Kollegat, varokaa AMK-oppilaitoksia!, osa 2.

Palaan vielä tuohon sunnuntain postaukseeni – varsinkin kun eduskunta päätti eilisellä päätöksellään tehdä minusta lopullisesti yrittäjän, vasten tahtoani. 
Olen saanut sekä soittoja että sähköposteja, joissa asiaa on kommentoitu blogikommenttien lisäksi. Eräs vanha tuttavani kirjoitti näin: "Omat ja kumppanini tuntiopetukset loppuivat samoihin kuvioihin aikanaan. Ensimmäinen joka lopetti matkakorvausten maksamisen oli Lapin yliopisto! Siihen aikaan amk:t maksoivat paremmin ja säällisemmin." Ja eiliseen eduskunnan päätökseen hän kommentoi näin: "Yrittäjäksi ei pidä ryhtyä jos ei halua (sanoisin myös ettei kannata, jos on vähänkin älliä päässä). Olen yhdessä Journalistiliiton juristien kanssa käynyt uutta lakia ja sen tekstiä läpi. Emme ole ihan varmoja muuttaako se nykytilannetta mihinkään suuntaan, mutta jos haluaa välttyä yrittäjyydeltä, on tällä uudellakin lailla vielä yksi selkeä tapa välttää tämä rotanloukku: työosuuskunnan kautta toimiminen. Sitä ne eivät ole saaneet kielletyksi (haluaisivat varmasti)."
Erä toinen Turun AMK:hon liittyvä tapaus, ja kirjoittaja haluaa ymmärrettävästi pysyä nimettömänä. Tätä media-alan kokenutta ihmistä pyydettiin pitämään osaamisalueeltaan kolmen tunnin luento. Tässä lainaus s-postista: "Viilasimme pitkään aikataulua. Sitten tuli kiinnostava käänne: mitenkäs minun luentopalkkioni? No, et saa mitään, koska AMK ei nykyään maksa tällaisista." 

Onko siis niin, että joistain maksetaan (sellaiset) ja joistain ei makseta (tällaiset)? Hän luonnollisesti perui luennon.

Ensinmainitulta tutultani tuli muuten juuri äsken lisäys s-postiin: "Jos olet perustamassa omaa osuuskuntaa, on tärkeää että jäseniä on tarpeeksi monta ja säännöt oikeanlaiset että kelpuutetaan työosuuskunnaksi. Laskutusosuuskunnassa tulee kirjatuksi yrittäjäksi!"

Sitten minua lähestyi monitaiteilija ja pitkään opettanut Merja Puustinen (s. 1963). Hän totesi muun muassa: "En ole tuollaseen sopimuspaperiin törmännyt. Käytännössä asialla ei ole kovin suurta vaikutusta. Kayttöoikeus on eri asia kuin tekijänoikeus. Ei luentomateriaalistasi voi painaa kirjoja, painaa t-paitoja tai revitellä miten tahansa.

Tulevaisuuden kehityssuunnasta se kertoo kuitenkin jotain olennaista. Kustannussäästöjen ja etäopiskelun nimissä oppimateriaaleja kootaan entistä enemmän verkkoon. Voin hyvin kuvitella tilanteen, jossa luentomaratonisi  editoidaan 45 minuutin videoksi, joka on ladattavissa opiskelijoiden käyttöön välttämättömänä, valinnaisena tai täydentävänä osana seuraavan kurssin oppimateriaalia. Onko tämä laillista vai ei, en osaa sanoa. Sen tiedän, että Turun AMK on ensimmäisiä verkko-oppimateriaalien kehittäjiä. Oppilaitos säästää ja free lancer -tuntiopettajat menettävät.

Tilanne on akuutti siinäkin mielessä, että hallituksen leikkaukset kohdistetaan ensisijaisesti vieraileviin opettajiin – nyt ja aina. Sekundäärisesti vakityöntekijöihin, joiden työsuhdeturva edellyttää yt-neuvotteluita. Koska vakinaiset eivät pysty hallitsemaan laajoja oppisisältöjä, korvataan erityisosaaminen verkosta ilmaiseksi saatavalla materiaalilla." 

Kaivoin myös esiin edellisen postaukseni kommentiosuudesta (niitä on 25, kannattaa lukea) muutamia. Eräs anonyymi kertoi näin: "Itse opiskelen Turun AMK:ssa ja kerran on tullut vastaan vuosia aiemmin luennoineen power point -esitys, jota käytettiin edelleen kyseisellä kurssilla eikä power pointin tekijä ollut tietoinen asiasta. Saattoi tosin olla että oli jo unohtanut, että sellaiseen oli antanut luvan."

Kaikkialla ei tilanne ole kuitenkaan sama (niin kuin ei tule olemaan TE-toimistoissakaan, kun alkavat käsitellä meikäläisiä prekaareja yrittäjinä 1.1.2016 alkaen). Mikkelistä kommentoi myöskin vanha tuttuni, kuvataiteilija Kirsimaria Törönen-Ripatti (s. 1969): "Minulle on Mikkelin AMK aina antanut selkeän työsopimuksen ja kilometrikorvauksista ja materiaalihankinnoista on sovittu ja korvattu asiallisesti. Tuntipalkkani on huomattavasti parempi kuin mitä sinulle ovat tarjonneet. Kukaan ei ole koskaan esittänyt vaateita laatimani luentomateriaalin suhteen. Vallitseva käytäntö kokemasi kohtelu ei siis kaikkialla ole."

Ota nyt sitten tässä selvää kaikista erilaisista käytännöistä. Olen minä törmännyt siihenkin tilanteeseen, että neuvotteluvaraa on ollut pärstäkertoimen mukaan, mutta olen huono neuvottelija itsensä myyjä. Yleensä sanon, että otan mieluusti sen, mitä tarjotaan, kunhan tarjous on reilu ja samanlainen kuin muillekin. Naiivi uskoni reiluuteen taitaa olla vain typeryyttä. Vaihtoehtona on kai ruveta pyytämään ja saada sitten päälle ahneen maine. Se minua vassarina ottaa kuitenkin pannuun, koska en ole mikään Sarasvuo, enkä halua sellaiseksi tullakaan, niin yrittäjäksi kuin minut nyt pakotetaankin. 

PS. Sain juuri s-postin, jossa kerrottiin, että en saakaan Turun AMK:sta päivärahaa, josta aiemmassa postauksessa vähän haaveilin. Sanamuoto oli tämä: "Päivärahaa emme siis voi maksaa, koska verottomaan päivärahaan syntyvää työmatkaperustetta (työmatka pois työnantajan ensisijaisesta työntekemispaikasta) ei ole." 
Mitähän tuokin nyt sitten tarkoittaa? Ensisijainen työntekemispaikkani on sohvannurkka, jossa tätäkin tekstiä nyt kirjoitan, tai sitten työpöytäni, jos jännetuppitulehdus alkaa jälleen muistuttaa itsestään. Saan jopa verotuksessa hyväkseni työhuonevähennyksen – siis vähennyksen ensisijaisesta työntekemispaikastani. Olin siis aivan täsmällisesti ja nimenomaan poissa ensisijaisesta työntekemispaikasta, jossa normaalisti suurimman osan tilistäni teen. 
Ennen vanhaan oletin, että päiväraha on olemassa siksi, että joutuu syömään vieraassa kaupungissa kalliimmalla kuin kotona. Onneksi huolehtiva vaimoni oli tehnyt minulle eväät ja sen loppuajan ennen junan lähtöä kulutin juomalla baarissa yhden bissen, jonka vähentämättä jättämisen kuluna ymmärrän vallan mainiosti. 
Tätähän pitäisi nyt tietysti kysyä joltain juristilta, mutta luuletteko, että olen ihminen, joka haluaa keskustella juristien kanssa työasioistaan? Pitäkööt sen neljäkymppiä! Olisin kummiskin syönyt vain alle kuuden euron pizzan – ja ilmoittamatta poliisille. Se tienaamani 34 euroa olisi varmaankin siis ollut vain ansaitsematonta arvonnousua. 
Ja enköhän vielä tänään saanut soiton Pohjanmaan taidetoimikunnalta, joka tilasi minut kaksipäiväiselle luentokeikalle Pohjanmaalle ensi maaliskuussa. Palkkiokin oli hyvä, ja ennen kuin ehdin edes kysyä, minulle sanottiin: "Ja luonnollisesti maksamme sekä matkakorvaukset että päivärahat."
Kuka kertoisi minulle, mistä tässä on kyse? Minä en yksinkertaisesti ymmärrä. Olen kuitenkin jo vuosia luullut olevani proffis – väliin jopa kehuskellutkin sillä.

 

PPS. Vaikka koenkin blogini päiväkirjamaiseksi, olen hyvin tietoinen myös siitä, että siitä on kohtuullisen suurella lukijamäärällään tullut ikään kuin osa suomalaista taidemediaa. 

Yksi median suurista uhista tulevaisuudesa on pehmeä sensuuri, josta Suomessa on puhuttu harvinaisen vähän. Jos olisin taipuvainen pehmeän sensuurin uhkaaville mekanismeille, en kirjoittaisi tällaisia juttuja, koska tulevaisuudessa tilini voi pienentyä entisestäänkin. Voi hyvinkin olla, että Turun AMK ei enää jatkossa tarjoa minulle työkeikkoja, koska muutun nyt ns. hankalaksi ihmiseksi tuottaessani heille epämieluisaa julkisuutta. Tätä samaahan jotkut taiteilijat ovat kokeneet taidemuseoiden kohdeltua heitä huonosti ja heidän kerrottuaan siitä julkisesti – näyttelykutsut vain jäävät tulematta, eikä mistään jää mitään evidenssiä. Ei Turun AMK syyllisty yhtään mihinkään, jos he eivät enää koskaan pyydä minua luennoimaan. He eivät enää vain halua minua, ja se on heidän oikeutensa.