Julkaistua 634: Hyvä kritiikki on

Arkkitehti joutui taannoin maaliskuussa pieneen myrskynsilmään, kun erästä sen juttua ja kriittistä osuutta vähän veivattiin: julkaistaanko vai ei? Lopulta julkaistiin. Päätoimittaja Jorma Mukala teki hyvät johtopäätökset: kritiikistä tulee keskustella. Hän itse kirjoitti aiheesta tuoreimmassa numerossa (2/15) ja aloitti myös sarjan, jossa asiasta jatketaan keskustelua. Minulta tilattiin ensimmäinen puheenvuoro. Ihan hengen jättiläinen en jutussani ole, mutta päätin pysyä perusasioissa ja olla vakava – vaikka joku voisi tietenkin sanoa 'pateettinen'. Journalismia halusin korostaa erityisesti, koska se alkaa olla jo kohta katoava luonnonvara. Lehtitalot tuntuvat nykyään olevan enemmän vastuussa osakkeenomistajille kuin lukijoille. Koen siis journalismin etiikan olevan pahasti vaaravyöhykkeessä.

[Jutussa mainitut kritiikin ja muiden juttujen suhteet voisin vielä ajantasaistaa: olen tänä vuonna julkaissut 38 juttua, joista kritiiksi luokiteltavia on 12. Ja kun taiteensosiologiassa aito empiria on tärkeää ja koska joku kriitikoksi haikaileva saattaa jopa lukea tätä, mainittakoon vielä ammattikriitikoksi itsensä mieltävän kirjoittajan ansiotulot varsinaisista kritiikeistä kuluneelta neljältä kuukaudelta: 3180,00. Se tekee kuukautta kohti 795 euroa – siis brutto. Ja olen todennäköisesti, kuten alla jutussakin mainitsen, sekä ahkera että joltisenkin menestynyt. Kirjoitan kriitikkejä säännöllisesti kolmeen lehteen.]

Hyvä kritiikki on 

Taiteilijoiden pettymys kohdistuu kritiikkiin, jota ei ole: ”Tein paljon työtä, ja kukaan [toisinaan lue = Helsingin Sanomat] ei edes kirjoittanut.” Kritiikki on osa huomiotaloutta. Kritiikin arvo taiteilijalle tuntuu olevan taiteilijan olemassaolon noteeraaminen.

Kuolevassa kriitikkokunnassakin pettymys kohdistuu kritiikkiin, jota ei ole. Suurin osa kollegoistani on alityöllistettyjä, isolta osalta julkaisukanavat ovat hiipuneet. Olen ahkera ja kaiketikin menestynyt, mutta en elä kritiikillä. Olen kuluneena vuonna julkaissut eri medioissa 27 juttua, joista 10 luokittelen kritiikeiksi. Miellän itseni ammattikriitikoksi, mutta vuoden mittaan julkaisemistani jutuista korkeintaan kolmannes on kritiikkejä. Muut tekstit ovat parempituottoisia. 

Hyvän kritiikin tulee olla sekä asiantuntevaa että journalistisen etiikan mukaista. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein ja journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä. 

Tavoitteita voi kuitenkin olla useita, ja tyylilajien rekisteriäkin voi venyttää aika paljon vaikkapa impressioista aina moraaliin saakka – kunhan kritiikki on mielekkäästi kontekstualisoivaa. Parhaimmillaan kritiikki kykenee liittämään kohteensa erilaisiin keskusteluihin, toisinaan heuristisestikin yllättäviin yhteyksiin. 

Vaikka kritiikin informatiivinen ulottuvuus on tärkeä, ei kritiikki saa olla pelkkä tuoteseloste tai uutinen. Kritiikki ei ole kritiikki, jos se ei sisällä arvottamista.

Ammattikriitikko kohtaa väistämättä jossain vaiheessa leipääntymisen, toisinaan jopa kyynistymisen. Näin minäkin. Silloin yritän muistaa, että vaikka vain kolmannes teksteistäni olisi kritiikkejä, asenteeltani ja identiteetiltäni voin olla sataprosenttisesti kriitikko. Silloin muistan myös sen, että ollessani journalistisesti ensisijaisessa vastuussa lukijalleni teen sen parhaiten, kun mukana on intohimo ja moraalinen pelottomuus. Silloin lukijakin voi olla mukana, samastuen tai vihastuen. Silloin kritiikillä on merkitystä.