Julkaistua 709: Kuvataidevuosi 2014–2015

Pari viikkoa sitten ilmestyi tuorein Mitä missä milloin – kansalaisen vuosikirja. Tämä oli jo 14. kerta, kun kirjoitin siihen kuvataidekatsauksen. On jotenkin surkuhupaisaa, että teksti, joka vuosittaisista teksteistäni saa varmaankin eniten lukijoita, on täysin aliarvostettu – se kun suuntautuu ns. kansalle. Vähän niin kuin Valittuihin Paloihin kirjoittaisi. Vuosien mittaan en ole koskaan saanut varsinaisesta taidemaailmasta katsauksistani mitään palautetta – paitsi yhden ainoan kerran, ja kerrottakoon se nyt sitten kaskuna. Joskus noin 7–8 vuotta sitten menin kerran illalla ravintola Salveen, ja siellä istui pienessä tuiskeessa ystäväni Leena Luostarinen (1949–2013). "Sinä olet idiootti! Olet kirjoittanut täyttä paskaa!" Näin hän totesi ennen kuin olin edes istahtanut ja kaivoi laukustaan tuoreen MMM:n. Sitten hän haukkui kommenttini pataluhaksi varmaan kymmenen minuutin ajan. En valitettavasti enää muista, mikä jutussa oli niin kauhean epäonnistunutta. 

Tässä kuitenkin tuorein:    

Kuvataidevuosi 2014–2015

Perussuomalaisten vaalivoiton ja vallankahvaan siirtymisen myötä taidekeskustelumme on saanut uusia suuntia – on esimerkiksi vaadittu tuen suuntaamista ainoastaan kansallisia arvoja vahvistavalle taiteelle. Toisaalta monikulttuurisuus on yksi nykytaiteen keskeisimmistä teemoista.

Taidemaailmamme on aina ollut varsin monikulttuurinen ja monikulttuurisia arvoja puolustava – aina kultakauden mestareita myöten. Maahanmuuttajataustaiset taiteilijatkin ovat yleensä vaivatta sulautuneet esimerkiksi järjestöelämäämme. Ongelmia tietenkin on, mutta instituutiomme eivät niiden esittelyä kaihda. Kesän 2015 epäilemättä merkittävin nykytaidenäyttely, Mäntän kuvataideviikot toi taiteilijapari Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin kuratoimalla teemalla Uusi nykyisyys (14.6.–31.8.2015) komeasti esille ulkomaalaistaustaisen nykytaiteemme kirjon: mukana oli yli 40 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. 

Dzamil Kamanger (s. 1948) tutkailee Suohpanterrorin julistetta. Kuva: Tiina Nyrhinen.

Monikulttuurisuuden teemat eivät ole yksioikoisia, ja suomalaiset ovat monin tavin suomalaisia, minkä osoitti esimerkiksi valokuvataiteilija Raakel Kuukan mittava näyttely Taidemuseo Poikilossa Kouvolassa 25.9.2014–18.1.2015: aiheina olivat sekä Kuukan itsensä siirtokarjalaistausta että hänen tyttärensä afrikkalainen tausta. 

Myös kauden merkittävistä kansainvälisistä näyttelyistä moni pureutui identiteettien ja kulttuurisen problematiikan teemoihin. Jaettu todellisuus (Tampereen taidemuseo 6.9.2014–4.1.2015) esitteli viiden Lähi-idästä olevan taiteilijan voimin hieman toisenlaista totuutta kuin mitä valtamedia alueelta yleensä esittää – näyttelyssä vaihtoehtoisia näkökulmia alueen ihmisten arkeen ja elämään. Näyttely oli osa suurta kansainvälistä Backlight-valokuvataidetapahtumaa, joka esittäytyi monessa paikassa Tampereella ja lähiseuduilla syys–lokakuussa 2014. Tematiikka oli pääosin hyvin yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa. Poliittista oli valokuvataide Helsingissäkin: ensimmäinen Poliittisen valokuvan festivaali (Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki 30.1.–12.4.2015) käsitteli muun muassa naisten, lasten ja seksuaalivähemmistöjen asemaa eri kulttuureissa. Osin varsin poliittisia teemoja sivusi myös valokuvataiteilija Hannele Rantalan retrospektiivi (Suomen valokuvataiteen museo 24.4.–2.8.2015), joka oli samalla syvän henkilökohtainen kommentti maailmassa olemiseen. Yhteiskunnallinen vaiheensa oli myös valokuvataiteilija Leena Sarasteella, jonka retrospektiivi nähtiin Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä 11.2.–12.4.2015. Hän kuvasi jo varhain muun muassa palestiinalaisalueilla, Syyriassa ja Libanonissa ja kokosi elämänmakuisista ja humanistisista kuvistaan kuvakirjan Rakkaani Palestiina (1983). Lehtikuvaajana hän kuvasi toki kaikkea muutakin, julkkiksia ja muotiakin. 

Hannele Rantala (s. 1952), sarjasta Passikuvia, 2002.

Maalauksen juhlaa 

Vaikka maalaustaide julistetaankin säännöllisesti kuolleeksi, oli kulunut kausi taas yhtä maalauksen juhlaa. Leena Luostarisen ja Marjatta Tapiolan parin vuoden takaisten näyttelyiden jälkeen oli vuodossa kolmas 1980-luvulla läpimurtonsa tehnyt ekspressionisti, kun Marika Mäkelä esiintyi mittavalla retrospektiivillä Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella 20.9.2014–25.1.2015 – tarjolla oli häkellyttävä kattaus värikylläistä symboliikkaa. Luostarisellekin järjestettiin koskettava muistonäyttely Salon taidemuseo Veturitallissa 30.5.–4.10.2015. Jokaisen sukupolven on syytä tutustua ikiklassikoihin, minkä vahvisti Ellen Thesleffin näyttely (Turun taidemuseo 23.1.–17.5.2015). Nuoremmista maalariklassikoista oli Anita Snellmanin vuoro ottaa paikkansa retrospektiivisellä näyttelyllä (Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki 10.10.2014–7.1.2015). 

Anita Snellman (1924–2006), Omakuva, 1961.

Ulkomaisiakin maalariklassikoita oli tarjolla aina 1700-luvun ruotsalaisesta tulenkajon kuvauksen mestarista Pehr Hilleströmistä (Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki 4.9.2014–11.1.2015) tanskalaiseen hiljaisen ja rauhallisen valon kuvaajaan Vilhelm Hammershøihin asti (Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki 6.2.–18.5.2015). Monelle taiteenharrastajalle kohokohta oli varmaankin norjalaisen ekspressionistin Edvard Munchin näyttely Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä 6.9.2014–1.2.2015. Tuoreempaa postmodernia ilmaisua edusti islantilainen kuvista kuvia tekevä Erró (Turun taidemuseo 10.10.2014–4.1.2015). Miesmaalareiden vuosi oli siis varsin pohjoismainen.

Tätä täydensi kolme nuorempaa suomalaista ja varsin väkevää taidemaalaria: aina kiistoja herättävä Teemu Mäki (Lapuan taidemuseo 30.9.2014–24.1.2015), klassista venäläistä maalarikoulutusta Suomessa edustava Jan Neva (Joensuun taidemuseo 2.10.2014–11.1.2015) sekä rajun ekspressiivinen ja suurieleinen Heikki Marila (Oulun taidemuseo 28.3.–24.5.2015), joka on antanut kukkamaalauksellekin aivan uutta sisältöä. Maalauksen ja veistoksen välimaastossa tasapainoilee puolestaan Pauno Pohjolainen (Didrichsenin taidemuseo, Helsinki 28.2.–9.8.2015), joka tekee komeaa ja paatoksellista, tosin väliin varsin henkistä jälkeä.

High tech / low tech 

Taide pyrkii usein liikkeeseen, joko illusorisin keinoin kuten unkarilais-ranskalainen Victor Vasarely (EMMA – Espoon modernin taiteen museo 8.10.2014–11.1.2015), joka loi mestarillisia kineettisiä ja optisten harhojen maailmoita, tai sitten liikuttamalla teoksia oikeasti. Liikkuvia veistoksia nähtiin Hyvinkään taidemuseon (21.11.2014–25.1.2015) monipuolisessa On/Off – liikkuvia veistoksia -näyttelyssä, jossa oli käytetty sekä tekniikan viimeisiä saavutuksia että hellyttävää low tech- ja kierrätysmateriaalia, joiden suomalainen mestari on Jaakko Tornberg. 

Jaakko Tornberg (s. 1961), Moottorilasi, 2014.

Valo ja sen taiteelliset sovellutukset ovat yksi nykytaiteen keskeinen alue. Taiteilijapariskunta Helena Hietanen ja Jaakko Niemelä (Helsingin Taidehalli 24.1.–8.3.2015) ovat toimineet pitkään ja johdonmukaisesti valon ja varjon kanssa ja ovat tehneet myös paljon julkista taidetta.

Taiteen lähihistoriaa 

Pyörä keksitään aika usein uudestaan, ja siksi onkin tarpeen muistuttaa niistä keksijöistä, jotka ovat ikään kuin liian lähellä. Kaksi taiteemme lähihistorian mestaria tuotiin esiin hienoilla koosteilla – molemmat jopa kahdella näyttelyllä Jyhtä aikaa. J.O. Mallander oli aikoinaan tuomassa Suomeen kansainvälistä käsitetaidetta ja monenlaista avantgardea. Hän esitteli sekä omia Fluxus-ryhmän kokoelmiaan (Galleria Katariina, Helsinki 7.1–25.1.2015) että omaa, usein zen-henkistä tuotantoaan (Galerie Anhava, Helsinki 8.1.–1.2.2015). Ismo Kajander on tullut sekä valokuvataiteilijana (Suomen valokuvataiteen museo17.4.–2.8.2015) että varsin anarkististen esinekoosteiden ja installaatioiden tekijänä (Nykytaiteen museo Kiasma 17.4.–9.8.2015). 

Ismo Kajander (s. 1939), näkymä Kiasman näyttelystä. Kuva: Petri Virtanen.

Pop-taide tekee aina silloin tällöin paluuta taiteen ilmaisukieliin, ja senkin lähihistoriaan on syytä tutustua. Pop-taiteen keskeisiin ilmiöihin kuuluu myös designin ja kuvataiteen välinen yhteys. Taiteilijoiden ja muotoilijoiden pyrkimyksenä oli teollisten tuotantoprosessien hyödyntäminen, mikä näkyi havainnollisesti näyttelyssä Pop Art Design (EMMA – Espoon modernin taiteen museo 18.2.–10.5.2015). Sama koskee usein myös tietyissä piireissä kirosanaksi nousutta postmodernia, jota luodattiin yhtä aikaa leikkisässä ja vakavassa näyttelyssä Postmodernismi 1980–1995 (Designmuseo, Helsinki 30.1.–17.5.2015).

Heikkenevät näkymät 

Vaikka taidekausi olikin vireä ja monipuolinen, ei se poista sitä tosiseikkaa, että museoilla ei mene kovin hyvin. Määrärahat joko pysyvät samoina tai pienenevät. Kokoelmanäyttelyiden määrä lisääntyy, jopa niin että kokoelmia kierrätetään muissakin paikoissa. Sinebrychoffin taidemuseo Helsingissä törmäytti (6.2.–3.5.) mänttäläisen Gösta Serlachiuksen kokoelmat helsinkiläisen Paul Sinebrychoffin kokoelmien kanssa. Taidemaailmaa taisi vähän huvittaakin, kun remontissa ollut Kiasma vuokrasi tilaa Helsingin Taidehallilta (Kiasma Goes Taidehalli, Helsingin Taidehalli 10.10.–16.11.2014). Jatkuvien teemojen ja aasisiltojen keksiminen kokoelmanäyttelyille on varmaankin rasittavaa, mikä näkyi Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmanäyttelyn mielikuvituksettomassa nimessä Näkökulmia eri vuosikymmenille (11.4.2014–27.9.2015).

Tunnelin päässä ei juurikaan näy valoa. Museoiden valtionosuudet ovat laskeneet vuodesta 2011 alkaen, ja valtionvarainministeriön elokuussa 2015 julkaisema budjettiluonnos lupasi museoille lisäleikkauksia liki kahdeksan prosentin verran.

Muita merkittäviä näyttelyitä 
Kaarina Kaikkonen, Wäinö Aaltosen museo, Turku 5.9.–16.11.2014 

Antti Tanttu, Gallen-Kallelan museo, Espoo 6.9.2014–1.2.2015 

Kalle Hamm, Keravan taidemuseo 13.9.–2.11.2014 

Meidän katu, Vantaan taidemuseo 26.9.2014–7.2.2015

Synti, Serlachius-museo Gösta, Mänttä 11.10.2014–24.5.2015 

Sibelius ja taiteen maailma, Ateneumin taidemuseo, Helsinki 17.10.2014–22.3.2015 

Markus Henttonen ja Kim Simonsson, Lahden taidemuseo 17.10.2014–18.1.2015 

Tuomas A. Laitinen, EMMA – Espoon modernin taiteen museo 22.10.2014–11.1.2015 

Viimeinen Taiteilijat-näyttely, Helsingin Taidehalli 29.11.2014–4.1.2015 

Janne Laine, Tampereen taidemuseo 17.1.–26.4.2015 

Anneli Sipiläinen, Hyvinkään taidemuseo 6.2.–29.3.2015 

Robert Mapplethorpe, Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki 13.3.–13.9.2015 

Kirsi Neuvonen, Vantaan taidemuseo 27.3.–6.6.2015 

Kiinan muuttuvat maisemat, Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki 27.2.–11.5.2015 

Otos – turkulaista nykymaalausta, Wäinö Aaltosen museo, Turku 20.3.–24.5. 

Mia Hamari, EMMA – Espoon modernin taiteen museo 7.3–10.5.2015 

Erwin Wurm, Sara Hildénin taidemuseo, Tampere 30.4.–20.9.2015 

Julian Opie, Helsingin Taidehalli 23.5.–2.8.2015 

Veikko Hirvimäki, Jyväskylän taidemuseo 5.6.–13.9. 

Ville Andersson, Tampereen taidemuseo 16.5.–23.8.2015 

Eila Minkkinen, Rauman taidemuseo 13.6.–13.9. 

Lars-Gunnar Nordström, EMMA – Espoon modernin taiteen museo 17.6.–13.9.2015 

Tino Sehgal, Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki 15.8.–27.9.2015

 

Palkintoja 2014–15  

Suomen Taideyhdistyksen tunnustuspalkinto 2014 Marjatta Hanhijoki 

Suomen Taideyhdistyksen dukaattipalkinto 2014 Alma Heikkilä 

Suomen Taideyhdistyksen William Thoring -palkinto 2014 Pauliina Turakka Purhonen 

Ars Fennica 2015 Mika Taanila 

AVEK-palkinto 2014 Annette Arlander 

Vuoden nuori taiteilija 2015 Ville Andersson 

Suomi-palkinto 2014 Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger, Taide- ja kulttuurikeskus Kaarisilta 

Taiteen valtionpalkinto 2014 Kulttuuriyhdistys Mustekala 

Kuvataiteen valtionpalkinto 2014 Annu Vertanen 

Valokuvataiteen valtionpalkinto 2014 Tero Puha 

Mediataiteen valtionpalkinto 2014 Maija Blåfield 

Vuoden ympäristötaideteos 2014 Sirpa Hynninen ja Vesa-Ville Saarinen 

Pro Finlandia -mitali 2014 Kari Cavén 

Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki 2015 Maria Rehbinder, Erkki Kannosto 

Kettuki ry:n vuoden taiteilija 2015 Harri Blomberg 

Kaakkois-Suomen taidepalkinto 2014 Taidekeskus Antares ja Olavi Heino 

Hyvinkään taidepalkinto 2015 Maija Helasvuo