Guggenheim ja Guggenheim ja Guggenheim...

Palaan vähän taaksepäin ajassa. Viime viikon maanantai ja tiistai menivät taas Guggenheimin merkeissä. Maanantai-iltana oli Paasitornissa Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän ja Stadin demareiden järjestämä keskustelutilaisuus Helsinki taidekaupunkina – Guggenheim vai ei? Puhetta johti Osku Pajamäki, ja alustajina toimivat Janne Gallen-Kallela-Sirén, Kaarin Taipale sekä Tuula Karjalainen. Alkupuheevuorot olivat vähän jäykkiä ja jännittyneitä eivätkä sisältäneet odotetusti enää mitään uutta – paitsi että JGKS:n esityksessä alkaa näkyä aikamoista turnausväsymystä: hän nimittäin luki esityksensä paperista jopa vähän takellellen, mitä en ole vuoden mittaan häneltä ennen kuullut. Runsas yleisö sai kuitenkin tilaisuuden elämään:

Oli itse asiassa oikein hauska kuunnella varsinkin vanhojen rividemareiden kysymyksiä, koska tajusin samalla taas niin konkreettisesti sen, että Guggenheimista keskustellessa ei keskustella lainkaan taiteesta. On tässä työsarkaa.

Koko tapahtuman kovin anti oli kuitenkin galleristi Ilona Anhavan pitkä ja painava yleisöpuheenvuoro, joka päättyi toteamukseen, että G:ssä on kyseessä "nousukasprojekti". Ja eiköhän yleisö räjähtänyt kunnon aplodeihin!

***

Ja sama jatkui tiistaina-aamupäivällä Forumin Kauko-kahvilassa, jossa Hufvustadsbladet oli järjestänyt oman G-tilaisuutensa. Höblän eläkkeellä olevan kriitikon Dan Sundellin piti toimia puheenjohtajana, mutta hänet oli vaihdettu viime hetkellä Annika Hällsteniin (uteliaat korvani saivat selville, että kyseessä oli hygieeninen vaihto, sillä Guggenheim-myönteisenä ja Carl Gustaf Ehrnroothin lankomiehenä hän olisi ollutkin vähän epäsopiva puolueettomaksi puheenjohtajaksi). Keskustelijoina toimivat galleristit Ilona Anhava ja Kaj Forsblom sekä bisnesmies, taiteenkeräilijä ja Guggenheimin säätiön jäsen Carl Gustaf Ehrnrooth. Yleisöä oli kohtuullisesti:

Ja taas Anhava teki saman. Vaikka Höblän Tommy Pohjola totesikin jutussaan, että Anhavan "mumlandet om historielösa nyrika (adress: Guggenheims bakgrundskrafter) där på slutet av diskussionen ger ett minus i protokollet", oli todellisuus aivan toinen: yleisö puhkesi taas aplodeihin ja yksi yleisön joukossa seissyt vanhempi mieshenkilö pyysi vielä erikseen Anhavalle uudet aplodit.

Mitään varsinaista uutta ei kuitenkaan taaskaan ilmennyt, vaikka olin raahautunut paikalle nimenomaan Kisu Ehrnroothin takia. Hän oli kuitenkin vaisu, hillityn kohtelias ja ympäripyöreä, mikä oli toisaalta sympaattista, koska hän ei ainakaan vaikuttanut todelisuudentajunsa menettäneeltä G-fanaatikolta niin kuin eräät toimijat.

Anhavalle täytyy kuitenkin nostaa erityishattua. Toivottavasti ihmiset tajuavat sen, miten rohkea hän tässä tilanteessa on ollut. Ei ole varmaankaan ihan helppoa huippugalleristina karkottaa suorilla kommenteillaan omaa potentiaalista – ja epäilemättä myos piston sydämessään tuntevaa – uusrikasasiakaskuntaansa. 

Mainittakoon nyt vielä kuitenkin se, että elämän tilannekomiikka on joskus todella voittoisaa. Kaukon kaukosäädettävät pöydät ja tuolit eivät tainneet olla kovin kaukosäädettäviä, sillä niitä ei saatu lainkaan rauhoittumaan. Istuin taidemaalari Carolus Enckellin (s 1945) kanssa vierekkäin, ja hän kuiskasi minulle yhtäkkiä – katsoessamme ylösalas liikkuvia panelisteja –, että "tämähän on kuin Tatin elokuvasta". Sitten saimmekin hepulikohtauksen ja perään toisenkin ja yritimme olla tyrskimättä liikaa, ettei yleisö loukkaantuisi:

Forsblom hermostui lopulta niin paljon nouseviin ja laskeviin tuoleihin ja pöytiin, että hyppäsi rodeotuolistaan alas ja puhui seisaaltaan koko loppuajan.

***

Sen verran tässä itselläkin alkaa olla turnausväsymystä, että päätin sitten jo jättää torstain Kansallisten ylioppilaiden ja Opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen G-tilaisuuden väliin. Kolme G-keskustelua viikossa alkaa olla jo liikaa. Nyt jo kuitenkin vaivaa, että mitäköhän siellä puhuttiin.
Ja samalla vähän ihmettelen sitäkin, että miksi en sanonut kummassakaan tilaisuudessa sanaakaan.