lauantai 23. tammikuuta 2016

Uutta leikkauspolitiikkaa?

Olen varsin tietoinen siitä, että varsinkin ns. artisaanileivät ovat epätasalaatuisia – eiväthän ne muuten käsityötä olisikaan. Joissain leivissä on esimerkiksi melko isojakin reikiä sisällä – enkä tarkoita reikäleipiä. Samoin reikä kuuluu joihinkin juustoihinkin – esimerkiksi Emmentaliin
Tänä aamuna meinasin kuitenkin kuolla nauruun, kun leikkasin sen aamiaisleipäviipaleeni:
 
  
Onneksi en käytä leipäni päällä mitään levitettä. Varsinkin nyt se olisi ollut miltei mahdotonta. Juustolla ja paprikalla oli helppo silloittaa nämä reiät. Tämän leivän nimi oli muuten Fazerin hapanjuureen leivottu Ruvido – uusi tuttavuus minulle. Maistui ihan hyvältä, mutta sen onnistui naurattaa minua vielä uudestaankin, kun juustonpalani oli niin pieni, että tuon ison reiän silloittanut viipale tipahti haukatessani sen läpi lautaselle. 
Hyväntuulista huomenta päivän tärkeimmän aterian jälkeen.

1 kommentti:

  1. Artesaanileipää ei ole varaa ostaa, mutta sitä on runsaasti tarjolla ns. leipäjonoissa. Yllättävän runsaasti.

    VastaaPoista