Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi pikkuruinen juttuni Pertti Kekaraisen (s. 1965) näyttelystä:
Missä tilassa Kekarainen on?
Valokuvataiteessa on viime vuosina puhuttu ”valokuvan maalauksellisuudesta” –
jopa trendiksi saakka. Mukana on paljon turhaa hypeä, sillä ainakin maalari
tietää, että maalaustaiteen probleemit ovat vähän toisenlaisia kuin
digitaalisen kuvamaailman kiemurat. Usein onkin kyse vain pinnallisesta
aihemaailman kierrätyksestä: tehdään valokuvia, jotka muistuttavat tavalla tai
toisella historiasta tunnettuja maalauksia.
Vaikka olenkin tuntenut ärtymystä tästä trendistä, oli
ensimmäinen reaktioni Pertti Kekaraisen
(s. 1965) muutaman kuvan edessä, että ”hei, nuohan ovat kuin Piet Mondrianin maalauksia”. Samassa
muistin, että Kekaraisella onkin todellisuudessa maalarin ja veistäjän
koulutus. Ja että hän on opiskellut Helsingin lisäksi myös Hollannissa. Liekö
tämä kaikki sattumaa, mutta se voi tuottaa kiinnostavan viitekehyksen.
Tila 1, 2012.
Anhavalla on esillä kansainvälisesti meritoituneen
Kekaraisen monia Suomessa ennen näkemättömiä Tila-sarjan teoksia. Tilaahan on tutkittu taiteessa maailman sivu,
joten on täysin asiallista tutkailla Kekaraista myös 1900-luvun abstraktin
taiteen jatkumona. Hän tuo tematiikkaan myös käsitteellistä jatkuvuutta
miettiessään tilan moninaisia merkityssisällöllisiä ulottuvuuksia – omalla
hiljaisella tavallaan. Ja nimenomaan välineellä, joka tuottaa esimerkiksi
kollaasin käytön sijaan eri tavoin säädeltävää syvyyttä.
Kaikki mahdollinen analyysi kietoutuu kuitenkin outoon
poetiikkaan, ja voisi Kekaraisen valokuvia sanoa hyvällä syyllä jopa kauniiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti