Arjen estetiikkaa: Graafisen suunnittelun muuttumisesta näkymättömäksi

Kävin tässä viikolla minulle vieraassa kaupassa ostamassa vessapaperia, ja olin harmissani, kun sieltä ei löytynyt muuta kuin kuvioitua vessapaperia, jota sitten jouduin ostamaan:

Kotimatkallani mietin harmistumiseni syitä. Miksi minua harmittaa se, että vessapaperin pitää olla kuvioitua? Luoko pidikkeessä riippuva rulla kuvioitua vessapaperia asioilla käymisen jotenkin esteettisemmäksi? Onko vessa sen avulla jotenkin miellyttävämpi tai viihtyisämpi paikka? Koin kuvioinnin ilmeisesti lähinnä siis turhaksi. 
Sitten kun laitoin paketin vessan lattialle, huomasin, että olihan tuo viimeinen vajaa rullakin kuvioitu – se ei vain ollut värillinen, kuten uusi ostamani sinikuvioinen, joten en ollut kiinnittänyt kuviointiin mitään huomiota:

Näin sille oli käynyt kuin arkiseksi muuttuvalle julkiselle taiteelle, joka muuttuu hiljalleen ikään kuin näkymättömäksi. Olen joskus kirjoittanutkin tästä oudosta ilmiöstä. Itseni tuntien tulen ainakin jonkin aikaa tutkailemaan kaupassa vessapaperien – ja ehkä talouspaperienkin – kuviointia ja miettimään niiden estetiikkaa ja ehkä jopa jotain mahdollista symboliikkaakin. Serviettien estetiikkahan on aika selkeä alue, ja niitä voidaan jopa käyttää spesifin temaattisesti – kuten vaikapa rapujuhlat – toisin kuin vessapaperia, vaikka siihenkin poikamaisen huonolla huumorilla voisi kuvitella erilaisia teemoja.
Hetken jo mietin, että jos olisin oikein hullu, alkaisin kerätä kansioon yksittäisistä arkeista kokoelmaa. Mutta en ole oikein postimerkkeilijätyyppiä. Tiedän kuitenkin, että esimerkiksi 20 vuoden aikana kerätty järjestelmällinen kokoelma olisi tulevaisuudesa kaupunginmuseolle hauska ja varmaankin ilolla vastaanotettava lahjoitus. Idean saa siis ryöstää täysin vapaasti.
Sitä paitsi tajusin, että ystäväpiiriini kuuluu useampikin graafinen suunnittelija. Pitäähän heidänkin ansaita elantoaan – vaikka sitten suunnitelemalla vessapaperin kuviointia. Nyt aloin kiinnostua aiheesta niin paljon, että haluaisin tavata jonkun vessaperin kuvioinnin suunittelleen graafisen suunnittelijan. Tarjoan erään baarin terassilla lämpölamppujen alla oluen tai viinilasin tai vaikkapa kahvin ja jallun, jos joku sellainen ilmoittautuu lyhyen keskustelun kumppaniksi, jotta ymmärtäisin paremmin esimerkiksi tilaajan antamia ohjeistuksia tai reunaehtoja. Ja olisi se kiva kuulla siitäkin, kuinka paljon firma maksaa tällaisesta työtehtävästä. Tai siitä, että onko Taideteollisen korkeakouun opetuksessa käytetty koskaan vessapaperirullan kuviointia harjoitustehtävänä.
Tässä muuten tuo uusi sininen:

Nyt ryhdyn oikeisiin töihini tai tulen hulluksi. Tämän kirjoittaminen oli vähän tukossa olevan kirjoittajan sijaistoiminto tai optimisesti tarkasteltuna ikään kuin äänenavaus. Nyt ryhdyn miettimään erään taiteilijan uraa ja kirjoittamaan siitä mielekästä neljäliuskaista tekstiä.

PS. Hulluksihan minä olen nyt kuitenkin tulossa. En päässyt tarttumaan töihini ennen kuin olin lukenut englanninkielisestä Wikipediasta varsin monipuolisen ja kiinnostavan artikkelin vessapaperista. Sen mukaan varhaisin dokumentti vessapaperin käytöstä löytyy Kiinasta 500-luvulta. Modernin kaupallisen vessapaperin on kehittänyt amerikkalainen keksijä Joseph Gayetty. Se tuli markkinoille vuonna 1857. Se oli valmistettu manillasta tehdystä paperista, ja siinä oli käytössä tekijän vesileima – siis jo melkein kuin koriste. Yhdysvalloissa ryhdyttiin 1960-luvulla valmistamaan värillisiä vessapapereita, jotka saattoi siten valita vessan värityksen mukaan. Sittemmin ne ovat käyneet epämuodikkaiksi – näin Wikipediassa: "Today, in the United States, plain unpatterned colored toilet paper has been mostly replaced by patterned toilet paper, normally white, with embossed decorative patterns or designs in various colors and different sizes depending on the brand."
Nyt ryhdyn töihin – paitsi että ensin totean myös tajunneeni äsken sen, että taatusti joku Suomessa jo keräilee vessapapereita. Muistelen nuoruuttani antikvariaatissa, missä tutustuin monenlaisiin keräilijöihin. Olen esimerkiksi nähnyt hienon typologisesti järjestetyn paperiliitinkokoelman ja lukenut artikkelin eräästä suomalaistoimittajasta, joka keräili lentoyhtiöiden oksennuspusseja – ja löysi vielä Japanista kollegan, jonka kanssa saivat käydä kauppaa harvinaisista vaihtareista.
Eikä muuten englanninkielisen Wikipedian paperiliitin-artikkelikaan ole hassumpi! Niitäkin muuten suunnittelee ja kehittelee joku muotoilija.
Ja, hitto soikoon, löytyi sieltä artikkeli oksennuspusseistakin, jossa oli oma alalukunsa niiden keräilystä! Ja sitä kautta pääsee oksennuspussien virtuaalimuseoon, jonka etusivulla heti todetaan, että "lentoyhtiöiden oksennuspussit ovat taidetta". En minä siis lopulta kauaksi työstäni eksynyt. 
Tässä Adria-lentoyhtiön – on muuten Sloveniasta – oksennuspussi vuodelta 1992. Kuvio sopisi ihan hyvin vessapaperiinkiin:

PPS. Vielä hetken kuluttua. Eihän tästä tule mitään. Aina kun luulee keksineensä jonkun idean, löytyy kohta tieto siitä, että joku muu on sen jo keksinyt. Piti vielä googletella vessapapereita, ja eiköhän Servettipuodilla ole temaattisia vessapapereita lähtöön kuin lähtöön – jopa useammanlaista hääpari-vessapaperia ja piikkilankakoristeista vessapaperia. Nyt herää vain enää se kysymys, onko joku ihan oikea taiteilija tehnyt vessapaperitaidetta. Ainakin tyhjiä rullia on käyttänyt taiteessaan Anastassia Elias (s. ?):

Ehkä tää on huippu, turkkilainen Sakir Gökcebag (s. 1965):

Nyt mun on pakko lopettaa. 

PPPS. Perjantaina. Kuvataiteilija Jyrki Siukonen (s. 1959) lähetti Berliinistä, missä kuulemma pyyhkii hyvin, s-postiviestin: "Mutta paljastan nyt sinulle, että KAIKKI useampikerroksiset vessapaperit ovat kuvioituja. Tämä on ihan klassinen "form follows function" -juttu. Niiden kuvioiden (mainostettiin niitä erikseen tai ei) tarkoitus on puristaa yhteen ne ohuet paperikerrokset, joista kukin yksittäinen vessapaperin palanen muodostuu. Tyypillisesti nykyaikainen halpapaperikin on 3-kerroksista. Jossain papereissa kuvio on tosiaan ihan värillinen, mutta lähemmällä tarkastelulla huomaat, että juuri kuvion pisteiden kohdalla paperit puristuvat yhteen ja että kaikista (länsimaisista) papereista löytyy jonkinlainen puristuskuvio. Taiteellisuuden aste vain vaihtelee."

Aika vakuuttavan tuntuinen peruste, mutta ihan purematta en tätä vielä niele, joten nyt täytyy näköjään lähteä tutkimusretkille. Ainakin muistan vielä lähiajoilta sen, miten monikerroksiset päällekäiset arkit eivät ole asettuneet saumattomasti kohdilleen, mutta voihan olla, että nykyään tätä ongelmaa ei juuri puristuskuvion takia enää ole.

Kommentteja? Josko tätä lukisi joku vessapaperiasiantuntija.