Virossa 154: Kriitikot syövät myös savuankeriasta

Perjantaina elvistelin sillä, että kriitikotkin syövät juhlan tullen toisinaan ostereita. Kriitikon elämä on prekaariudesta huolimatta välillä silkkaa juhlaa. Tänään jatkoin gourmet-juhlintaa kortteerissani lauantaisin avoinna olevalta ja vallan mainiolta Tallinnan kalatorilta ostetulla savuankeriaalla (30,00/kg) – eipä tämäkään lautanen siis todellisuudessa hirveän kalliiksi tullut:

Ja juomana naapurin Maximasta ostettu Tommasi Adorato 2013, alta kympin pullo. 
Syytä juhlaan oli taas. Eilen tapasin tällä reissulla jo toisen kerran Leonhard Lapinin (s. 1947), joka innostui KuKu kohvikin terrassilla lukemaan ääneen viimevuotista omaelämäkerrallista romaaniaan Siintallinn (Eesti keele sihtasutus), jonka hän antoi minulle omisteella:

Varsinainen juhlan syy oli kuitenkin se, että kevään työt loppuivat vihdoin tänään. Tein nimittäin aamulla viimeiset taittovedoskorjaukset Timo Setälän (s. 1958) kanssa hänen taittamaansa ja minun kirjoittamaani kirjaan Kristian Krokforsista (s. 1952), kustantajana Parvs Publishing:

Hieno tuli, mutta syyskuussa saatte tehdä omat arvionne. 
Nyt ei ole enää mitään oikeita töitä ennen elokuuta. Jotain kirjoitettavaa saatan kuitenkin keksiä. 

PS. Meinasi ihan unohtua. Oli minulla vielä muitakin juhlan aiheita. Olen hieman pervolla tavalla fetisisti. Kävin eilen Telliskiven kirpputorilla. Tuhlasin kaksi euroa. Mikä mies se olisi, jolla ei olisi neuvostoliittolaista pienenpientä peltistä puljonkikuutiorasiaa:

Ja olipa neukkulassa polkupyörillekin rekisteriote. Tässä sellainen vuodelta 1978 – 78-vuotiaan miehen menopelille Anijan kunnassa – missä muuten edellisessä postauksessa mainittu Kehra sijaitsee – ja Soodlan kylässä. Nyt se on minun:

Nyt olen vähän onnellinen mies.