Julkaistua 731 & Sipilän hallituksen kulttuuripoitiikkaa 9: Huomenna minusta tulee yrittäjä

Vuoden viimeinen päivä. Vuoden viimeinen julkaistu juttuni tänään Yle Radio 1:n Kultakuumeessa. Pääsin 135 juttuun vuodessa. Sillä kyllä pärjäilee, toivottavasti yrittäjänäkin. Tosin minulla ei ole haisuakaan siitä, mitä huomisesta alkaen tapahtuu. Vihainen kuitenkin olen – hämmennyksen lisäksi. Parempaa uutta vuotta on paha toivotella.

Huomenna minusta tulee yrittäjä

Olemme jo puolisen vuotta tottuneet siihen, että hallitus toimii ensin ja miettii vasta sitten. Toimet ovat myös olleet tavattoman nopeita. Nyt minäkin olen joutunut kokemaan tämän.

Joulukuussa eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen ns. itsensä työllistäjien muuttamisesta yrittäjiksi. Tämä koskee sekä minua että isoa osaa ystävistäni – olivat he sitten taiteilijoita tai raksalla satunnaista keikkaa heittäviä duunareita. Huomisesta alkaen olemme siis lainsäädännön pakottamana yrittäjä. Olen toiminut freelancerkirjoittajana viimeiset kymmenen vuotta. Käytän verokorttia enkä ole koskaan mieltänyt itseäni yrittäjäksi. 

Lain valmistelusta vastannut sosiaali- ja terveysministeriö on rauhoitellut, että mikään ei muutu ja että freelancereiden ei tarvitse olla huolissaan työttömyysturvastaan. Teoriassa tämä voisikin pitää paikkansa, mutta käytännössä näin ei ole, koska TE-keskukset eri puolilla Suomea tulkitsevat esimerkiksi eri tavoin sitä, onko henkilö sivutoiminen vai päätoiminen. Journalistiliiton asiantuntijalausunnossa lainvalmisteluun on dokumentoitu tapaus, jossa freelancer oli tehnyt kolmen tunnin verran yhtä kolumnia, tulkittu sitä kautta päätoimiseksi yrittäjäksi  ja menettänyt samalla oikeutensa työttömyysturvaan. Kuukauden tili tuosta kolumnista oli 110 euroa. 

Jos laki olisi valmisteltu hyvin, olisi siihen pitänyt sisältyä määritelmät päätoimisuudesta ja sivutoimisuudesta, jotta ihmisiä voitaisiin kohdella aidosti tasapuolisesti. 
Olen aina ollut viralliselämän suhteen hieman boheemi, mutta nyt päätin ottaa uudesta statuksestani selvää. Luin itseäni koskevan hallituksen esityksen – HE94/2015vp – kokonaisuudessaan. Minulla on sekä maalaisjärkeä että myös akateemista koulutusta – olen suorittanut yliopistolla muun muassa logiikan ja tilastotieteen peruskurssit. Niistä ei ollut juurikaan apua 35-liuskaisen paperin ymmärtämisessä – puhumattakaan sisäistämisessä. Olisi pitänyt lukea se vielä toiseen kertaan ja samalla googletella monia asioita. En jaksanut. 
 

Tästä linkistä tuo HE94/2015vp – jos ei muuta lukemista löydy.

Itsensä työllistäjien asemasta on keskusteltu syksyn mittaan paljon, ja varsinkin kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) on ollut asiassa aktiivinen. Keskustelu on keskittynyt pääasiassa sosiaali- ja eläketurvaan. 

Kuten edellä totesin, olen kokenut viralliselämän epäkiinnostavana varsinaiseen työhöni verrattuna, ja varmaan siksikään en ole jaksanut tarpeeksi kiinnostua itseeni liittyvistä käytännön asioista. En ole koskaan käynyt sossussa enkä ole ollut päivääkään työtön. Eläkkeellekään en taida koskaan jäädä, koska kertymäni on liian pieni. Tulen kirjoittamaan niin pitkään kuin jaksan, ja kun jaksamiseni väistämättä vähenee, tulen ehkä muuttamaan pienempään vuokra-asuntoon tai sitten jopa Viroon – en siis veroja pakoon vaan köyhyyttä pakoon. 

Syksyn aikana käydyssä keskustelussa minua on häirinnyt erityisesti yksi asia. En muista lukeneeni yhtäkään puheenvuoroa, jossa olisi kiinnitetty huomiota hallituksen harjoittamaan identiteettipolitiikkaan. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden sijaan olen itsekkäästi kiinnostunut subjektiivisesta itsemäärittelyoikeudesta, sen autenttisuudesta, siitä että kykenen olemaan uskollinen juuri sille, mikä koen olevani. Juuri tämän takia olen viime aikoina seurannut keskustelua saamelaisten oikeudesta määritellä saamelaisuuttaan. 

En ole yrittäjä enkä tule huomennakaan sellaiseksi itseäni kokemaan. En ole ns. yrittäjähenkinen. Yritän ainoastaan tehdä työni hyvin. Normaali yrittäjä pyrkii käsittääkseni tekemään liiketoiminnallaan voittoa. 

Minä en pyri tekemään voittoa. Yritän vain elättää itseni säällisesti mielekkääksi kokemallani työllä. Jos voitto on se, mitä kuukaudessa jää viivan alle, en ole koskaan tehnyt voittoa. Minulla ei ole koskaan ollut säästöjä. Olen siis huomisesta alkaen tuomittu olemaan huono, jopa epäonnistunut yrittäjä. 

Identiteettini on todellisuudessa työläisen identiteetti. Nimitän itseäni usein kulttuurityöläiseksi. Tunnen myös ammattiylpeyttä identiteetistäni. Kirjoittaessani taiteesta koen tekeväni tärkeitä asioita – voiton tekemistä en sellaiseksi koe. 

Onneksi tämä Aleksandr Rodtšenkon (1891-1956) logo (= LEF, Taiteen vasemmistorintama) on tatuoitu olkavarteeni. Sitä ei Sipilä saa pyyhittyä pois. 

Mutta en minä todellisuudessa ole itsestäni huolissani. Pärjään kyllä jotenkin loppuelämäni. Olen pikemminkin huolissani niistä tulevaisuuden seuraajistani, jotka eivät ehkä muusta enää tiedä. 

Filosofi Hannah Arendt totesi kirjassaan Totalitarismin synty (1951, suom. 2013), että totalitarismin kehittyessä ihmiset alkavat huomaamattaan pitää epänormaaleja asioita normaaleina. Niiden mahdollista vääryyttä ei lopulta edes osata ihmetellä. 

Onkohan kukaan nykysistä ministereistämme lukenut koskaan Hannah Arendtia (1906–1975)? Tai edes kuullut hänestä? Veikkaukseni arvaatte. Kannattaisi kuitenkin – hän nimittäin analysoi juuri sitä, mitä Suomessakin nyt tapahtuu.

Sen uskallan varmuudella ennustaa, että nykyinen kehityskulku tulee tuottamaan suuren määrän epäonnistuneita yrittäjiä ja identiteetiltään rikkonaisia tai epävarmoja ihmisiä. Silläkin tulee olemaan hintansa – jos haluamme miettiä asiaa kansantaloudellisesti.