Viime perjantaina kävin yhdessä näyttelyssä. Risto Suomi (s. 1951) avasi näyttelynsä Täydenkuun yöt Galleria Heinossa: (3.–25.3.)
Näin galleristi Rauli Heino tiedotteessa: "Tunnelma maalauksissa on runollinen ja romanttinen, mutta usein surumielinen. Se on odottava, pysähtynyt ja hiljainen – voimakkaasti emotinaalisesti ladattu. Teoksissa tulee esiin taiteilijan mentaalinen mielen- tai sielunmaisema."
Varsin alakuloinenhan tuo Suomen mielenmaisema on yleensä ollut. Melankolialla on ollut pitkä taidehistoriallinen elämä, ja tähän perinteeseen Suomen tuotanto helposti asettuu.
Vaikka soisinkin Suomelle joskus jotain iloakin, on minun helppo yhtyä Elina Heikan ajatuksiin melankoliasta (Kaltion 2/01 juttu Elina Brotheruksesta (s. 1972)): "Taide tai ainakin vallitseva taidekäsitys ei vapaudu melankoliasta, sillä melankolisen elementin löytäminen on edelleen tärkeä ohjenuora (hyvän) taiteen tunnistamisen prosessissa. Epäilen, että tunnistettavimmillaan "taide" yhä merkitsee surun ja tyhjyyden kokemuksen tekemistä esineeksi."
On se vain raskasta tämä taide.
Melancholy Man, 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti