perjantai 6. huhtikuuta 2012

Julkista taidetta 53: Retki itärajalle

Ja enpä päässyt viime viikonlopuksikaan heittäytymään lepoon kodin rauhassa. Lauantaiaamuna alkoi matka Virolahden Klamilaan, itärajan pintaan Suomenlahden rannalle. Olutsilta–Õllesild-nimisellä yhdistyksellä on nimittäin aktiivinen Klamilan paikallisosasto (puuhamiehenä monitoimija Erkki Kupari), joka järjestää kuukausittain erilaisia keskustelutilaisuuksia. Minä olin nyt vuorossa, aiheena kaksituntinen luento Viron taiteesta ja arkkitehtuurista, muistitikulla oli runsaasti kuvia.
Kaikki tämä tapahtui hiihtomajalla:


Ja tietenkin kävimme paikallisessa Kujansuun baarissa:


Sitten vielä saunaan ja avantoon, kevyen rommipaukun voimalla:


Kaikki oli siis miltei täydellistä. Innokasta ja keskustelavaa kuulijakuntaakin oli kolmisenkymmentä. Varsinainen täyttymys oli, se että äidinäidinisäni Frans Matias Kivistön mökki oli vielä tallella – jopa varsin hyvässä kunnossa:

Tässä sahalla – jo purettu – teroittajana toiminut äidinäidinisäni asusteli ja kuulemma keitteli kiljua.

Ja paluumatkalla Haminassa piti vielä pysähtyä ottamaan kuvia Miina Äkkijyrkän (s. 1949) tuoreimmasta kiivaan keskustelun aiheesta, Woima-sonnista:


On se todettava, että Äkkijyrkkä on loistava plastikko – oli materiaali mikä tahansa. 
Sitten myöhään illalla takaisin kotiin ja sänkyyn. Mutta olipa taas täydellisen monipuolinen taidepäivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti