keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Julkaistua 263: Julmankaunis maisema antaa reitin psykoanalyysiin

Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi pikkuinen juttuni Maiju Salmenkiven (s. 1972) näyttelystä (20.1.–19.2.) Galleria Kalhama & Piippo Contemporaryssa. Taitossa olivat näköjään tarvinneet pidemmän otsikon kuin minun alkuperäinen 'Julmankaunista maisemaa':

Julmankaunis maisema antaa reitin psykoanalyysiin

Maalaustaide on täynnä erilaisia heiluriliikkeitä, joissa jokin asia kuolee ja kokee sitten henkiin heräämisen tai suoranaisen renessanssin. Suuri heiluriliike on luonnollisesti esittävän ja ei-esittävän kuvan hegemoninen vaihtelu. Nykyään valtaosa nuoremmista maalareista tekee esittävää kuvaa, ja monet aiemmin jopa halveksitut lajityypit kokevat uutta kukoistuskauttaan – ajatellaanpa vaikka Heikki Marilan suosittuja kukkamaalauksia.
Maisemakaan ei ole ollut missään erityisessä jättisuosiossa, mutta epäilemättä senkin aika on koittanut. Maiju Salmenkiven (s. 1972) uusia maalauksia voisi yrittää sijoittaa maisemamaalauksen perinteeseen, osaa teoksista voisi tarkastella kaupunkikuvauksina. Salmenkivi käsittelee monia klassisia teemoja, kuten veden tuottamia erilaisia heijastusta, jotka ovat aina tarjonneet maalareille sekä teknisiä haasteita että reittejä mytologisiin ja sitä kautta psykoanalyyttisiinkin tulkintoihin. 

The Waterway, akryyli ja öljy kankaalle, 2011.

Salmenkiven töissä onkin voimakas psykologinen lataus. Niiden komea ja omaperäinen värimaailma on sillä rajalla, että onko se jo peräti vähän ruma. Outo se ainakin on, ja kun tähän lisätään Salmenkiven näennäistä realismia ruoskiva fantasia, joka tuottaa teoksiin jopa kauhun elementtejä alistamalla esimerkiksi kaupunkimaisemaa sellaisille luonnonilmiöille, joita ei ole olemassa tai joita on ainakin vaikea kuvitella, on lopputuloksena huikea yhdistelmä kaunista ja julmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti