Näyttelykuvia 577 & 578: Retkellä Inkeriin ja Järvenpäähän

Keskiviikkona oli taas tarjolla hauska ja monipuolinen retkipäivä. Iltapäivän aluksi kävin Kalliossa Inkerin kulttuuriseurassa tapaamassa seuran puheenjohtajaa Helena Miettistä ja paria inkeriläistaustaista taiteilijaa, Gennadi Leontjevia (s. ?) ja Valeri Nuijaa (s. 1952):

Olen tutustunut tähän kiinnostavaan ja varsin hauskaan porukkaan aikoinaan 1990-luvulla Kaunissaaressa taideleirillä, jossa toimin muutamana kesänä opettajana. Syksyllä palasimme vanhoihin teemoihin, ja nyt ryhdyimme strategioimaan sitä, miten ammatimaiset inkeriläistaiteilijat saisivat omaa edunvalvontatoimintaansa kehitettyä esimerkiksi perustamalla inkeriläisten taiteilijoiden yhdistyksen. 
Olin paikalla konsulttiapuna, koska tunnen aika hyvin Suomen taidekentän järjestöelämää. Emmeköhän saaneet jotain aikaankin, joten jäämme kiinnostuksella odottamaan.

***

Sitten illansussa oli muutaman ystävän kanssa odottamassa retki Järvenpäähän. Järvenpään taidemuseossa oli tarjolla hienon taiteilijapariskunnan näyttely Taiteilija ja hänen miehensä (9.2.–27.5.). Kyse oli Outi Ikkalan (1935–2011) ja hänen puolisonsa Seppo Kärkkäisen (s. 1935) laajasta retrospektiivisestä yhteisnäyttelystä: 

Molemmat olivat aikoinaan Vapaan Taidekoulun ja Sam Vannin (1908–1992) innoittaman Ryhmä 4:n keskeisiä jäseniä. Nämä olivat siis oikein maalarimaalareita, ja ryhmän viimeisessä yhteisnäyttelyssä vuonna 1969 manifestoitiin aika rankasti: "Epämääräisessä ja opportunistisessa kulttuuripiirissämme jatkamme työskentelyä tietäen, että tulee aika, jolloin selviää: että taiteen keinot ovat toiset kuin sirkuksen. Että kuvataiteen asia ei ole ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin. Että taideteoksen on
kestettävä enemmän kuin 15 minuuttia…"

Tarjolla oli sekä taidehistorian siipien havinaa että aivan kuranttia ja raikasta ilmaisua. Tuntui jotenkin erityisen hyvältä tässä nykyisessä "epämääräisessä ja opportunistisessa kulttuuripiirissämme" katsoa ankaraa maalaustaidetta ja nähdä Ikkalalta muutama oikein klassinen teos, kuten vaikkapa Risteysasema (1968, öljy):

Piipahdin myös viereisen kirjaston lehtilukusalissa, ja eiköhän sielläkin ollut Ikkalan maalaus vuodelta 1985:

Palaan vielä asiaan, koska sain tilaisuuden kirjoittaa Taiteeseen näyttelystä jutun.

***

Museolla oli myös toinen kiinnostava näyttely. Aurora-seura – Eero Järnefelt ja Helsingin yliopiston seinämaalaukset (9.2.–27.5.). Ei Eero Järnefelt (1863–1937) muutamaa klassikkoa lukuunottamatta ihan minun taidettani ole, mutta tällaiset merkittävän julkisen teoksen taustoja valaisevat näyttelyt ovat aina vähintäänkin kulttuurihistoriallisesti tärkeitä ja kiinnostavia:

Myöhemmin sohvannurkkaan mietiskelemään ja viinilasi käteen, ja ajattelin taas ainakin hetken aikaa, että on tämä taide-elämä sentään aika hauskaa ja monipuolista.