Julkaistua 641: Kaikki valinnat ovat polittiisia

Eilen tuli myös painosta kesäkuun Voima. Minulta oli tilattu siihen kulttuuripoliittinen kolumni – aihe muuten vapaa. Tällaista mietiskelin:

Kaikki valinnat ovat poliittisia

Helsingin taidemuseo aloittaa remontin jälkeen uusitussa Tennispalatsissa uudella brändinimellään HAM. Avausnäyttely on varman päälle laskettu bonanza, joka tulee herättämään myös kansainvälistä kiinnostusta: megatähdeksi noussut kiinalainen kuvataiteilija ja kansalaisaktivisti Ai Weiwei. Ai on myös vaikutusvaltainen toimija taidekentällä: Art News -lehden Power 100 -listalla, joka listaa taidemaailman vaikutusvaltaisimmat henkilöt rankijärjestyksessä, Ai oli viime vuonna sijalla 15.

Ai Weiwei (s. 1957).

Ai tekee poliittista taidetta kommentoiden muun muassa voimakkaasti Kiinan ihmisoikeuksia. Hieman ristiriitaisesti hän on maastapoistumiskiellossa ja valvonnan alla mutta pystyy samalla pyörittämään menestyvää näyttelytoimintaa ja tehdasmaista taiteen tuotantoa kuin Andy Warhol konsanaan. 

Ain kaikki teokset ovat poliittisia. Mutta Helsinkiin tullessa tapahtuu outo transformaatio. Näyttely ei ole intendentti Erja Pusan mukaan poliittinen kannanotto (Helsingin Sanomat 20.5.). ”Emme tietenkään voi toimia poliittisesti Helsingin kaupungin virastona”, Pusa sanoo. ”Esittelemme kansainvälisesti merkittävän taiteilijan, jota ei ole Suomessa aikaisemmin nähty.”

Pusan kommentti on kieli keskellä suuta lausuttu, mutta siihen on syytä tarttua. Somessa on tartuttukin: esimerkiksi kuvataiteilija Pekka Niskanen kysyi eräässä Facebook-keskustelussa: ”Olisiko niin, että museo ulkoistaa poliittisen tason keskustelusta meille?” 

Museon verkkosivuilla toimintaa ohjaavia taustoja kuvaillaan muun muassa ilmaisuilla ”itsekriittisyys ja kuvataiteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden sekä luovan työn edistäminen”. Miten taiteen ”yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen” voisi olla epäpoliittista?

Nimittämällä Aita ”poliittisen taiteilijan” sijaan ”kansainvälisesti merkittäväksi taiteilijaksi” Pusa lankeaa orwellilaiseen uuskielen käyttöön, mihin kuuluu muun muassa harhaanjohtavien eufemismien käyttö – eräs nykyisen poliittisen puheemme vastenmielisimmistä ilmenemismuodoista. Pusan tapauksessa virkamies puhuukin paradoksaalisesti kuin poliitikko yrittäessään väistää poliittisuutta. 

Se, että ylipäänsä on olemassa julkisin varoin ylläpidettyjä taidemuseoita, on jo poliittinen valinta. Perustuslakimme 16. pykälän mukaan ”taiteen vapaus on turvattu”. Kiinassa näin ei ole. Taidemuseon olisi syytä toimia omilla keinoillaan kuin taiteen vapaustaistelija ja olla ylpeä siitä. Koko sen olemassaolo perustuu tähän poliittisen taisteluun.

Hyvän journalistisen tavan mukaan lienee lisättävä, että istun itse Helsingin taidemuseon johtokunnassa poliittisen valinnan (vas.) tuloksena.