Julkaistua 724 & Sipilän hallituksen kulttuuripolitiikkaa 8: Kun sivistyslautakunta taistelee sivistystä vastaan

Torstaina ilmestyi tuorein Yle Radio 1:n Kultakuumeen kolumnini. Yllätyksekseni se osoittautui suosituimmaksi kaikista liki kymmenen vuoden aikana kirjoittamistani 158 kolumnista – tällä hetkellä 2 698 Fb-suositusta – ja tätä en sano nyt lainkaan omahyväisenä vaan todella ilahtuneena siitä, että meitä, jotka kantavat huolta suomalaisen kulttuurielämän tulevaisuudesta, tuntuu olevan todella paljon. Jaksan nimittäin vielä uskoa joukkovoimaan. 

Joukkovoimaa voi nyt osoittaa Riihimäen taidemuseon puolesta taistelevalla nettiadressilla, joka on kerännyt viikossa jo 956 nimeä. Tässä linkki. Allekirjoittamaan!
Ja vielä toinenkin pyyntö. Kotkan kaupunki – missä ei ole edes taidemuseota – osoittaa samanlaista kulttuurivihamielisyyttä kuin Riihimäki ja aikoo lopettaa Galleria Uusikuvan. Raportoin asiasta maanantaina ja ehdotin adressin laatimista nettiin. Nyt se on tehty. Neljässä päivässä on kerätty 305 nimeä. Tässä linkki. Allekirjoittamaan tämäkin!
Ja, pliis, jakakaa adresseja Facebookissa. Perustakaamme Suomeen taiteenturvajoukot, kun muutkin niitä joukkoja perustavat.
Ja mainittakoon vielä, että vaikka jutun lopussa mainitaan vuonna 2005 lopetettu Savonlinnan taidemuseo, on jälleen olemassa Savonlinnan taidemuseo – katsokaa, mitä se tarkoittaa. 

Kun sivistyslautakunta taistelee sivistystä vastaan

Toisinaan uutiset ovat absurdeja. Olisitteko voineet kuvitella, että kaupungin sivistyslautakunta ehdottaa kaupungin taidemuseon lakkauttamista? Näin on käynyt Riihimäellä. Esityksen teki  sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Jari Heikkinen (PS). Pöytäkirjassa lukee: ”Jari Heikkinen esitti, että Riihimäen taidemuseo lopetetaan ja Wähäjärven kokoelma luovutetaan muualle.” Mainittakoon, että antiikkikauppias Pentti Wähäjärvi (1912–1999) lahjoitti antiikki- ja taidekokoelmansa Riihimäen kaupungille vuonna 1993. 2000:n teoksen joukossa on noin 1000 maalausta: monia keskeisiä kotimaisia klassikkoja, esimerkiksi merkittäviä töitä Helene Schjerfbeckiltä.
 

Helene Scherfbeck (1862–1946), Pariisitar (1943 tai 1944). Teos kuuluu Riihimäen taidemuseon Tatjana ja Pentti Wähäjärven kokoelmiin.

Maallikkojärjellä sivistyslautakunnan luulisi olevan se elin, jonka tehtävä on sivistyksen turvaaminen kunnallisessa päätöksenteossa. Taata se, että kaikilla kuntalaisilla on yhtäläinen pääsy sivistyksen äärelle. Nyt juuri sivistyslautakunta haluaa kuntalaisten olevan jatkossa vähemmän sivistyneitä. 

Sivistyksestä on tietenkin taitettu peistä jo 1820-luvulta, jolloin sana luotiin suomenkieleen. On ilmestynyt jopa lukuisia kirjoja, joiden nimi on Sivistyssanakirja. Eräässä niistä sivistys määritellään näin: ”Kasvatuksen tietä omaksuttu tieto ja henkinen kehittyneisyys.”

Sivistystä on toki aina käytetty vähemmän sivistyneiden ihmisten alistamiseen, mutta on sitä käytetty myös taistelussa sortoa vastaan: sivistyksen lisääminen ja vaatimus sen demokraattisemmasta jakamisesta on ollut tehokas ase sosiaalisesti rajoitetun tiedon taakse piiloutuneita vallanpitäjiä vastaan. Juuri pohjoismaisissa demokratioissa tällä on ollut suuri merkitys. 

Taidemuseoita pidetään kuitenkin toisinaan elitistisinä. Epäilemättä yksi syy on se, että ne ovat täynnä teknistaloudellisen rationaliteetin kannalta turhaa tavaraa. Todellisuudessa kunnallinen taidemuseo on nimenomaan varsin voimakkaasti antielitistinen instituutio, jota jostain kumman sivistyksellisistä syistä ovat tukeneet myös teknistaloudelliseen rationaliteettiin uskovat liikemiehetkin.

Wähäjärven kokoelman arvo on epäilemättä useita miljoonia euroja. Pahimmassa tapauksessa teokset riippuisivat piilossa eliitin yksityiskotien seinillä, mutta nyt niitä on kaikkien ihmisten mahdollista käydä katsomassa ja myös oppimassa joitain niistä asioista, joiden yleisesti katsotaan kuuluvan sivistykseen. 

Pentti Wähäjärvi (1912–1999). Tämän miehen kulttuuritahdon Riihimäen kaupunki haluaa nyt pettää.

Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään kokoelmista. Kunnallinen taidemuseo on tapahtumakeskus, jonka avulla pääsemme näkemään koko ajan sitä, mitä taiteilijat tekevät tässä ajassa. Hyvä museo esittää myös valtakunnallista ja resurssiensa mukaan jopa kansainvälistä taidetta, mutta tärkeää on myös sitoa paikalliset taiteilijat ja yleisöt yhteen. Näin museo pitää omalta osaltaan yllä yhteisöllisyyttä, ja sitä vastaan ei kai millään kunnallispoliittisella taholla pitäisi olla mitään syytä taistella.

Ajan henki on kuitenkin sivistyksen vastainen. Kunnallista sivistyspolitiikkaa ei suojella enää edes valtakunnallisella tasolla. On olemassa laki, jonka nimi on ’Laki kuntien kulttuuritoiminnasta’. Sen ensimmäisessä pykälässä todetaan: ”Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa.” Laissa on jopa poikkeuksellisesti määritelty se, mitä kulttuuritoiminta tarkoittaa: ”Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä laissa taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä.” 

Tätä kaikki kunnalliset taidemuseot ovat tehneet ansiokkaasti. Mutta ei niitä tunnu suojelevan tehtävässään kukaan. Ei näköjään edes oman kunnan sivistyslautakunta. Eikä edes maan hallitus, sillä Sipilän hallituksen miltei ensimmäinen tehtävä oli ehdottaa uutta lakia, jonka mukaan ”kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi”. Näiden lakien joukkoon kuuluu myös laki kuntien kulttuuritoiminnasta. Tämäkin oli viime toukokuussa varsin absurdi uutinen: ehdotetaan siis lakia, joka mahdollistaa lakien noudattamatta jättämisen.

Jyväskylän yliopiston tutkija Laura-Kristiina Moilanen totesi profeetallisesti 12 vuotta vanhassa kirja-arvostelussaan: ”Suomi kai kuuluu ikuisesti kategoriaan, johon kuuluvat kaikki toisen asteen sivistysvaltiot. Tämän puolustelun ja toisaalta häpeilyn keskellä on pohdittava korostaako omaa erityisyyttä vai sulautuako johonkin epämääräiseen amerikkalaiselta näyttävään menoon, jossa varallisuuden näyttäminen on tärkeintä.” 

Muistutettakoon myös siitä, että profeetallinen oli Savonlinnan kaupunkikin, joka edelläkävijämäisesti lopetti taidemuseonsa jo vuonna 2005. Eipä ole sielläkään tarvinnut kymmeneen vuoteen taideretkillä käydä. Säästöä sekin.