalla.
– Olen klassinen veistäjä, totesi Jaanisoo tuoreimmassa näyttelyssään, jossa muotokuvauksen kohteena on vain neljä historian suurta hahmoa: Dante, Goethe, Shakespeare ja Voltaire. Ja näköismuotokuviahan kaikki teokset ovatkin. Kustakin sankarista on tehty jättikokoinen kasvokuva ruuvatuista vaneripalasista ja toinen pikkuruinen alumiininen pysti messinkijalustalla – tosin näyttelyn aikataulun takia alumiinivalu vielä odottaa, ja päät ovat toistaiseksi vasta vahavaiheessa. 


Jaanisoo pelaa siis mittakaavalla. Ja laittaa katsojan näin miettimään sitä, mikä on ikään kuin ”oikean” kokoinen esitys. Sama koskee myös materiaaleja: vaneripalaset tuskin tarjoavat sitä korkeahenkisyyttä, joka olisi näille kulttuurisille ikoneille arvon mukaista. Pienemmät muotokuvat menevät puolestaan täysin kitschin puolelle, vaikka molemmissa yhdennäköisyys onkin huomattava. Kuinka realistista näennäisen realistinen taide siis onkaan? Mistä klassisuus syntyy? Miten muotokuva pitää tehdä? Ja kuka meistä oikeasti tietää, miltä Dante näytti – esimerkiksi Botticellin ja Giotton muotokuvat hänestä ovat varsin erilaisia? Ja onhan jopa Shakespearen pelkkää historiallista olemassaoloakin epäilty. Silti jokainen katsoja tunnistaa hahmot helposti. Miksi?
Muun muassa tällaisia asioita kuvanveistäjä voi kysellä.

***

Ja nyt tämä jätkä lähtee Poriin katsomaan taidetta. Siitä myöhemmin lisää.

2 kommenttia:

  1. En ole aiemmin juurikaan lukenut blogiasi. Mikä lienee syynä, en tiedä. Ehkä se, että koen sinun menneen liian lähelle taiteilijoita ihmisinä, jolloin pienessä maassa käy helposti niin, ettei pysty suhtautumaan enää kriittisesti. Menee kaverit sen siliän tien. Suurin syy lienee lukemattomuudelleni se että suhtaudut avoimen ihailevasti Brotheruksen kaltaisiin humbuugin tekijöihin, valokuvaukseen reagointi kun on Suomessa niin kovasti keisarin uuudet vaatteet touhua. Mutta surettaa yksi asia. Kukaan ei juuri kommentoi tekstejäsi. Ei kommentoi minunkaan blogiani, eikä juuri kenenkään sellaisen joka tosissaan käy läpi omaa visuaalisen kulttuuurin osaamisaluettaan.
    Nollaa pukkaa, eikä keskustelua ole, olo on kuin Romaniassa tai Albaniassa 40 vuotta sitten. Vallitsee hiljaisuuden konsensus.

    VastaaPoista
  2. OK...eli täsä blogissa ei keskustella.
    Kuitenkaan ilman repivääkin keskustelua ei taidetta voi olla.

    VastaaPoista