Freelancerin arkea: Avoin kirje Helsingin yliopiston tutkijakollegiumille

Tulin taas vihaiseksi, ja tällainen lähti tänään yliopistolle:

Avoin kirje Helsingin yliopiston tutkijakollegiumille

Kutsuitte minut osallistumaan yhtenä keskustelijana kiinnostavaan keskustelusarjaan ’10 teesiä kielestä’. Osuuteni olisi ollut teemassa ’Kieli ja taide’ – asia, joka kiinnostaa minua syvästi, jo pelkästään ammattini, taiteesta kirjoittamisen takia.

Esitin kuitenkin sen kysymyksen, jonka nykyään joudun aina etukäteen esittämään – aiemmin sitä ei useinkaan tarvinnut esittää, koska edes vähintäänkin se rupuinen satanen (miinus verot) oli melko taatusti luvassa: ”Näin kurjistuvana freelancerina joudun kysymään myös, että mites on sen mahdollisen liksan laita?” Vastaus oli ikään kuin humoristinen: ”Ei meillä kurjistuvana yliopistona ole varaa maksaa näistä esiintymisistä.” 

Lupasin miettiä asiaa, mutta sanoin kuitenkin, että tein jo viime vuonna päätöksen, että teen jatkossa ilmaistyötä vain taiteilijaystävilleni silloin, kun heillä ei ole varaa tai sitten kun heillä on sattumalta työhön tarvittavaa apurahoitusta, tai minua aatteellisesti lähellä oleville kansalaisjärjestöille.

Aihe oli kuitenkin sydäntäni lähellä ja totesin, että ”olenhan minäkin toisaalta Helsingin yliopiston dropout – sen verran aatteellista syytä hätäpäissäni keksin. Halusin siis miettiä asiaa kuitenkin tosissani, koska kyse oli sentään alma materistani sekä minua kiinnostavasta aiheesta. 

Alma materini.

Yöllinen pohdintani tuotti lopulta kielteisen tuloksen. Muistin muun muassa sen, miten vähän aikaa sitten siteerasin erästä Elina Grundströmin mainiota kolumnia: ”Arendt käsittelee kirjassaan juuri sitä, miten totalitarismi pääsee kehittymään, kun ihmiset kuvittelevat pienet yksittäiset muutokset osaksi arkielämää.” 

Itse olen joulukuussa kirjoittanut samaan lähteeseen vedoten: ”Filosofi Hannah Arendt totesi kirjassaan Totalitarismin synty (1951, suom. 2013), että totalitarismin kehittyessä ihmiset alkavat huomaamattaan pitää epänormaaleja asioita normaaleina. Niiden mahdollista vääryyttä ei lopulta edes osata ihmetellä.” 

Nyt kun Sipilän hallitus kurjistaa määrätietoisesti henkistä maailmaamme, on siitä tehtävä loppu – vaikka se vaatisi uhrauksiakin. Koen hallituksen rakentavan parhaillaan markkinafundamentalismin nimeen vannovaa totalitaristista Suomea. En halua olla mukana näissä kapitalismille tyypillisissä vaihtoehdottomissa talkoissa olemalla ainoastaan pienenevään tiliin ja tulevaan olemattomaan eläkkeeseen tyytyvä alamainen. 

Kotisivujensa mukaan ”Helsingin yliopiston tutkijakollegium on humanistis-yhteiskuntatieteelliseen huippututkimukseen keskittynyt itsenäinen yksikkö Helsingin yliopistossa.” Huippututkimus ilman oikeaa budjettia ei voi olla uskottavaa huippututkimusta. Minun on sitä paitsi vaikea uskoa, että esimerkiksi se satanen/keikka, jota usein joudun pitämään miniminäni, voisi mitenkään olla se varsinainen kamelin selän katkaisija. Minulle se on kuitenkin oleellinen summa esimerkiksi joka kuukautista vuokraani ajatellen. 

Aion siis pitää kiinni kielteisestä vastauksestani, vaikka se kirpaiseekin. Samalla suosittelen, että kolleganikin tulisivat jatkossa enemmän ajattelemaan ja toimimaan samalla tavalla, vaikka sillä on hintansa. 

Pannaan tämä maa useammallakin tavalla kiinni, jotta SSS tajuaisi oikeasti sen, missä mennään. Vetoan jälleen Arendtiin: Jos me tämän maan henkisestä kasvusta omalta osaltamme vastaavat humanistisen koulutuksen (olen edes hum.kand.) saaneet ihmiset totumme tekemään jatkuvasti ilmaista työtä ja jos työtilaisuuksiemme tarjoajat tottuvat tarjoamaan ilmaiskeikkoja ikään kuin normaalikäytäntönä, olemme syvenevällä matkalla kohti markkinatalousajattelun totalitarismia. 

Leningrad 1942.

Voisin kuvitella esimerkiksi pitäväni Leningradin piirityksen aikana ilmaisluentoja taiteesta pitääkseni viimeisen iltanuotion tunnelmaa vähän mielekkäämpänä, mutta me emme elä piiritetyssä Leningradissa. Elämme rikkaassa Suomessa, missä rikkaat vain rikastuvat ja missä oikeistohallitus tekee viikosta toiseen päätöksiä, jotka pelkästään heikentävät kaltaisteni ihmisten asemaa. 

Tämä kehitys on pysäytettävä. Se ei ole pysäytettävissä mukautumalla nöyrästi. Nämä pienet huomaamattomat muutokset eivät saa muodostua osaksi alamaista ja tahdotonta arkielämäämme. Ne on tuotava julki, jotta ne huomattaisiin. Siksi annan kielteisen vastauksen. Siksi myös jaan tämän tekstin.

Otso Kantokorpi 

Kirjoittaja on freelancekriitikko, jonka hallitus 1.1.2016 alkaen määritteli vasten hänen tahtoaan yrittäjäksi ja joka on tällaisilla työtarjouksilla tuomittu olemaan pelkästään epäonnistunut yrittäjä – pahimmillaan vielä saaden ahneen leiman, kun yrittää haluta edes sitä hemmetin satasta eli potentiaalista vaatimatonta mutta omasta mielestään ansaitsemaansa palkkiota. 

PS. 22.1. Kiitos tuesta. Kommentteja on tullut tänne, sähköpostiin ja puhelinsoittoina, myös kadulla tuttavilta. Blogini on ladattu kuluneen kahden päivän aikana 4 505 kertaa (viime vuoden keskiarvo  oli 338/vuorokausi). Uusi Suomi teki asiasta eilen uutisen (Fb-jakoja 1,3 K!), kirjallisuudentutkija Tytti Rantanen teki asiasta hienon blogikirjoituksen, samoin Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden senioritutkija Miia Halme Tuomisaari, jota Usari myös siteerasi. Facebookissa se levisi myös rajusti, mutta sitähän ei voi enää seurata, kun Face hävitti itsensä Google-hausta. Ainakin kollegani Paula Holmilan seinällä käytiin keskustelua.
Olisikohan tässä pienen joukkoliikkeen paikka? 
Yksi paikka, missä se on juuri syntymässä, on seuraava ilmaiskeikkani, jonka hoidan ilolla ja joka edustaa sydäntäni lähellä olevaa aatteellista joukkovoimatyötä. Tässä mainos:

Mukana on paljon jengiä. Ainakin nää: 
Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto 
Taidekriitikko Otso Kantokorpi 
Näyttelijäliiton juristi Elina Kuusikko 
Journalistiliiton juristi Jussi Salokangas (tai Petri Savolainen)
Muusikkojen liiton freeasiamies Sami Kuoppamäki 
ukko.fi -laskutuspalvelun Olli Kopakkala 
Freelancer-toimittaja Marja Kangasvaara 
Näyttelijä Mona Kortelampi 
Muusikko Sanna Tuhkunen 
Taiteilija Minna Esantytär