Julkaistua 266: Minun taiteeni – kriitikon valinnat

Toissaviikolla minulle soitettiin Lapin Kansasta ja tehtiin yllättävä ehdotus. He ovat aloittaneet uuden palstan, jossa jotkut henkilöt "kuratoivat" sekä printtilehteä varten kerran kuukaudessa että verkkosivuille kuukauden kestäväksi näyttelyksi pienen kokoelman taidetta Lapin taiteilijaseuran verkkogalleria Napan noin 600 teoksesta. Idea on itse asiassa taidekasvatuksellisesti tarkastellen ja muutenkin tosi hyvä, joten toki olin innostunut ja ryhdyin tuumasta toimeen. Viime keskiviikkona se sitten ilmestyi printtiversiona ja verkossa se on tarkastelevana tästä linkistä.  

Minun taiteeni – kriitikon valinnat

Taidekriitikko Otso Kantokorpi pitää monenlaisesta taiteesta. Kriitikonkin mielialat vaihtelevat päivästä toiseen, ja joskus hän tarvitsee vahvistusta tuntiessaan itsensä älylliseksi – toisinaan taas romanttinen melankolia valtaa mielen.

Helsinkiläinen Kantokorpi on tunnetuimpia suomalaisia kuvataidekriitikoita. Mies tunnetaan terävästä kynästään ja suorasukaisesta tavastaan kirjoittaa. Kantokorpi ei juuri kuorruta sanottavaansa. 

Viime kesänä hän sohaisi kritiikissään Lapin taiteen klassikkoja, muiden muassa Juho Kyyhkystä ja Reidar Särestöniemeä, arvioidessaan Ateneumin Lapin taika -näyttelyä. 

Jyrki Siukonen: Nuori Wittgenstein

Taide voi toisinaan toimia filosofisen pohdinnan apuvälineenä. Sanojen muodostama abstrakti ajatusmössö saattaa kuvan kautta kirkastua kummasti. Kuvataiteellinen tulkinta ei kuitenkaan saa jäädä pelkäksi sanan kuvitukseksi. Siukosen tavoin mukaan voi ujuttaa myös vakavuuden suhteellistavaa huumoria. 

Kalle Lampela: Pääoma

Sanat voivat muuttua kuviksi monin tavoin. Viisisataa sivua Marxin Pääomaa muuttuukin yllättäen lukemattomaksi möhkäleeksi, joka kertoo esimerkiksi siitä historian painolastista, joka saattaa muuttua nykyihmiselle käsittämättömäksi.

Henri Hagman: Akvarelli 

Aina ei tarvitse ajatella. Eikä taiteen aina tarvitse viitata mihinkään itsensä ulkopuolelle. Kun värit ja kompositio on oikein asetettu, jää katsojalle vain tilaisuus uppoutua teoksen sisäiseen maailmaan, joka ei sanallisia tulkintoja kaipaa. Mieli ei kuitenkaan lepää vaan aktivoituu ihan uudella tavalla. 

Sanna Haimila: Baby Blue

Taide viittaa usein taidehistoriaan ja tuo siten tähän hetkeen mukaan sen pitkän perinteen, jonka kautta me olemme esimerkiksi kauneutta tavoitelleet. Usein tällaisessa prosessissa voidaan erilaisten vinksauksien kautta myös arvioida sitä, miten olemme tällaisissa ikiaikaisissa prosesseissa onnistuneet.

Leila Lipiäinen: Taivaan koti

Toisinaan taiteilija ei tarvitse kuin pienen oivalluksen, jonka kautta voi aueta hyviä aukkoja universumin isoihin arvoituksiin ja vaikeisiin kysymyksiin. Mitä me tuomme taivaalliseen ja tuonpuoleiseen oikein heijastelemmekaan?

***

Blogini nimen mukaisesti haluan toisinaan olla vähän liiankin avoin, mutta koska tarkoitukseni on myös realistisesti kertoa kriitikon työstä, kerrottakoon nyt tämäkin opettavainen tarina loppuun. Kun olin ilmaissut suostumukseni tehdä ko. näyttely, kysyin toki, että "paljonko siitä saa liksaa?". Vastaus oli: "Ei siitä mitään liksaa saa, mainetta ja kunniaa vain." Mutta koska olin jo vähän innostunut, en viitsinyt enää kieltäytyäkään. Ja sainpa kuitenkin tekosyyn sivistää itseäni ja käydä yhden taiteilijaseuran verkkogallerian kokonaan läpi (suosittelen muuten moista touhua, ja esimerkiksi Lapin taiteilijaseuran suhteen olin erittäin myönteisesti yllättynyt). Halusin kertoa tämänkin episodin, jotta tulisi edes silloin tällöin tuotua esiin se, miten taidekirjoittaja joutuu asiallisistakin kirjoituspalkkioista huolimatta tekemään koko ajan myös alipalkattua tai palkatonta työtä. Freelancer joutuu kuitenkin joka viikko raapimaan jostain kasaan ne tarvittavat sataset.
No, pääsinpä minä hyvään julkkisseuraan: ensimmäinen kuraattori oli Mr. Lordi (tässä valinnat) ja toinen Rovaniemen kaupunginjohtaja Mauri Gardin (tässä valinnat).