Tiistaina matkalla Mänttään piipahdin ennen junamatkaa Kiasmaan lattelle. Katsoin samalla Takaikkunaan pystytetyn valokuvanäyttelyn Hiljaisuus rikkoutuu (7.–31.10). Kyseessä on pedagoginen projekti, jossa joukko asunnottomia on kuvannut elämäänsä ja merkityksellisiä paikkoja. Mukana näyttelyssä on kuvaajien tarinoita sanallisesti ja sitten tietenkin itse yhdeksän kuvaajan kuvat. Liisa Söderlundin ja Arto Timosen vetämä projekti tuntui varsin onnistuneelta. Veti itse asiassa vähän vakavaksi.
Näin projektista esimerkiksi Meile Pentikäinen ja Sergei Sadejeff: ”Täytyy myöntää: tunsimme olevamme ainakin Edvin Laine, teimme jotakin elämää suurempaa. Joka päivä katsastimme uusia kohteita. Nyt kun homma on ohi, toivoisimme sen jatkuvan. Asunnottomuus ei ole ohi, joten kuvatkaamme sitä sanoin ja teoin tästedeskin. Kiitokset siitä, että saimme ottaa osaa kuvailuryhmään.”
Matias Toivonen kertoo Helsingin Uutisten haastattelussa omalta osaltaan siitä, miltä metsissäkin asuneelta miehestä tuntui seistä kukkapuska käsissä Kiasman avajaisissa.
Kyllä valokuva taitaa olla oikeasti aika voimauttava väline – oli teoreettinen tausta mikä hyvänsä.
Minäkin (tavallinen täti enkä ollenkaan mikään niin hieno kuin...) hehkutan "tuolla tavalla" otettujen kuvien puolesta.
VastaaPoista