Julkaistua 722: Ratkaisevan hetken mestari

Viime keskiviikon Kirkko ja kaupungissa (44/15) ilmestyi juttuni Henri Cartier-Bressonin (1908–2004) näyttelystä Ateneumin taidemuseossa (23.10.2015–31.1.2016). Alkuperäinen otsikkoni – "Faktat eivät ole kiinnostavia" – oli lainaus itse mestarilta, mutta kai lehti sitten halusi informatiivisemman, tosin kliseisemmän:

Ratkaisevan hetken mestari

Ranskalainen valokuvan mestari Henri Cartier-Bresson (1908–2004) on melko outo tapaus – sekä kuvajournalistina että valokuvataiteilijana. Valokuvan historia on toistellut lukuisia sitaatteja, joissa mestari suorastaan kieltää lajinsa. Lopulta hän lakkasi kuvaamasta, sanoutui irti Magnumista ja keskittyi 1970-luvulta piirtämiseen ja maalaamiseen.

Kuvajournalistina Cartier-Bresson on yksi maailman suurista. Hän aloitti maailmanmatkaamisen jo 1930-luvulla ja onnistui usein olemaan paikalla juuri silloin, kun maailmanhistoriaa kirjoitettiin: Intiassa hän valokuvasi Gandhia juuri ennen tämän salamurhaa, Kiinassa hän dokumentoi kommunistien valtaannousua, Indonesiassa hän seurasi maan itsenäistymistä. Vuonna 1947 hän oli perustamassa edelleenkin toimivaa kuvatoimistoa Magnum Photos  – mukana oli toinen valokuvan legenda Robert Capa (1913–1954). Journalistina Cartier-Bresson ei kuitenkaan itseään pitänyt. Hän jopa totesi: ”Faktat eivät ole kiinnostavia.” 

The Berlin wall. West Berlin, West Germany, 1962, © Henri Cartier-Bresson / Magnum Photos.

Taiteilijana Cartier-Bressonin juuret ovat 1920-luvun pariisilaisessa André Lhoten (1885–1962) akatemiassa, missä hän oppi kuivakkaa akateemishenkistä, kubistispohjaista maalausta. Myöhemmin kuvaan tuli mukaan surrealismi, jolle hän pysyi uskollisena lopun elämänsä – tosin omaan tyyliinsä hän ei juurikaan arvostanut surrealistista maalaustaidetta. 

Vähänkin valokuvausta harrastanut osaa yhdistää Cartier-Bressoniin ilmaisun ”ratkaiseva hetki” – ja samaa nimeä englanniksi kantoi myös hänen ensimmäinen merkittävä valokuvakirjansa vuonna 1952. Ratkaisevasta hetkestäkin on käyty jo lukuisia teoreettisia keskusteluita. Maallikolle se tuntuu usein olevan vain sitä, että ihmiset on saatu kuvassa pysäytettyä usein vähän hassulla ja kiinnostavalla tavalla. Cartier-Bresson itse on todennut, että valokuva oli hänelle sitä, että sekunnin murto-osassa tunnistaa sekä tapahtuman merkityksen että niiden muotojen järjestymisen, jotka antavat tapahtumalle asianmukaisen ilmaisun. Cartier-Bresson rakasti siis sekä ihmisiä että geometriaa, mikä varmaankin tuottaa kuvassa tietyn ristiriidan, mutta juuri ristiriidoista ja niiden tuottamista jännitteistä kiinnostava taide on aina syntynyt. 

Leningrad, Russia, 1973, © Henri Cartier-Bresson / Magnum Photos.

Ateneumin mittava näyttely on koottu Ranskassa jo vuonna 2003 ja on kiertänyt siitä saakka ympäri maailmaa. Cartier-Bresson itsekin ehti osallistua sen suunnitteluun. Maantieteellisesti rakennettu näyttely korostaa hänen rooliaan kuvajournalistina. Varsin kiinnostavaa onkin katsoa kuvia, jotka on kuvattu samoissa maissa eri aikoina – esimerkiksi Neuvostoliitossa vuosina 1952 ja 1974. Yhdysvalloissa hän kierteli useaan otteeseen. Cartier-Bresson on itse todennut: ”Mikään ei ole paljastavampaa kuin verrata maata omaan itseensä, vangita erot ja pyrkiä löytämään jatkuvuus yllätysten keskeltä.” Ennen kaikkea hän on kykeni aina löytämään arkisen ihmisen maailmanhistorian tapahtumien keskipisteestä – usein lempeän huumorin ja toisinaan lievän alakulon ryydittämänä. 

Kaikkein merkittävin jatkuvuus lienee arjen ja ihmiselon kauneuden tunnistaminen sekä niiden ratkaisevien hetkien tallentaminen merkityksiä tihentävällä tavalla.