Kriitikkokin voi fanittaa

Somessa kun tupataan olemaan kuulemma liiankin avoimia ja kertomaan omista vähän hävettävistäkin asioista, niin ajattelin minäkin nyt ihan kokeeksi osallistua tällaiseen – täysin selvin päin ja päivällä. Olen ollut koko ikäni varsin huono fanikulttuurin harrastaja ja väliin suorastaan inhoan sitä – tai en ainakaan oikein ymmärrä. Ja enköhän sortunut juuri vähän aikaa sitten itse juuri sellaiseen! Satuin istumaan samassa ravintolassa norjalaisen A K Dolvenin (s. 1953) kanssa. Olen fanittanut hänen taidettaan jo 1990-luvulta saakka ja niinpä päätin mennä kertomaan sen hänelle itselleenkin – olen nimittäin huomannut, että eivät taiteilijat taida saada lainkaan niin paljon suoraa myönteistä palautetta kuin ansaitsisivat. Olin niin innostunut, että pyysin samalla luvan ottaa valokuvankin:

Ja kun en jäänyt turhia lörpöttelemään, ei hän tuntunut yhtään häirityksi tulleelta – päin vastoin.
Jotta en juoruaisi ja pilaisi jotain tekeillä olevaa proggista, en kerro niitä henkilöitä, joiden kanssa hän istui.
Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun pyysin ottaa valokuvan lähietäisyydeltä sellaisesta taiteilijasta, jota en ole koskaan varsinaisesti tavannut.
Pannaan nyt samaan syssyyn sitten toinenkin avomielinen tunnustus. Olen yhden ainoan kerran elämässäni pyytänyt idoliltani nimikirjoituksen – jos ei siis oteta lukuun tuttujen kirjoihin pyydettyjä omisteita. Se tapahtui Tavastialla, kun olin osapuilleen 18-vuotias. Näin Dave Lindholmin juomassa paukkuaan yksin pöydässään – silloin ei ollut hänen keikkansa. Kaivoin esiin paperinpalan ja kynän valmiiksi ja kävelin hänen luokseen ja esitin lyhyesti pyyntöni ja karkasin välittömästi hänen signeerattuaan paperinpalan – en halunnut sanoa mitään tyhmää, koska kuitenkin häpesin tilannetta. Sen paperinkin sitten hukkasin kai samana iltana. Tältä Dave tai silloinen Isokynä – ensimmäinen kotimainen musiikki-idolini ja ehkä kaikkien aikojen voimakkain sellainen – kuulosti silloin (alla live-versio seuraavalta vuodelta):

Muita tämän alan tunnustuksia minulla ei sitten kai olekaan.

PS. Ja onks, hitto soikoon, vähän ajankohtaista, kuin enteellistäkin? Meille on sitä aikaa annettu kuluneena 40 vuotena ihan tarpeeksi, mutta valot taitaa sammua pikkuhiljaa pois:

Meille on annettu aikaa
kehittää oikea pää,
mutta valot sammuu jo pois.
Kaikki menee seinään,
kaikki menee seinään.

Kansa saa tietoa arkaa
siitä miten elää nyt,
mutta valo poissa on.
Kaikki menee seinään,
kaikki menee seinään.