Julkaistua 736: Veistäjän luonto

Taidekeskus Salmelan tulevan kesänäyttelyn ohjelmajulkaisu on juuri ilmestynyt. En ole vielä sitä nähnyt, mutta tällaisen esittelyn kirjoitin joskus viime vuonna siihen Pirkko Nukarista (s. 1943):

Veistäjän luonto

Kuvanveistäjä Pirkko Nukari on vienyt klassista pronssiveistoa uusiin ulottuvuuksiin sekä muotokielen että myös patinoinnin suhteen. Hänen käsissään raskas metalliseos kokee vakuuttavasti sen kaikista ihmeellisimmän muodonmuutoksen, joka kuvanveistoa parhaimmillaan leimaa: aine muuttuu aineettomaksi, raskas ja staattinen saavat kuvanveistäjän maagisen kosketuksen kautta aineettomia ulottuvuuksia. Mukaan tulee sellaisia abstrakteja asioita kuin liike ja aika – toisinaan jopa luonnon pitkien syklien tuhatvuotinen aika

 

Pirkon käsi ja juuri Herttoniemen taidevalimolla valmistunut lintu vuonna 2012, jolloin vierailimme siellä yhdessä. 

Nukarin käsissä kyse on tavallaan vielä monimutkaisemmasta muodonmuutoksesta kuin abstraktin veistäjän käsissä. Hän tekee tuon maagisen kosketuksen figuratiivisen taiteen ja varsin konkreettisen luonnonkuvauksen kautta. Hänen teoksissaan saattaa liikkeen ja tasapainon tai sen järkkymisen lisäksi olla sellaisiakin ulottuvuuksia kuin kulloinkin luonnossa vallitseva lämpötila. Nukari osaa kuvata esimerkiksi kylmissään kyyhöttävän linnun niin, että katsojakin tuntee väristyksiä. Mutta hänen muovaamansa lintu oksalla ei ole koskaan pelkkä kuva linnusta, vaikka se onkin näköinen. Se on näköinen osittain sen takia, että Nukarilla on myös biologinen tausta – hän kävi aikoinaan kävi henkien taistelua biologian ja kuvanveiston välillä – ja sen takia, että Nukari tekee koko ajan luonnoksia havainnosta. Mutta teoksissa ei ole koskaan kyse sen paremmin luonnontieteellisestä havaintotaulusta kuin pelkästä näköiskuvastakaan.

 

Pirkon työkaluja.

Nukarin teoksissa on aina jotain enemmän: niissä on taiteilijan kädenjälki, taiteilijan tulkinta, joka useimmiten sijoittaa sen näennäisen pienen ja yksinkertaisen aiheen paljon laajempiin yhteyksiin. Kollega Inari Krohn on osuvasti todennut hänen työstään: ”Materiaali on tietyllä tavalla ylittynyt. Kysymyksessä on ilmaisu, joka vie perimmäisiin kysymyksiin, omaan osaamme luonnossa, ekologiseen tietoisuuteen.”

***

PS. Olen juuri tekemässä kattavaa kirjaa Pirkon tuotannosta. Palaan asiaan keväällä. Minun työkaluni ovat muuten osin arkistossa – siis Kuvataiteen keskusarkistossa. Ammatitautimme taitavat kuitenkin olla osin samanlaisia: veistäjän ja kirjoittajan ranteet joutuvat joskus koville.

Minun työkalujani.