perjantai 6. huhtikuuta 2012

Näyttelykuvia 641: Ahkera taiteilija

Viime viikon torstaina piipahdin juuri ripustetussa Paavo Paunun (s. 1965) näyttelyssä (30.3-–22.4.) Korjaamo Galleriassa. Maikkari halusi minun ssanovan jotain fiksua Paunun näyttlystä (pätkää en koskaan nähnyt, joten fiksuudesta en sen enempää tiedä):


Tässä voipunut sankari, joka avasi yhtäaikaa näyttelyt sekä Korjaamolla että Galleria Sculptorissa (30.3.–15.4.):


Komeaa on Paunun jälki. Samalla se kuitenkin välttää turhan elvistelyn – sen verran herkkää ja monimuotoista hän tekee, että viitteitä mihjinkään machoiluun ei ole. Näin Martta Heikkilä tiedotteessa: "Paunun kuvat heijastavat kokemusten ainutkertaisuutta ja ihmisen suhdetta maailman tuntemattomiin ulottuvuuksiin: luontoon, mielen syvyyksiin, taiteilijan ja katsojan mielikuviin."
Paunu on rajoista piittaamaton maalari, jonka teoksevat muuntuvat helposti reliefeiksi, veistoksiksi ja installaatioiksi – kulloistenkin vaatimusten mukaan. Teos menee sinne, minne tarvitsee.
Sculptorin osuus on minulta vielä näkemättä, mutta enköhän palaa asiaan.

PS. Ja niin pieni on ihmisen mieli, että kun näin emerita-presidenttimme myöhemmin Hakaniemen hallin nurkalla, kun kävin ostamassa aitoa kotimaista palvattua hevosenlihaa Holmbergilta (maksamaton mainos!), oli pakko ottaa kuva – tosin sentään häveliäästi kaukaa ja takaapäin. Kummallista. Minä kun en koe olevani lainkaan sellainen ihminen. Siis olen kai sittenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti