Sipilän hallituksen kulttuuripolitiikkaa 1: Hallitusohjelma, taiteen vapaus, taiteilijan asema, hevosen lanta ja Suomen Taiteilijaseura

Niille, jotka eivät jaksa selata 36-sivuista paperia kokonaan, uuden strategisen hallitusohjelman taideosuus tässä kokonaisuudessaan:

Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta 

Vahvistetaan lasten ja nuorten luovuutta. Lisätään taiteen perusopetusta ja kulttuuritoimintaa. Tunnistetaan kulttuurin hyvinvointimahdollisuudet aiempaa paremmin. Tuodaan kulttuuri lähemmäs jokaista suomalaista edistämällä julkisissa tiloissa ja laitoksissa esillä olevaa taidetta.
– Parannetaan epätasaisesti jakautunutta taiteen perusopetuksen ja lastenkulttuurin saatavuutta taiteenalakohtaisesti maan eri osissa.
– Laajennetaan prosenttitaiteen periaatetta yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi. 

On hyvä, että lasten ja nuorten taideopetukseen ja kulttuuritoimintaan kiinnitetään huomiota.
On hyvä, että taiteen hyvinvointivaikutukset, joista on myös runsaasti tutkimuksellista näyttöä, huomioidaan.
On hyvä, että hallitus mainitsee ohjelmassaan edes yhden konkreettisen taiteeseen liittyvän tavoitteen, prosenttiperiaatteen edistämisen. 
Sen sijaan on arvelluttavaa, että OKM:lle tunnutaan jatkuvasti annettavan taiteen instrumentalisointia edistäviä päämääriä, jotka ovat poliittisten konjunktuurien alaisia. Edellinen suuri mantra oli kulttuurivienti, joka ei tuottanut esimerkiksi kuvataiteen alalla käytännössä mitään – paitsi ehkä OKM:lle tietyn häpeän epäonnistuneesta ja syvässä hiljaisuudessa haudatusta projektista ja myös halun olla puhumatta siitä enää. Jossain välissä muotia oli luovasta taloudesta puhuminen. Se lienee luettava nykyään synonyymina vihaisille linnuille. Kuvataiteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Nyt tulemme siis näkemään hyvinvointitaiteen noususuhdanteen – kuvataiteen siirron talouden maailmasta sosiaali- ja terveydenhuollon maailmaan. Taiteen transformaatio vientituotteesta hyvinvointipalveluksi on melko kiinnostava seurannan kohde.
On itse asiassa aika vastenmielistä, että OKM:llä pitää aina olla instrumentalistinen suhde taiteeseen. Eikö taiteen itseisarvoisuuden tulisi olla tietyllä tavalla peruslähtökohta, joka on tunnustettu jopa perustalaissamme? Tässä perustuslain 16. pykälän ('Sivistykselliset oikeudet') viimeinen lause: "Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu."
Väitteeni: Taiteen hyvinvointivaikutusten liiallinen poliittinen korostaminen ja virallisen taidepolitiikan sitä kautta tuottama ohjailu loukkaa taiteen perustuslaillista vapautta. OKM:n tulisi mahdollistaa taiteen olemassaoloa ja sen demokraattista saatavuutta, ei ohjailla sen sisältöjä. 
Eivätkö hallitus ja OKM voisi luottaa siihen, että taiteilijat kantavat vastuun työstään harjoittaessaan perustuslain suomaa vapauttaan, ja pitäytyä harjoittamaan taidepolitiikan sijaan pelkkää taiteilijapolitiikkaa – mahdollistamaan sen, että taiteilijat saisivat tehdä jo perustuslaissa arvokkaaksi koettua työtään säälisissä oloissa? STM voi sitten soveltaa tuotoksia miten haluaa. Sovellettavaa kyllä piisaa.
Eihän tämä kuolemanvaarallinen tilanne ole, ja ovat taiteilijatkin pelimiehiä siinä missä poliitikotkin. On helppo tehdä sitä, mitä muutenkin tekisi, mutta vain kirjoittaa se retorisin keinoin apuraha-anomuksiin uudella hyvinvointimuotilla varustettuna. Näinhän tässä tulee käymään. Mutta tulee tässä niinkin käymään, että jokunen opportunistinen tai nurkkaan ajettu taiteilija ryhtyykin keksimään uusia – CV:ssä hyvältä näyttäviä – hyvinvointitaideprojekteja. Tekemään siis miellyttäen sellaista taidetta, mitä OKM tilaa. Henkinen matka neuvostoliittolaiseen sosialistiseen realismiin on yllättävän lyhyt.

Todisteena tästä välimatkan lyhyydestä on luettava Suomen Taiteilijaseuran nöyristelevä kiitos uudelle hallitukselle – ennen kuin se on edes astunut toimeensa. Seuran kotisivujen Ajankohtaista-osastossa on pontevalla nimellä varustettu kirjoitus 'Suomen Taiteilijaseura kiittää hallitusta kulttuurin nostamisesta kärkihankkeeksi'. Teksti alkaa kuin jonkun Leningradissa tai Beijingissä opiskelleen sanoin: "Kuvataiteen asiantuntija- ja vaikuttajajärjestö Suomen Taiteilijaseura on tyytyväinen, että taide ja kulttuuri ovat Suomen voimavaroja alkaneella hallituskaudella."
Eiköhän pönöttäviä sanoja ja kiitoksia kannattaisi säästää siihen, kun jotain ihan oikeaa on tapahtunut ja kun on nähty se, mitä ihan oikeasti leikataan?
Ymmärränhän minä, että STS yrittää olla pelimies, mutta vähän naiiviksi menee. 
Ei kuitenkaan sovi unohtaa sitä, että tämä taiteen yhdeksi kärjekseen ottanut hallitus lopetti ensimmäisenä kulttuuripoliittisena tekonaan kulttuuriministerin pestin. Suomessa on – eri nimillä – ollut erillinen kulttuuriministeri vuodesta 1970. Nyt meillä ei siis ensimmäistä kertaa 45 vuoteen ole kulttuuriministeriä. Mistähän tämä kertoo?
Minua itse asiassa risoo aika paljon se, että hallitus katsoo asiakseen ottaa hevosen lannan sallimisen polttoaineena strategiseksi tavoitteekseen, mutta esimerkiksi 20 000 taiteilijamme puutteellinen sosiaali- ja eläketurva ei tunnu olevan lainkaan saman mittaluokan ongelma.
Minä en vielä kiitoksia jakaisi.  

PS. Kiukkuni jatkuu, vaikka pitäisi ryhtyä päivän töihin. Erkki Tuomioja summasi ajatuksiaan eilen Fb:ssä: "Nyt rakennettava Uusi Suomi ei ole enää Pohjoismaa." Parafraasina voisin todeta: Nyt rakennettava Uusi Suomi ei ole enää sivistysvaltio. Mihin me mitään kulttuuriministeriä tarvitsemme, jos eduskunnan puhemiesaineksemmekin on niin viisasta ja sivistynyttä kuin persujen Maria Lohela? Tässä yksi kukkanen hänen tuotantonsa varhaiskaudelta ('Ovatko muslimit sittenkin vain mörköjä?', 2008): "Islaminuskoisilla, toisin kuin monien muiden uskontojen edustajilla, on verrattain hyvin ahdasmieliset näkemykset elämästä ja siitä mitä elämässä saa ja pitää tehdä. Heidän uskontonsa ohjaa elämää enemmän kuin mikään tutkittu ja tieteellisesti todistettu fakta. Kukin muslimi varmasti noudattaa uskontonsa määräyksiä miten parhaaksi näkee, mutta väittäisin heidän yleisesti ottaen olevan uskossaan säntillisempiä ja ehdottomampia kuin kukaan valistusatteen myötä sivistyneiden kulttuurien nykypäivän edustaja."
Lohelahan on tunnetusti muutenkin ajatusten Aurajoki. Tässä hänen ajattelunsa myöhäiskauden klassinen homomaksiimi ('Homot, halla-ahot ja hyysärit', 2014): "Homoseksuaaleillakin on oikeus mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa, jos he niin haluaisivat."  
"Minä olen ihan tavallinen blondi Turusta. Et kai sinä pidä minua jonkinlaisena uhkana?" Näin Lohela vastasi eräälle kriitikolle blogikeskustelussa. Hmm.
Näillä mennään. Hymy pyllyyn.

PPS. Kommenttini uuden hallituksen kulttuuripolitiikasta oli vajaa. Onhan siellä vähän välillisemminkin toinen kulttuuripolitiikkaan liittyvä iso asia. Liitteessä 3 ('Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä') on seuraavanlainen kohta:

Kuntien toimintavapauden edistäminen 

Säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi.

Lainsäädäntö, joihin uusi laki liittyy, käsittää mm. seuraavat lait:

laki yksityisistä teistä

kiinteistörekisterilaki

laki vapaasta sivistystyöstä

laki taiteen perusopetuksesta

kirjastolaki 

nuorisolaki

museolaki

liikuntalaki                                                          

ulkoilulaki

laki kuntien kulttuuritoiminnasta

teatteri- ja orkesterilaki

laki lasten päivähoidosta

laki sosiaalisesta luototuksesta

laki ajoneuvojen siirtämisestä

Toimintavapauden lisäämisen, yritysten ja kolmannen sektorin hyödyntämisen sekä normien purkamisen kautta arvioidaan saavutettavan merkittävät säästöt julkiseen talouteen.

Minäpä avaan vähän: tätä kautta esimerkiksi mahdollistetaan kulttuuri-instituutioiden helpompi yksityistäminen tai mahdollinen lopettaminen. Meillähän on Suomessa jo yksi menetetty taidemuseo: Savonlinnan taidemuso, joka lopetettiin vuonna 2005. Nyt voidaan kunnissa helpommin laittaa vastakkain vaikkapa vanhainkoti ja teatteri. Sen verran hevosmies olen, että pannaan veikaten: seuraavan neljän vuoden aikana Suomessa lopetetaan yksi kunnallinen teatteri ja yksi kunnallinen taidemuseo. Taidemuseoista panisin roponi Kajaanin taidemuseolle – siitä on puhuttu jo aiemmin ja ovathan kepulaiset ja persut Kajaanin kaksi suurinta valtuustoryhmää, ei tosin onneksi enemmistö: 22/51. [Kokkareita en laske mukaan, koska ne on Kajaanissakin varmaankin ns. kulttuuriporvareita, jotka tunnetusti tykkää käydä avajaisissa – siinä missä tavallinen kansa joutuu maksamaan pääsylippunsa.]
Eikö tässä ole jo jotain totaalisen orwellilaista: vakavissaan ehdotetaan, että säädetään ikään kuin metalaki, jonka puitteissa jotkut saavat poliittisin perustein harkita sitä, missä määrin voimassa olevia lakeja tulee kulloinkin noudattaa?

Li Andersson ruoti tätä asiaa tänään kotisivuillaan näin: 

"Laki joka ei velvoita mihinkään
SSS-hallitus haluaa myös edistää kuntien toimintavapautta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kunnat eivät enää olisi velvollisia noudattamaan laissa tai asetuksissa asetettuja vaatimuksia tai suosituksia siitä, miten tiettyjä palveluita tulee järjestää. Kunnat saavat siten vapaasti päättää, miten haluavat kyseisiä palveluita hoitaa. Tavoitteena on saada säästöjä. Kyseistä vapautta kunnat saisivat sitten harjoittaa sellaisten palveluiden kohdalla, jotka ilmeisesti eivät ole SSS:lle niin tärkeitä.
Nämä vähemmän tärkeät palvelut sattuvat olemaan vapaa sivistystyö, taiteen perusopetus, kirjasto-, nuoriso-, museo-, liikunta- ja ulkoilupalvelut sekä kuntien kulttuuritoiminta ja teatterit ja orkesterit. Mitä nämä linjaukset käytännössä tulevat tarkoittamaan jää nähtäväksi, mutta linjaukset vaikuttaisivan mahdollistavan näiden palveluiden vähentämisen tai yksityistämisen."

Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry lähetti uudelle kulttuuriministerille tänään avoimen kirjeen, jossa pohdittiin asiaa muun muassa näin:

"Erityistä huolta hallitusohjelmassa meissä teatterin ammattilaisina herättää se, että kunnille on tulossa huomattavasti lisää toimintavapautta päättää siitä, millä tavalla ne järjestävät lakisääteisiä kulttuuripalveluja. Pidämme laajaa teatteriverkostoamme kansallisena ylpeydenaiheena. Verkosto takaa kaikille suomalaisille matalan kynnyksen pääsyn kulttuurin pariin, lähellä kotia ja helposti saavutettavasti. Teatterilla onkin Suomessa enemmän katsojia kuin jääkiekolla. Teatterit ovat myös osa pienempienkin kaupunkien identiteettiä ja tuottavat niihin henkistä hyvinvointia. Korkea laatu ja uusien taideinnovaatioiden tekeminen vaatii kuitenkin riittävät resurssit.
Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että rahaa on oltava riittävästi, jotta teatteritalot voivat palkata ammattilaisia toteuttamaan tuotannot. STODin jäsenistöstä noin 80% toimii vakituisten työsuhteiden ulkopuolella. Valtaosa tästä ryhmästä työllistyy freelance-vierailijoina maamme teattereissa tuottaen korkealaatuista sisältöä ja tasokasta taidetta."

Kulttuuripoliittista seurattavaa siis riittää myös kuntatasolla.