Voisiko olla elämää ilman Cokista?

Olen vanheneva mies ja ymmärrän, että tulen väistämättä joskus joutumaan tilanteeseen, jossa en tahdo enää tunnistaa ympäröivää maailmaa omakseni. Sitä ikään kuin "tipahtaa maailmasta" tai "maailma ajaa ohi". Minulle käy nykyään näin useammin ja useammin. Äsken taas varsin voimallisesti. Luin Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levän kolumnin, joka on ehkä surkein koko vuonna lukemani kolumni – Ulla Apelsinia minun on nimittäin vaikea edes laskea kolumnistiksi. Hetken ajattelin, että se on varmaan Kansallisgallerian ylijohtajan Risto Ruohosen masinoimaa (vrt. alla) surkuhupaisaa keskusteluyritystä, mutta ei kai hänkään sentään ääliö voi olla. Tässä linkki. Lukekaa juttu tarkkaan.

 

Tässä kuitenkin joitain huomioita:
1) Ingressi on jo huikea: "Saako museota rahoittava yritys ideoida näyttelyitä museon kanssa? Ilmeisesti ei, mikäli kuunnellaan parhaillaan käynnissä olevaa keskustelua aiheesta." Museoliiton toiminnanjohtaja – huomatkaa: ihan oikeasti Museoliiton toiminnanjohtaja – siis vakavissaan ja ilmeisen paheksuen ihmettelee sitä, että yritysten tunkua näyttelyiden sisälle paheksutaan. Rahalla pitäisi saada sopivia sisältöjä. Hyi saatana! Jopa Ruohonen totesi Hesarin haastattelemana ja hieman tragikoomisesti – tai lue vaikka: valheellisesti päällä olevan tilanteen huomioiden –, että "yritysyhteistyö ei Kansallisgalleriassa saa vaikuttaa näyttelyiden sisältöön". 
Yksi selitys tälle lienee se, että Levän oma tausta tulee tieliikennemuseosta (Mobilian johtaja 1994–2011). Automuseothan ovat tunnettusti täynnä brändejä ja juuri niitä ihmiset haluavat niissä nähdäkin. Taidemuseot nyt vain toimivat hieman erilaisilla periaatteilla. 

Tätä Levän olisi virkansa puolesta syytä ehkä ihan pikkuisen opiskellakin. Ja sitten opetella ulkoa tämä varsin lyhyt ja siksi helposti opittava perustuslain 16. pykälän lause: "Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu." Ja sitten miettiä, että mitähän se vapaus oikein tarkoittaa. Eikä turvaaminenkaan ole ihan helppo käsite. Ja sitten pitäisi vielä miettiä sitä, että mistäköhän syystä tällainen pykälä ylipäänsä on kirjoitettu. 
2) Jatkoa: "Tällä hetkellä käydään Otso Kantokorven masinoimaa keskustelua, jossa ollaan erittäin huolissaan yritysrahoituksen vaikutuksesta museoiden toimintaan." Huomatkaa sananvalinta: "masinoimaa". Tällä Levä yrittää saada minut joksikin epäilyttäväksi vihervasurikommarisalaliittolaiseksi, jotka pimennossa "masinoivat" asioita. Omasta mielestäni minä aloitin keskustelun. Toinen selitys sananvalinnalle on se, että Eskelinen ja Ruohonen ovat valjastaneet Levän kirjoittamaan – tämäkin siis toki salaliittoteoria – ja kertoneet tälle yksissä tuumin, mitä olen Eskeliselle kirjoittanut. Olen avoin ihminen, joten tunnustan heti, että tässä suhteessa Levä onkin oikeassa. Minä nimittäin kerroin Sinebrychoffin taidemuseon johtajalle Kirsi Eskeliselle avoimesti sähköpostilla sen, mitä aion tehdä ajaakseni sitä asiaa, johon vankkumatta uskon. Kerroin hänelle myös sen, että tulen peittoamaan Sinebrychoffin taidemuseon kaikessa mediapelissä mennen tullen. Tämä ei johdu siitä, että kuvittelisin olevani jotenkin erinomainen, vaan siitä yksinkertaisesta tosiseikasta, että olen ollut ammattijournalisti pitkään, tunnen median toimintatavat ja tunnen paljon ihmisiä. Totta helvetissä käytän tilannetta hyväkseni, jos uskon johonkin asiaan ja haluan taistella sen puolesta. Lopullinen aseeni tässä mediahallintaan liittyvässä uskottavuusasiassa on se, että minulla ei ole mitään omaa lehmää ojassa. En ole tässä edunsaaja vaan kriittinen journalisti ja myös kansalainen, joka on huolissaan toimintaympäristönsä vääriltä tuntuvista muutoksista. Kirjoitin Eskeliselle myös näin: "En ole julkisuudenkipeä, en ole keräämässä mainetta ja kunniaa vaan yritän taistella niiden asioiden puolesta, joihin koko työni ja motivaationi perustuu ja joihin uskon vankkumattomasti. Ei teidänkään varmaan tarvitse ajatella, että tämä on teille arvovaltajuttu."  
3) Ja eiku paranee jatkossa: "Käydyn keskustelun perusteella erityisen raskauttavaa näyttää olevan se, että idea museon näyttelyn toteuttamiseen tuli tuotemerkin oikeuksia hallinnoivalta yritykseltä." Mielestäni on täysin käsittämätöntä, että joku museoihminen voi vakavissaan arvioida asiaa näin. Siinä sivistysideaalin puolesta liputtaneessa museomaailmassa, missä minä olen kasvanut, on juuri näin: Idea näyttelyn toteuttamiseen ei saa tulla tuotemerkin oikeuksia hallinnoivala yritykseltä. Mutta pannaan nyt vielä se lisäys, jonka Levä ilmeisen tietoisesti jätti pois: Eikä varsinkaan silloin, kun rahoituskin tulee kyseiseltä yritykseltä. Tämä on kirkas ja itsestäänselvä asia suurimmalle osalle taidemuseoihmisistä. Mistä minä sen tiedän? Siitä, että toimin heidän kansaan työkseni paljon, ja siitä, että myös puhun heidän kanssaan näistä asioista paljon.
4) Sitten mennään emotionaaliseksi ja loukkaannutaan ja yritetään käyttää sitä kliseisintä vittuiluyritystä, siis myötähäpeää: "Meneillään oleva keskustelu nimienkeruuadresseineen ja boikottihankkeineen aiheuttaa myötähäpeää, ja on vaikeaa olla loukkaantumatta sekä museoalan että museoiden yritysasiakkaiden puolesta." Tätä minä en edes jaksa yrittää kommentoida. Ja mitä siinä vaikeuksissa vaikeroit? Loukkaannu ihan kaikessa rauhassa. Loukkaantumisessa ei nyt ylipäänsä ottaenkaan ole mitään niin erityisen vaikeaa. Yleensä sitä vain yhtäkkiä joko loukkaantuu tai ei.
5) "Keskustelun lähtökohta on metsässä sekä yritysrahoituksen määrän että kehityksen suhteen. Tätä pahempaa kuitenkin on, että keskustelu kyseenalaistaa museoiden ammattitaidon ja etiikan sekä yrityskumppaneiden älyn." Tässä Levän logiikka vinksahtaa hienosti. Minä olen kyseenalaistanut yhden museon (Sinebrychoffin taidemuseo) ammattitaidon ja etiikan yhdessä eritystapauksessa (Coca-Cola-näyttely), johon halusin puuttua voimallisesti. En ymmärrä, miten Levä saa yleistettyä asian. En minä esitä, että esimerkiksi Vantaan taidemuseon tulisi kantaa kollektiivista syntitaakkaa Sinebrychoffin taidemuseon epäonnistuneista päätöksistä.
6) "Keskustelun perusteella Suomessa on yli 200 vaikutusvaltaista ja tavallisesti korkealaatuiseen keskusteluun kykenevää ihmistä, joiden mielestä museoiden tuottamiin sisältöihin vaikuttaa se, kuinka hanke on saanut alkunsa tai millainen rahoitus hankkeella on." Minäkin olen joskus lapsellinen, mutta en ehkä näin lapsellinen. Nimiä on toki vähän – tällä hetkellä 243 –, mutta turha sitä on yrittää vähätellä, mukana on merkittäviä taidemaailman toimijoita. Kukaan heistä ei ole elvistelemässä "korkealaatuisuudellaan" vaan tuomassa esiin huoltaan juuri siitä, miten rahoitus vaikuttaa näyttelyhankkeisiin sisällölisellä tasolla. Mitähän Levä tässä nyt yrittää kyseenalaistaa?
7) Tää on kans hiano: "Vetoomuksen allekirjoittajat eivät luota museoiden työntekijöihin. He olettavat näiden toimivan ammatissaan eri tavalla silloin, kun näyttelyn aihe tulee muualta kuin silloin, kun aihe tulee museon sisältä tai taiteilijoilta." Luottamuksesta puhuminen on kuulunut viime aikoina SSS-miesten retoriikkaan, mutta tekee näköjään tuloaan tähän museopolitiikkaan. Ja museoiden työntekijät muuten toimivat eri tavoin ulkopuolisen rahan vaikuttaessa sisältöihin: tekevät töitään esimerkiksi hampaita kiristellen tai pitkin hampain tai mitä kielikuvaa nyt sitten halutaankin käyttää. Mistä minä tämän tiedän? Jälleen siitä, että teen paljon töitä museoihmisten kanssa. Minä luotan useimpiin heistä, mutta pehmeälle sensuurille he eivät tunnu voivan mitään. Nytkin minuun otettiin yhteyttä Kansallisgallerian sisältä ja annettiin tukea – mutta vain luottamuksellisesti, koska ei kenelläkään ole varaa ryssiä työpaikkaansa. Leväkin voisi omalta näköalapaikaltaan miettiä sitä, miten pehmeä sensuuri toimii. Tai mitä se ylipäänsä on. Itse asiassa se kuuluisi hänen toimenkuvaansa, mutta kyseessä taitaa olla jo menetetty tapaus.
8) Ja eiku taas paranee: "Museon oletetaan myös tuottavan näyttelyitä eri tavoin riippuen siitä, tuleeko rahoitus yrityksiltä, apurahojen myöntäjiltä vai toiminta-avustuksina kunnilta tai valtiolta." Mitä minun pitäisi sanoa? En oleta, vaan tiedän, että juuri näin tapahtuu. Esimerkiksi juuri tässä tapauksessa. On aivan eri asia tehdä Coca-Cola-näyttely intressivapaalla rahalla – sellaisen haluaisin nähdäkin – kuin tehdä Coca-Cola-näyttely Coca-Colan rahalla ja Coca-Colan kokoelmista. Lopputuloksena on silkkaa brändimainontaa, jonka sisältö on suodatettu jo moneen kertaan, ennen kuin museoammattilaiset päästetään "valitsemaan".
9) "Keskustelijat näkyvät olettavan, että kuraattorit ja muut museoiden näyttelyistä vastaavat unohtavat yritysyhteistyössä koko ammattitaitonsa ja sen takana olevat opit. Rahoitus ja yritys saa heidät toimimaan jonkin muun metodin varassa – metodin, jota ei ole opittu sen enempää koulun kuin työn kauttakaan." Valitettavasti juuri näin tapahtuu. Onneksi toistaiseksi vain hetkittäin. Se kaikista tärkein nimittäin unohtuu niissä hetkissä: ammatin eettinen pohja, jota ilman muulla ammattitaidolla ei ole juurikaan merkitystä. Jää vain suorittaminen. Silkkaa suorittamista on taidemaailmassa vaikea nimittää ammattitaidoksi.
10) Ah! "Museoiden ja niiden näyttelyjen boikotoiminen sen perusteella, mistä rahoitus tulee, on järjetöntä, mutta tietenkin luvallista." Eettinen kuluttajatietoisuus on siis järjetöntä? Minulle tämä on täysin harkittu ja nimenomaan täysin rationaalinen valinta – samoin kuin se, että en matkusta Israeliin tai osta Nestlén tuotteita. Lisäisin kuitenkin vielä yhden syyn: mistä-tulemisen lisäksi sen, miten se raha tulee. Siitä tässäkin alunperin oli kyse, eikä niinkään Coca-Colan epäeettisyydestä, josta siitäkin toki voitaisiin keskustella. En minä muuten osta Coca-Colaakaan, enkä käy Mäkkärillä. Mutta sitä en halunnut edes ottaa tämän keskustelun kohteeksi. Minun valintani eivät yleisön kannalta ole kovin kiinnostavia tai tärkeitä, mutta Sinebrychoffin taidemuseon valinnat ovat.
11) "Olisi sääli, jos meneillään oleva keskustelu johtaisi siihen, että vain taiteilijoilla ja museoilla itsellään on oikeus näyttelyjä ja teoksia koskeviin ideoihin." Eikö Levä luota museoväen ideoiden riittävyyteen? Juuri siihenhän heillä on koulutus. Juuri siksihän he siellä museoissa ovat. Pitäisikö minun nyt Levän tavoin loukkaantua heidän puolestaan ja tuntea myötähäpeää siksi, että heillä on moinen älyn jättiläinen juoksupoikanaan? Tiedän sen, että museoväen ideoiden määrä on turhauttavan loputon, eikä läheskään kaikkia ideoita voida toteuttaa. Mistä minä sen tiedän? Toistan: Jälleen siitä, että teen paljon töitä museoihmisten kanssa. Minä kuulen niitä ideoita koko ajan. Minä keskustelen heidän kanssaan niistä säännöllisesti.
Ja mainittakoon, että taiteilijoilla ideoita piisaa myös ihan loputtomiin. Heidänkin puolestaan tässä voisi loukkaantua. Mutta en enää jaksa kirjoittaa tämän enempää. 
Ei tässä mitään markkinamiesten lisäideoita kaivata.
Ja koska olen oikeasti joskus vähän lapsellinen, lopetan Levä-parafraasiin: Tunnen syvää myötähäpeää sen vuoksi, että Suomen museoliitolla on tällainen pääsihteeri. Ja mistäköhän se johtuu? Hänen omien kökkötekstiensä lisäksi siitä, että olen tehnyt yhteistyötä hänen edeltäjänsä Anja-Tuulikki Huovisen kanssa. Voi niitä aikoja, kun siinäkin talossa uskottiin vielä sivistyksen voimaan markkinavoimien sijaan!
Ja koska olen nyt päässyt vauhtiin, olen vieläkin lapsellisempi: Tunnen syvää myötähäpeää sen vuoksi, että Ruohosen ja Eskelisen käsitys mediahallinnasta on sitä luokaa, että riittää, kun laittaa jonkun maksetuista juoksupojistaan kirjoitamaan yhden rupuisen kolumnin. Tällä ei pitkälle pötkitä.

 

 Lahjoittaisitko tälle miehelle käytetyn auton? Ottaisiko hän Ladan? Vai pitääkö sen olla Bemari niin kuin museonjohtaja Arellille?

PS. Tämänkin tekstin myötä minulta tulee jokunen työtilaisuus menemään sivu suun. En kuitenkaan piittaa siitä. Yritän avoimuudellani myös taistella pehmeää sensuuria vastaan. "Ajatus, että taiteen voisi vapauttaa markkinoille, onkin pelkkää sumutusta. Ilmeisimpänä vaarana talouselämään kytketyssä taiteessa on pehmeä sensuuri." Näin kirjoitti suuresti kunnioittamani kollega Aleksis Salusjärvi. 

En piittaa siksikään, että – aivan toisin kuin Levä olettaa – minä arvostan taidemuseoiden väkeä. Olen tehnyt heidän kanssaan paljon hedelmällistä yhteistyötä. Tänäkin vuonna ainakin Hyvinkään taidemuseon, Rauman taidemuseon, Vantaan taidemuseon ja Nykytaiteen museo Kiasman kanssa. Ja saattoi joku jo unohtuakin. Minä nimittäin teen aika paljon työtä silkan urputtamisen lisäksi. Eilenkin olin Vantaan taidemuseossa avaamassa kuratoimaani näyttelyä, jossa oli ihan oikeaa taidetta. Tuntui mielettömän hyvältä – kaiken tämän paskan keskellä.

Museoiden työntekijöiden joukossa on paljon ystäviäni. Tulemme epäilemättä pallottelemaan ideoita jatkossakin.

PS. Minäkin kirjoitan kolumneja – ihan työkseni. Minua ohjaa tässä työssä aika voimakkaasti oma ammattietiikkani. Tuottajani YLE:ssä oletti, että tokihan minä puhun Cokiksesta. Ilmoitin, että en halua tehdä sitä, koska koen olevani tässä tapauksessa liian asianosainen, enkä halua koskaan kolumneissani ajaa jotain omaa projektiani – esimerkiksi näyttelyä, jota olen kuratoimassa. Niinpä kirjoitin siitä, miksi taidetta ylipäänsä tulisi rakastaa ja päädyin lopputulemaan, jonka mukaan "olen vakuuttunut siitä, että taide ja rakkaus tulevat todeksi vain jakamalla ja sillä, että niiden sallitaan kukoistaa aidossa vapaudessa – sekä ilman yhteiskunnallista sensuuria että yhtälailla ilman markkinavoimien julmaa säätelyä." Samasta asiastahan tässäkin tavallaan on kyse. Tästä linkistä koko juttu.