Ihmisellä täytyy kuulemma olla tavoitteita. Tänään asetin itselleni vain yhden tavoitteen. Ottakaa armollisesti huomioon, että Pietarissa on lokakuun lopulla tuulista, sateista ja kylmää. Minulla oli siis vain yksi tavoite, mutta toteutin sen sitäkin kunniakkaammin. Aikomukseni oli kävellä Nevski prospekt päästä päähän, molempiin suuntiin, ja juuri näin teinkin, vaikka välillä satoikin. Päiväkävelylle kertyi näin ollen matkaa liki yhdeksän kilometriä.
Aina välin muistin Gogolin novellin 'Nevan valtakatu', joka minulla oli vielä vähän kesken. Siinä lähdetään seuraamaan Nevskiltä viehättäviä naisia, ja huonostihan tietenkin käy, kuollaan ja joudutaan piestyiksi.
[Illalla luin sitten Gogolin loppuun, ja novellissaan kirjailija viisaasti toteaa: "Eniten Jumala varjelkoon teitä vilkuilemasta naisten hatunreunojen alle. Liehukoon kaunottaren viitta tuolla etäällä miten ihanasti tahansa, minä ainakaan en lähde sitä seuraamaan tyydyttääkseni uteliaisuuttani. Kauemmas, herran tähden, kauemmas lyhdystä ja nopeasti, mahdollisimman nopeasti kiirehtikää sen ohi!"]
Onneksi katselinkin naisten sijaan taloja. Tämän talon eräs kaverini olisi voinut toisissa oloissa periä:
Aika vaatimaton talo – noin niin kuin Nevskin yleiseen tasoon verrattuna. Ajatelkaapa vaikka tätä Singerin taloa, jossa toimii kirjakauppa – sen kun olisi päässyt perimään:
Aika kitschiähän tällainen jugend on, eikä näitä yhteen kaupunkiin kovin montaa näin krumeluurattua taloa mahdu. Mutta on kirjakauppa hieno, ja on sitä paitsi hauska mennä kirjakauppaan vaikka iltayhdentoista jälkeen (joka päivä 09–24) ja juoda latte ja konjakki toisen kerroksen kahvilassa ja katsella Kazanin Jumalanäidin katedraalia (1801–11):
Ja sen edessä puolestaan on kaksi niistä tylsänpuoleisista pönötyksistä, joita Pietarissa piisaa. Tässä sotamarsalkka Michael Barclay de Tolly:
Ja tässä toinen marsalkka, Mihail Kutuzov:
Molemmilla marsalkoilla on tooga päällään, ja on se vain todettava, että tällaisesta klassismista on kauhean vaikeaa olla erityisen kiinnostunut niin kuin taiteena. Veistäjä on kuitenkin Boris Orlovski (1796–1837) – suuren tanskalaisen Bertel Thorvaldsenin (1770–1844) oppilas ja sittemmin Pietarin akatemian professori. Ja ovathan äijät ihan hyviä klassisia veustoksia lajissaan.
Ja ihan samaa voi sanoa Katariina Suuresta, jonka muotoili Mihail Mikeshin (1835–1896) ja joka pönöttää korkeuksissaan vähän matkaa Gostinyi Dvorista.
Niin, että näitä en tänne enää tämän enempää lataa. Sitä paitsi harmaan päivän valokuvatkin ovat näköjään läpeensä tylsiä ja sävyttömiä, kun on pitänyt saada edes jotain patsaasta näkyviin.
Ai niin, tässä se Gostinyi Dvor, joidenkin teorioiden mukaan maailman vanhin ostoskeskus (1757–85):
Vaan eipä Nevskillä paljoa katutaidettakaan ole – toleranssi tuntuu olevan aika tiukka, ja sapluunaduunit saavat nopeasti maalia päälleen. Nämä kuitenkin bongasin:
Sitten etsin gallerioita nähdäkseni edes vähän ns. oikeaa taidetta. Matkaoppaiden mukaan Nevskiltä olisi pitänyt löytää neljä galleriaa. Nevski 20 pitikin sisällään jonkin näyttelyn, mistä todisti avoimessa ulko-ovessa ollut juliste, mutta aulassa ollut vartijanainen ei päästänyt minua sisään. Laittoi vain kädet ristiin merkiksi, että paikka on suljettu ja sani jotain sen varmistamiseksi. Nevski 47:ssä piti olla Galleria Palkin, mutta se osoittautui luksusravintolan eteislaulassa olevaksi pieneksi näyttelytilaksi, jossa on tarjolla sellaista paremman väen toritaidetta – siis silkkaa paskaa. Pyyhkikä pois se, oppaistanne, jos olette Pietariin lähdössä. Nevski 51:ssä piti olla Galleria Delta, jota ei mainostettu edes kadulla. Sisäpihan perältä löysinkin pienen kyltin vierestä lukitun oven, ja ikkunasta näytti silä kuin ei mitään toimintaa olisi ollut pitkään aikaan. Galleria D-137:sta tiesinkin, että se on varsin kunnanarvoisa galleria mutta myös että se lopetti ainakin välikaikaisesti jo keväällä. Yritin nimittääin löytää sitä turhaan jo toukokuuusa. Pari pikkuporvarillisen taiteen myyntigalleriaa löysin, ja yhdessä kävin jopa sisälläkin:
Näitä taiteen kaltaisia objektejahan maailmassa piisaa. Sivukadulta löysin kuitenkin ihan oikean ja jo perinteisen gallerian: Galleria Boreyn Liteini prospekt 58:sta. Alkuun vähän vaihtoehtoinen galleria on toiminut jo liki kaksikymmentä vuotta. Se on aika hauska suttuinen paikka, jossa on rihkamamyymälä, kirjakauppa ja kahvila kahden näyttelytilan lisäksi. Moni suomalainenkin taiteilija on esiintynyt Boreyssa. Nyt sielllä oli kaksi näyttelyä.
Artur Molev (s. 1969) on villin puoleinen ekspressionisti, joka maalaa mille tahansa materiaalille:
Tätähän Pietarissa tehtiin jo Uudet taiteilijat -ryhmittymän toimesta 1980-luvulla, mutta eihän tällainen ilmaisu mihinkään vanhene. Se on voimakasta jos on sitä ollakseen, ja tämä Molev tuntuu kyllä olevan voimissaan.
Nuori Anna Zinstein (s. 1986) puolestaan esitti pienemmässä tilassa angstisia akvarellejaan, jotka nekin olivat sangen kiinnostavia:
Ja kirjakaupassahan oli tietenkin kissa, joten olin lopulta oikein hyvällä päällä. Olin vihdoin löytänyt oikeaa elävien taiteilijoiden taidetta ja rapsutellut sympaattista kissaa:
Ja ulkonakin vielä nauratti tämä pietarilaisen elämän loputon kummallisuus ja väliin suoranainen absurdius. Nevskistä haarautuu Bakuninin prospekti. Vallankumouksellinen ja teoreettikko Mihail Bakuninhan (1814–1976) oli anarkismin esi-isiä. Ei olisi Bakunin osannut aavistaa, että yksi globaalin kapitalismin suurimmista symboleista rahoittaa vielä hänen nimeään kantavan kadun kylttiä:
Enkä minä kaikkea näkemääni ja kokemaani edes jaksa kertoa. Mutta muun muassa tälainen on Nevan valtakatu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti