Oikeassahan tuo on. Minäkin osaisin heti suoralta kädeltä nimetä kolme suomalaistaiteilijaa, joiden teosten jälkkimarkkinoiden hintatasoa on määrätietoisesti ja järjestelmällisesti manipuloitu likaisilla tempuilla nousuun. Nimiä en tietenkään voi sanoa, koska minulta puuttuu todistusaineisto.
Yksi syy esimerkiksi Yhdysvaltain taidemarkkinoiden tiettyyn vääristymään on maan verotuskäytäntö. Älkäämme siis salliko Suomessa taidehankintojen verovähennysoikeutta. Ja muistakaamme myös se, että vaikka taiteessa olisi kyse jostain syvemmästä ja ylevämmästä, ovat taideteokset de facto myös merkittävä kansainvälinen valuuttalaji – ja sellaisena niitä tulisi kohdella myös sääntöjä luotaessa. Koskevathan säännöt muitakin talouden lajeja.
PS. Jos vähänkin kiinnostutte, lukekaa tästä linkistä myös ekonomisti Allison Schragerin kiinnostava parin vuoden takainen juttu taidegallerioiden hintamanipuloinneista.
Onhan meillä toki muutakin ajateltavaa, ja Schragerkin toteaa, että "maailmassa on olemassa todennäköisesti pahempiakin vääryyksiä kuin se, että rikkaat ihmiset maksavat taiteestaan liikaa".
PPS. Tai tarkemmin ottaen: voinhan minä kuolleiden osalta ne nimetkin sanoa, koska oikeusjutun riski on aika pieni – enhän minä ketään keräilijää syytä tai nimeä, ja taiteilijat itse ovat epäilemättä syyttömiä heidän teoksillaan käytävään spekulatiiviseen kauppaan. Tarkoitan näitä kahta: Reidar Särestöniemi (1925–1981) ja Ilkka Lammi (1976–2000). Lammin käsittämättömäksi nousseesta hintatasosta kertoo esimerkiksi se, että hän oli sekä Hagelstamin että Bukowskin kallein moderni maalari syksyllä 2014: Bukowskilla öljy Minun linnani (1999) 52 046 euroa ja Hagelstamilla öljy Ajatuksia (1999) 56 000 euroa.
Molemmat olivat varsin tuotteliaita maalareita – Lammi tosin lyhyen aikaa – ja molempia on tiettävästi väärennettykin ahkerasti. Tuotteliaisuus tekee vääärentämisen vähemmän riskialttiiksi ja saavutettu hintataso vastaavasti tuottoisammaksi. Tämäkin yksi spekulatiivisen taidekaupan tuottamista lisäharmeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti