Boikotoikaa Lääkärit tupakointia vastaan -verkostoa!

Enpä ole pitkään aikaan – no, ok, mahdollisesti Sipilän hallituksen strategisen ohjelman julkaisun jälkeen – kokenut suomalaiseen kulttuuriin liityvää keskustelua niin vastenmielisenä kuin tänään, kun luin Helsingin Sanomia. Tässäpä tämä artikkeli ja siitä lainaus: "Lisäksi verkoston mukaan elokuville, joissa tupakoidaan, ei ole myöskään perusteltua myöntää minkäänlaista julkista tukea. Verkostoon kuuluu nelisensataa lääkäriä." 
Tämän verkoston – Lääkärit tupakointia vastaan – puheenjohtaja on erikoislääkäri Olli Simonen.
Olen saanut kuutisen vuotta sitten sydänkohtauksen, kärsin vakavasta sepelvaltimotaudista, tupakoin, olen kerran lopettanut sen kahdeksi vuodeksi, mutta jatkoin työstressin myötä uudestaan – ymmärrän kuitenkin tupakoinnin vaarallisuudet ja aion lopettaa lopullisesti sen aika piakkoin. Mutta näin sitä ei tehdä. Näin sitä ei saa tukea.
Olen myös kulttuurikriitikko ja inhoan yhtä lailla fasismia ja totalitaarista kommunismia. Muistan nykyään vähintäänkin kerran viikossa perustuslakimme 16. pykälän, jossa todetaan: "Taiteen vapaus on turvattu." Jos ryhdymme sensuroimaan negatiivisten sanktioiden avulla kulttuuriamme, olemme samalla tiellä kuin valheellinen sosialistinen realismi tai kansallissosialismi. Olen sekä freelancer että jo aika vanha, joten minun ei tarvitse enää piitata, ei pelätä enää mitään – ei edes vähän lapselllista tuohtumustani. Niinpä toteankin, että tämä Simonen ja 399 muuta samaa mieltä – jos siis ovat sitä oikeasti – olevat lääkärit ovat vastenmielisiä fasistisia ääliöitä:

Taide puhuu parhaimmillaan totta, ja se totuus ei välttämättä kerro sitä tarinaa, jonka haluaisimme kuulla. Se on yksi taiteen voimista. Sitä ei ikinä enää saa sensuroida sosialistisen realismin tapaan – ei ainakaan sivistys-Suomessa, jonka elokuvakulttuurista on viime vuosina vastannut muun muassa Aki Kaurismäki:

Rikos ja rangaistus, 1983.

Varjoja paratiisissa, 1986.

Ariel, 1988.

Tiedän: ei minulla ole very many years left, mutta ehdin onneksi vielä sanoa: "Hyi saatana, että joutuu vielä kuuntelemaan tällaista fasistista paskaa."

Tässä vielä tämä turmiollinen kulttuurimme rappeuttaja:

 

Ja tässä minä – sekä kaunis näkymäni Sinebrychoffin puistoon – kaksi minuuttia sitten.

Olen muuten tavallaan tupakoinnin vastainen ihminen. Mutta olen myös fasismin vastainen, ja siksi kuitenkin myös ilahduin tänään Helsingin Sanomien toisesta jutusta, jossa Elina Grundström totesi viisaasti Hannah Arendtiin viitaten: "Arendt käsittelee kirjassaan juuri sitä, miten totalitarismi pääsee kehittymään, kun ihmiset kuvittelevat pienet yksittäiset muutokset osaksi arkielämää."

Tätä tapahtuu juuri nyt. Muuallakin: Venäjällä esimerkiksi kiellettiin viime vuonna kiroilu elokuvissa. Olkaamme antamatta tälle mahdollisuutta Suomessa. 

Kuvitelkaamme vaikkapa tilanne, jossa Timo Soini olisikin sen kuuluisan kävelyretkensä jälkeen halunnut kulttuuriministeriksi ja olisi halunnut voimallisesti olla antamatta julkista tukea elokuville, joissa tehdään abortti tai joissa esiintyy Suomessa asuvia mustaihoisia ihmisiä. Arendtiin viitaten, ei sitä niin mahdottoman vaikea olisi kuvitella.

Mutta tuleehan meille hallitusohjelman myötä jotain terveellistä: "Liikutaan tunti päivässä esimerkiksi laajentamalla Liikkuva koulu -hanketta valtakunnalliseksi."

Antti Vesikon kirja-arvostelusta: "Kansallissosialistien ruumiinkulttuuri ilmenee sen harjoittamassa kollektiivisessa kasvatuksessa puritaaniseen maailmaan. Nuorison kasvatuksen oli oltava ennen kaikkea fyysistä."'

Kulttuurista ja henkisistä arvoista siis kohta viis.

Hugo Jaeger: Nürnbergin puoluepäivät 1936.