Setälä ja Kujasalo menossa päin seinää.
Samalla kokosimme Sairaala Ortonin pääaulan vitriiniin pienen näyttelyn vanhoihin sikariboxeihin tehdystä taiteesta nimellä Matkaikoneita (Pajulahti, Setälä ja Teräsvuori). Se on nähtävillä toistaiseksi määrittämättömän ajan.
Avajaiset tänään kello 17. Kaikki joukolla mukaan!
Tässä nyt aamulla rustaamani tiedotteet:
Salvelan kesä VI
Galleria Orton järjestää yhteistyössä Ravintola Salven kanssa 26.5.–18.6.2015 perinteisen kesänäyttelyn Salvelan kesä – jo kuudetta kertaa.
Nurminen paikoillaan, Pajulahti vielä odottelee.
Yhtä aikaa kevytmielisessä ja vakavassa taidenäyttelyssä esiintyy tuttuun tapaan joukko eturivin suomalaisia taiteilijoita, joita yhdistää ystävyys, taiteilijaravintolan viimeisten mohikaanien henki ja usko taiteen hyvää tekevään voimaan. Mukana ovat Jorma Hautala, Pekka Kauhanen, Matti Kujasalo, Matti Nurminen, Matti Peltokangas, Olavi Pajulahti, Timo Setälä, Tarja Teräsvuori ja Roi Vaara.
Setälä auttaa Hautalaa nousemaan seinälle.
Juhani Harrin (1939–2003) ja Vexi Salmen ympärille alkoi 1990-luvulla kehittyä Helsingin Hietalahdessa sijaitsevaan Ravintola Salveen pöytäkunta, jossa käytiin innostuneita ja toisinaan kiivaitakin taidekeskusteluja ja jonka myötä Salvesta tuli taiteilijaravintoloistamme ehkä se viimeisin. Mukaan liittyivät 1990-luvun lopulla muiden muassa kuvanveistäjä Ukri Merikanto (1950–2010), taidegraafikko ja -maalari Tapani Mikkonen (1952–2014) ja silloinen Taiteen päätoimittaja Otso Kantokorpi. Pöytäseurue laajeni vuosien mittaan intohimoisilla taiteenharrastajilla, ja sen kautta esimerkiksi Galleria Ortonin Seppo Seitsalo ja Sirpa Viljanen ovat liittyneet mukaan taidemaailmamme virtauksia ja keskusteluita pohtivaan porukkaan.
Pajulahti auttaa Teräsvuorta löytämään vihdoin muotonsa.
Kaikki yllä mainitut Salvelan taitelijat ovat esiintyneet yksityisnäyttelyillään yli kymmenen vuotta toimineessa Invalidisäätiö Ortonin kahvilassa sijaitsevassa Galleria Ortonissa – maailman ainoassa galleriassa, jolla on oma sairaala.
Porukalla päätettiin jo alusta alkaen, että ei kaiken tarvitse aina olla ryppyotsaisen temaattista. Hyvä taide ja taiteilijoiden välinen ystävyys luovat tarpeeksi temaattista kehikkoa, jotta katsojat voivat nauttia taiteesta ilman turhia ulkoisia paineita. Tätä kehikkoa ovat olleet rakentamassa myös näyttelyiden avaajat, perinteisesti Suomen taidemaailman huipulta: Tuula Arkio, Jaakko Lintinen, Soili Sinisalo, Maija Tanninen-Mattila, Markku Valkonen saavat tänä vuonna seurakseen uransa Lahden taidemuseossa ja Sinebrychoffin taidemuseossa tehneen taidehistorioitsija Ulla Aartomaan.
***
Matkaikoneita
Kuvataiteilijat Olavi Pajulahti, Timo Setälä ja Tarja Teräsvuori ovat maalanneet, veistäneet ja valokuvanneet pieniä kuvia (muinaiskreikaksi εἰκών, eikōn) vanhoihin seetripuisiin sikarilaatikoihin. Teokset ovat matkaikoneja kahdessakin mielessä. Niiden teemat ovat syntyneet matkojen innoittamina – joko konkreettisesti tai myös ikiaikaisen symbolisesti: onhan jo esimerkiksi Pajulahden käyttämän ultramariinin etymologiakin varsin runollinen, ultra mare (= meren tuolla puolen). Matkaikoneita ne ovat myös siinä mielessä, että aivan kuin ortodoksisessa perinteessä, niitä voi myös ottaa mukaan matkalle. Suljetun ja vahvan rasian voi avata vaikkapa yksinäisen hotellihuoneen yöpöydälle muistuttamaan taiteen voimasta keskellä niitä eksistentiaalisia myrskyjä, joita vieraassa paikassa ja varsinkin yksin ollessaan voi kokea.
Pajulahti, Setälä ja Teräsvuori matkamietteissä.
Rasioitua taidetta on tehty jo
pitkässä ismien ketjussa: muun muassa dada, uusrealismi ja fluxus ovat
jättäneet jälkensä rasioiden taiteeseen. Pajulahti, Setälä ja Teräsvuori eivät
kuitenkaan lähesty aiheitaan taidehistoriallisella tietoisuudella. Heidän
laatikoissaan ei asu viittaus taidehistoriaan, ei ironia, snobbailu tai
nokkeluus vaan pikemminkin puhdas tunne hiljaisena ja keskittyneenä – väliin
ehkä tuulahdus melankoliaakin aivan kuten seetrin tuoksun sekoittuessa sikarin
tuoksuun, sillä rasiahan on tunnetusti piilo ja kätkö. ”Se että rasian
geometrian ja salaisuuden psykologian välillä on vastaavuus, ei pitkiä
selontekoja kaipaa”, toteaa ranskalainen filosofi Gaston Bachelard (Tilan
poetiikka, Nemo 2003), joka tiivistää pienuuden suuruuden osuvasti:
Kaikki mikä on pikkuriikkistä avaa maailmaa – ja tämä portti
on ahdas jos mikä. Yksi yksityiskohta voi olla uuden maailman merkki, maailman
joka kaikkien maailmojen tapaan sisältää suuruuden ominaisuudet.
Miniatyyri on suuruuden koti.
Ja mitähän symboloi tämä näky, johon törmäsin lähipuistossa palatessani illalla kotiin:
***
Ja mitähän symboloi tämä näky, johon törmäsin lähipuistossa palatessani illalla kotiin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti