Näyttelykuvia 981 & 982 & 983: Kaksi päivää Kaapelilla

Vietin eilisen ja toissapäivän Helsingin Kaapelitehtaalla. Olin entisen Imatran taidekoulun elikkä nykyisen Saimaan ammattikorkekoulun kuvataiteen ylemmän AMK -tutkinnon suorittavien lopputyönäytelyn Masters of Saimaa '15 (20.–31.5.) kritiikissä. Älkääkä kysykö minulta, mitä "ylempi AMK" tarkkaan ottaen tarkoittaa – en jaksa enää oikein seurata näitä asioita.
Tai no, hyvä on. Tällaista leikkaan ja liimaan nyt – ja mietin, että onko kyse siitä, että ylemmällä AMK:lla taiteilija saa paremmin opetushommia ja parempaa liksaa saadessaan niitä mahdollisia opetushommia:

"Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on työelämälähtöinen korkeakoulututkinto, joka lähtee työelämän tarpeista. Se syventää työelämässä tarvitsemaasi asiantuntijuutta ja parantaa mahdollisuuksiasi edetä urallasi. Tutkinto antaa sinulle vahvan teoreettisen tietoperustan ja hyvät valmiudet asiantuntemusta vaativiin työtehtäviin.
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet soveltuvan ammattikorkeakoulu- tai muun korkeakoulututkinnon, ja joilla on vähintään kolmen vuoden työkokemus alalta. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon laajuus on 60–90 opintopistettä. Keskeinen osa tutkintoa on opinnäytetyö eli työelämän kehittämistehtävä.
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuottaa saman kelpoisuuden julkiseen virkaan kuin yliopistoissa ja muissa tiedekorkeakouluissa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto."

Tällaista nämä yhdeksän nyt Imatralta valmistuvaa ovat tehneet kehittääkseen työelämäänsä:

Muotoilija, valokuvaaja ja kuvataiteilija Jaana Ahjokangas (s. ?) on tutkaillut Penttilän sahan raameja käyttäen serigrafiaa ja valokuvaa.

Valokuvataiteilija Janette Holmström (s. 1984) on tutkaillut kamerallaan ja erilaisin pohjustuksin paikan muistia ja junamatkan herättämiä fiiliksiä.

Tekstiilitaiteilija ja kuvataiteilija Leena Illukka (s. 1962) on tutkaillut ystäviensä kasvoja ikuistanut niitä muotokuvina tossuihin.

Kuvanveistäjä Satu Jaatinen (s. 1977) on tutkaillut veden ja taiteen suhteita muun muassa fenomenologian kautta. Ja pitihän interaktiivista teosta kokeillakin:

Kuvanveistäjä Elisa Lientola (s. 1979) on tutkaillut krouvisti tehdyissä veistoksissaan mielen ja tahdon taistoa muutosprosesseissa.

Kuvataiteilija Mikko Maasalo (s. 1963) on tutkaillut havaintoa, katsetta ja näkemistä maalauksessaan, joka varjoineen kasvaa näyttelypaikkojen myötä.

Taidemaalari Laura Melkinen (s. 1975) on tutkaillut suhdettaan puihin ja maalaustaiteen rajoihin, myös lapsen tapaa maalata.

Porukan kuopus, kuvataiteilija Jussi Nykänen (s. 1985) on tutkaillut eräretkeilynsä tuottamien materiaalien kautta suomalaisugrilaisuutta yhtyneenä surrealistiseen kuvastoon – sekä graafisina vedoksina että luonnonreadymadeveistoksina.

Kuvataiteilija Minna Rissanen (s. 1966) on tutkaillut valokuvissaan maisemaa, ryteikköjä ja melankoliaa ja tehnyt kaiketikin sarjallaan omakuvaa.

***

Ja Kaapelillahan on aina muitakin näyttelyitä. Muu Kaapelissa oli Niran Baibulatin (s. 1960) näyttely Kävelemällä (15.5.–18.6.). Näyttelyssä oli kaksi teoskokonaisuutta – tässä taiteilijan sanoin: 
"Tammimäki 3416 askelta -teoksessa olen käyttänyt kävelemistä mittaamisen välineenä. Olin kiinnittänyt lankarullan jalkaani ja langan pään liitin johonkin sopivaan kohtaan kävelyn alkamisen merkiksi. Kävelystä saadut merkinnät, kävellyn matkan pituus, ovat askelmäärä ja langan pituus. Myöhemmin tein näiden merkintöjen pohjalta erilaisia esitystapoja kävelyistä.
Teos Lupa ylittää katu, punaisten autojen kaupunki on kulmien, toisiaan lävistävien pintojen kertomaa. Haen näitä kulmia. Siinä on se kohta, missä liikkeen suunnan muuttuessa näkymä, katseen kohde, muuttuu. Tulee toinen kiintopiste katseelle, toinen tarkennus, ehkä auton kylki ja palanen katukivetystä tai ikkunarivien heijastuma auton kiiltävää peltipintaa vasten. Kuvista kokoan kolmiulotteisen kappaleen, joka on eräänlainen kulkureitti."
Ymmärrän teosten käsitteellisen luonteen, mutta katsojan kannalta kokonaisuus jäi vähän löysäksi, levottomaksi ja hajanaiseksi. Voihan tietenkin olla, että se varsinainen kokemus olikin se ajatteluprosessi, joka minussa hetkellisesti syntyi, eikä mikään visuaalinen kokemus. Tässä suhteessa aika hauska näyttely.

Videoscreeni oli myös aika metka:

***

Valssaamossa oli saksalaissyntyisen, nykyään Helsingissä vaikuttavan Peter Elsnerin (s. 1955) näyttely Balance and Polarity (4.–23.5.). Elsner on toiminut Snellman-korkeakoulussa. Minulle tämä "ihmisenä kasvaminen" on niin outo maailma, että annan itselleni luvan olla ihan toimikankaanniemeläisen infantiili ja brutaali ja kerron ensireaktioni, joka ei edes mihinkään muuttunut: "Karseeta goetheaanista schaibaa." [En ole koskaan aiemmin moista s-sanaa muuten kirjoittanut.] Falskia, imelää, koristeellista, tekopyhää. Ja sekä materiaaliensa että tekniikoidensa kautta täysin epähenkistä – tai ainakin vihkiytymättömälle katsojalle totaalisen hengetöntä.

Onneksi en ole mikään taidediktaattori, vaan nyt näköjään jo ihan vanhanaikaiseksi käynyt arvoliberaali. Niin että tällaistakin pitää mielestäni saada olla. Kukin tavoittelee harmoniaa, onnea ja hyvää elämää omalla tavallaan. Niin kai minäkin. Niinpä kävin oluella Hima & Salin terassilla ja katselin, kun äijät vetivät rannasta litkalla silakkaa – ja tulivat varmaankin onnellisiksi omalla tavallaan.