Mutta lähempänä luonnontilaa me nyt varmaankin taas olemme – siis sitä taistelua, mitä Thomas Hobbes aikoinaan kuvasi. Hobbesin mielestä ihminen on perusluonnoltaan pahansuopa, minkä vuoksi elämä luonnontilassa on ”yksinäinen, kurja, häijy, raaka ja lyhyt”.
Kommunitaristit taasen tuumivat, että yhteiskunnan olemassaoloa ei tarvitse erikseen selittää yhteiskuntasopimuksella, koska se on muutenkin ihmisen luonnollinen olotila.
Pitäisisi tehdä töitäkin, mutta taidan käyttää vapauttani ja lähteä Roballe oluelle. Juon taidetta ja vapautta ja yhteiskuntaa miettien Malmgårdin H.O.D.A.:n, jonka kuvailu tuo mieleeni vaikkapa herkän veistoksen, jonka joku voisi tehdä: "Valkoinen vaahto on keskikokoinen, katoaa vähitellen ja jättää hieman pitsiä."
Jos joku kaverini hiffaa paikan, tarjoan oluen klo 13.30.
PS. Myöhemmin. Ketään ei kuulunut, joten tarjosin itselleni toisenkin oluen. Palasin sitten töihin. Purkaukseni varsinainen syy on tietenkin se, miten kieli muuttuu joutavanpäiväiseksi. 'Yhteiskuntasopimus' on filosofinen käsite, jolla on on ollut melko tarkasti rajattu ja mielekäs käyttötarkoitus. Nyt se on valjastettu tympeän reaalipolitiikan käyttöön. Yhteiskuntasopimuksella tarkoitetaan nyt työläisten olojen tarkoituksellista heikentämistä. Vähän niin kuin tuo surkuhupaisa eufemismi 'yhteistoimintamenettely', joka tarkoittaa käytännössä yleensä lomautuksia ja irtisanomisia. Tai kokoomuslaisten suosima 'vastuullinen talouspolitiikka', joka tarkoittaa sekin vain työläisten aseman kurjistamista.
Eiköhän se oikea vastuullisen iskun paikka olisi aliverotetut pääomatulot: "Osinkoja on ollut vuosina 1993–2012 jaossa lähes luonnollisille henkilöille 48 000 000 000 euroa." (Esko Seppänen, KU 13.9.2014.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti