lauantai 21. helmikuuta 2015

Julkaistua 604: Käden taitaja kirurgiassa ja taiteessa

Rustasin viikolla lehdistötiedotteen. Jakelu oli suppeahko, joten jos joku kollegani tämän huomaa eikä kutsua ole saanut, tervetuloa ensi viikolla julkistamiseen. Pär Slätis (s. 1932) on poikkeuksellisen hieno harrastelijataiteilija.

Käden taitaja kirurgiassa ja taiteessa

Professori Pär Slätis on joskus arvellut, että sekä kirurgit että kuvataiteilijat olisivat onnellisimmillaan saadessaan tehdä käsillään työtä. Työn välitön tulos tuottaa useimmiten tyydytystä. 
Slätis on toiminut Vaasan keskussairaalan kirurgian ylilääkärinä vuosina 1969–74, johtavana ylilääkärinä vuosina 1972–74, HYKS – Kirurgisen sairaalan osaston ylilääkärinä vuosina 1974–84. Sieltä hän siirtyi Invalidisäätiön sairaalaan johtavaksi ylilääkäriksi vuonna 1985, toimitusjohtajana hän oli vuosina 1993–95. Hänen Invalidisäätiöllä toimiessaan sairaala sai nimekseen Invalidisäätiön Sairaala Orton. 

Muotinäytös, 2008, öljy kankaalle.

Jäätyään Ortonista eläkkeelle Slätis sai aikaa omistautua rakkaalle harrastukselleen, taidemaalaukselle. Hän on jo parinkymmenen vuoden ajan maalannut Helsingin Kaapelitehtaalla Helsingin Taiteilijaseuran järjestämillä kursseilla. Hänen kohteensa on yleensä aina ihminen. Slätiksen tapauksessa taide voidaan nähdä samanlaisena humanistisen toiminnan muotona kuin lääkärinammatin harjoittaminen. Taiteen kautta hän on voinut syventää sitä holistista näkemystä kanssaihmisestä, mikä on leimannut hänen humanistista perusajatteluaan. 

Nuoren taiteilijan vaimo ja tytär rannalla, 1999, öljy kankaalle.

Nyt Slätiksen keskeisin tuotanto on koottu yksiin kansiin. Mittavassa taidekirjassa esitellään keskeisin osa hänen parinkymmenen vuoden tuotannostaan. Johdantoesseet ovat kirjoittaneet Slätiksen työn jatkaja Ortonilla, professori Seppo Seitsalo, taidekriitikko Otso Kantokorpi ja kuvataiteilija Kuutti Lavonen. Kirjan ulkoasusta vastaa kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija Timo Setälä. 
Kirjan julkistamistilaisuus järjestetään Galleria Ortonissa torstaina 26.2.2015 klo 17.30 (Invalidisäätiö Ortonin kahvila, Tenholantie 10 B).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti