”Kaikki
saa mennä pieleen”
Tänä
vuonna Välimereen on hukkunut arviolta 2 400 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä.
Uutiset ahdistavat minua joka päivä ja lisääntyvässä määrin – oli sitten kyse
kotimaasta tai muualta maailmasta. Maailmanlopun tunteet valtaavat alaa.
Sivilisaatio tuntuu hiipuvan ja murenevan.
Minulta
kuoli äskettäin hyvä ystävä. Niitä on lähtenyt 2000-luvulla jo useita. Ystävän
kuolema ei tuota kuitenkaan maailmanlopun tunteita. Se pistää miettimään,
keskittymään, pysähtymään. Se tuo tärkeät asiat esiin.
***
Maaria Märkälälle tuli tunne, että hän ei jaksa enää lukea aamun lehteä. Kuolleet mehiläiset. Kuivuus. Kenelle vesi kuuluu? Kenelle maapallo kuuluu? Miksi me olemme itsekkäitä?
Märkälä
halusi maalata mustia maalauksia. Prosessi vei mukanaan. Ei hän enää uhku
maailmanloppua mennessään työhuoneelle. Hän uhkuu pikemminkin edellisen
maalauksen tuottamia haasteita, uusia ajatuksia. Musta ei ole enää pelkkä tunne
vaan myös maalarin formaalinen ongelma. Ehkä jo enenevässä määrin. Näin maalari
toimii. Ajatuksista ja tunteista tulee säikeitä prosessissa, jota ei enää
kykene välttämättä jäsentämään ja palauttamaan rakennetekijöihinsä.
Märkälälle
maalaaminen on tapa elää, myös käsitellä asioita. Yksittäisessä maalauksessa
voi yhdistyä monta tunnetilaa ja mielleyhtymää, mutta se on myös yksi. Jos se
on onnistunut ja valmis, se pistää maalarin miettimään, keskittymään,
pysähtymään. Se tuo tärkeät asiat esiin. Parhaimmillaan se sikiää myös
seuraavan maalauksen.
Märkälälle
prosessi on avoin ja suunnittelematon. Se sisältää myös epäonnistumisen
mahdollisuuden. Hän tietää, että epäonnistuminen antaa tilaa onnistumiselle.
”Kun teema on maailmanloppu, olen antanut luvan sille, että kaikki saa mennä pieleen”,
hän toteaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti