Urmas Orek ja Kumun hieman provokatorinen ripustus: vasemmalla hirttäytynyt ja oikealla Stalin. Molemmat Johannes Saalin (1911–1964) käsialaa. Aika häkellyttävää. Mainittakoon, että Stalinkaan ei kuulemma ollut koskaan neukkuaikana esillä, koska hänen ilmeensä ei tyydyttänyt sensoreita.
Koska ohjelmamme oli aika tiukka ja koska olin jo edellisellä reissulla nähnyt kaksi kiinnostavaa näyttelyä – Mustan neliön metamorfoosit – Malevitšin tulkinnat virolaisessa taiteessa (20.3.–9.8.) ja Taidevallankumous 1966 (17.4.–16.8.), päätin keskittyä peruskokoelmien lisäksi vain yhteen. Edellinen reissu jäi kiireen takia raportoimatta, mutta varsinkin Taidevallankumous 1966 lisää hienosti Viron taiteen lähihistorian tuntemusta. Tosi kiinnostava näyttely lyhyen suojasään ajalta. Näin tiedotteessa: "Näyttelyn lähtökohtana on joukko Tallinnassa ja Tartossa 1966 pidettyjä näyttelyitä, joissa esillä olleet teokset erosivat rohkeasti Neuvostoliiton virallisesta taidekaanonista ja toivat näkyviin sen ajan taiteessa ilmenneet uudet ideat ja strategiat: Tarton taiteilijoiden kevätnäyttely sekä Maalaus. Grafiikka. Valokuva -näyttely Viron tiedeakatemian kirjaston aulassa, nuorten taiteilijoiden näyttely Tallinnan taidehallissa, Ilmar Malinin (1924–1994) uusien töiden näyttely Taidesalongissa ja Elmar Kitsin (1913–1972) näyttely Tarton taiteilijatalossa. Näiden näyttelyiden yhteisvaikutuksesta raja silloisen taiteen sallitun ja kielletyn välillä siirtyi, ja käsitys siitä, millaista taidetta voi pitää realistisena, avartui." Tällaisia rekonstruoituja näyttelyitä kannattaisi Suomessakin kokeilla enemmän – Kiasmassahan tätä tehtiinkin tosin juuri ansiokkaasti Ismo Kajanderin (s. 1939) kanssa.
Olav Maran: 1900-luvun irvistys, kollaasi, 1965.
Minun valintani oli Jaromír Funke ja Tšekkoslovakian avantgardistinen valokuvaus 1922–1950 (15.5.–30.8.). Tässä tiedotteesta:
"Kumun näyttelyn keskiössä on modernistisen tšekkiläisen valokuvataiteen johtohahmo Jaromir Funke
(1896–1945). Hän oli monipuolinen intellektuelli, jota kiinnostivat
kuvataide, kirjallisuus ja musiikki ja joka oli lisäksi
vaikutusvaltainen kriitikko, aktivisti, toimittaja ja opettaja. Funke
oli muuten ensimmäisiä valokuvaajia, jotka tekivät sarjoja.
Näyttelyn kuraattori Antonín Dufek
on valinnut yhteensä 161 teosta 48 taiteilijalta. Näyttely on
rakennettu teemoittain kuuden vaikutusvaltaisen taideryhmittymän
tuotantoa esittelevinä osina. Edustettuina ovat Tšekkoslovakian
surrealistien ryhmä, Ryhmä 42, Seitsemän lokakuussa, Ryhmä Ra, fotolinja
ja viiden valokuvaseura."
Jaromír Funke, Nimetön (Tyttö ja käsi), 1935.
Mielettömän hieno ja kiinnostava näyttely! Mukana oli niin kubismia kuin surrealismiakin, erilaisia kokeiluja ja ns. "emotionaalista valokuvaa", joka sai innoituksensa kuulemma André Bretonin (1896–1966) "maagisesta kohtaamisesta". Tämä lienee viittaus Comte de Lautréamontin (1846–1870) klassiseen esteettiseen maksiimiin: "Kaunis kuin ompelukoneen ja sateenvarjon satunnainen kohtaaminen ruumiinavauspöydällä." Tai sitten olen sivistymätön – ainakaan en löytänyt Bretonin ja 'magic encounterin' yhdistelmää googlettamalla.
Marko Mäetammin (s. 1966) ja Raymond Pettibonin (s. 1957) Kotona ja vieraissa (29.5.–13.9.) jäi näkemättä, mutta siihen palaan vielä heinäkuussa, ja Hilma af Klintiä (13.3.–7.6.) en jaksanut katsoa enää neljättä kertaa. Sitä muuten seuraa 3.7. alkaen Düsseldorfin taideakatemiassa opiskelleiden virolaisten klassikoiden näyttely. Vertailua suomalaisiin düsseldorfilaisiin voi siis suorittaa kesällä. Ensimmäinen Düsseldorfista valmistunut suomalainen oli muuten Hjalmar Munsterhjelm (1840–1905).
En mahda sille mitään, mutta joka kerta Kumussa käydessäni minuun iskee lievä kateus. Ei Suomessa ole yhtään taidemuseota, jossa olisi näin runsas, monipuolinen, kiinnostava ja usein yllättäväkin näyttelypolitiikka.
Nyt vetäydyn levolle ja palaan retkeen huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti