Perjantain Kansan Uutisissa (23/15) ilmestyi juttuni Ion Bârlădeanun (s. 1946) näyttelystä Taidetta kaikesta huolimatta (15.5.–18.6.)
Muu Galleriassa.
Ulkopuolella
ja keskiössä
Taidehistorioitsijat
rakastavat unohdettujen tai tuntemattomien taiteilijoiden löytämistä. Osin kyse
on turhamaisuudesta – saattaahan löytäjä jättää nimensä taidehistoriaan
nimenomaan sinä merkittävänä löytäjänä. Osin kyse on varsin tarpeellisesta
projektista. Taidehistoriankin on syytä tarkastella historiaansa kriittisesti:
mitä merkittävää kollegoilta mahtaakin eri syistä olla jäänyt löytämättä.
Syitäkin on varmaan monenlaisia: on ideologisia syitä, mutta on varmaan myös
pinnallisia aikansa muotiin ja trendeihin liittyviä syitä. Joskus taiteilijat
tuntuvat elävän kuin väärässä ajassa. Edelleenkin. Muistan vieläkin vähän
häpeillen, kun tänä keväänä sanoin eräälle nuorelle taiteilijalle, että hänen
työnsä ovat kuin anakronismi – siis epäajanmukaisia, väärään aikaan sijoittuvia.
Onneksi myös pidin niistä ja kehuin niitä hänelle.
Kaikista
kiinnostavinta tuntemattoman taiteilijan löytäminen on silloin, kun kyseessä ei
ole taidehistorian satunnaisesta unohduksesta tai minkään piirien hyljeksinnästä
johtuva unohtuminen. Silloin, kun pääsemme tutkailemaan luovuutta, joka on
syntynyt ilman miellyttämisen halua, ilman taidemaailman sosiaalisesti
rakentunutta sääntöjärjestelmää – silkasta sanomisen pakosta ja myöskin tuon
sanottavan vakuuttavuudesta sekä toteuttamisen taidosta. ITE-taide on usein
tällaista, vaikka on myös muistettava, että kansanomaisen luovuuden
institutionalisoituminen tuottaa väistämättä omia sääntöjärjestelmiään ja sitä
kautta seuraamuksia itse luovaan prosessiin.
Romanialainen
Ion
Bârlădeanu (s. 1946) on ollut ihanteellinen
löydettävä: hänestä syntyy hyvä tarina, hän on ulkopuolinen, hän on
taiteilijana omaperäinen, rohkea ja taitava. Vuonna 2008 hän nousi
kansainväliseen kuuluisuuteen. Hänen töitään oli nähty julkisuudessa ensimmäistä
kertaa vasta vuonna 2007, jolloin eräs taiteilija oli vinkannut kodittoman
taiteilijan – 20 vuotta kodittomana ollut Bârlădeanu asui tuolloin erään
kerrostalon roskakatoksessa – taiteellisista tuotoksista romanialaiselle
galleristi Dan Popesculle. Tämän
edelleenkin toimiva H’Art Gallery oli erikoistunut nuoriin tuntemattomiin
nykytaiteilijoihin, mutta kuusikymppinen huonohampainen koditon kulkuri oli
pian hänen tallissaan. Tuota pikaa Bârlădeanu oli jo Baselin taidemessuilla ja
kansainvälisissä gallerioissa, muun muassa Pariisissa vuonna 2009, missä hän
kävi lounaalla Angelina Jolien
kanssa. Tarinaa siis kerrakseen.
1984.
Tarinoiden sijaan oleellisempaa
taitaa olla se, että maailma sai Bârlădeanusta uuden merkittävän nykytaiteilijan,
joka myös rikkoo niitä stereotypioita, joita nykytaiteessa on vallalla.
Bârlădeanu aloitti 1970-luvulla
muotokuvien tekijänä, mutta löysi vuosikymmenen lopulla kollaasitekniikan, jota
käyttää edelleenkin. Hän tekee ihan rehtiä vanhanaikaista kollaasia käyttäen
lehdistä leikattua kuvamateriaalia. Myös piirustusta hän käyttää jonkin verran.
Tuloksena syntyy satiiria kommunistisesta hallinnosta, mutta myös analyyttisiä
kuvia markkinataloudesta ja kapitalismista.
Bârlădeanun kollaasit ovat kuin
kohtauksia hieman surreaalisista ja mustalla huumorilla sekä pop-taiteella ja
dadalla maustetuista elokuvista. Hän nimittääkin itse itseään ”ohjaajaksi”. Hän
ohjaa omia filmejään ja kokee jokaisen yksittäisen kollaasin kuin elokuvaksi.
Nyt Bârlădeanun töistä on nähtävänä
retrospektiivi 1970-luvulta näihin päiviin helsinkiläisessä Muu Galleriassa.
Retrospektiivi on vähän mahtipontinen sana kuvaamaan näyttelyä, jossa pienessä
galleriassa on seinillä rivissä pieniä kuvia ja kansiossa niitä vielä
aikamoinen joukko lisää – selailtavana puuvillahansikkailla. Mutta sitä
näyttely on, ja onneksi se todistaa myös sen, että menestyksestä huolimatta Bârlădeanu
ei ole muuttanut tekniikkaansa eikä töiden kokoa – vaikka varaa nyt epäilemättä
olisikin. Hän on siis pysynyt uskollisena valitsemalleen tekniikalle ja
tematiikalla, asioille jotka hän hallitsee hyvin.
1981.
Traagista tietenkin on se, Bârlădeanu
on kokenut kahteen kertaan maansa tuottaman hyljeksinnän: hän on ollut
ulkopuolinen sekä kommunismin että kapitalismin maailmassa. On kuitenkin pakko
todeta, että ilman kommunikointikykyisiä ulkopuolisia kuvamme kulloisestakin
hegemoniasta jäisi vajaaksi. On juuri niin kuin näyttelyn tiedotteessa
todetaan: ”Jokainen avoin yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, jotka elävät
samanaikaisesti sekä yhteiskunnan sisällä että sen ulkopuolella. Kriittinen
diskurssi syntyy juuri näistä ironikoista, kyynikoista, elostelijoista ja
eksentrikoista, jotka määrittelevät läntisen sivilisaation filosofiset
standardit. Ion Bârlădeanu on yksi heistä.”
Erityisen ilahtunut olin siitä, että
tarinoista huolimatta palauduin näyttelyssä myös puhtaammin taiteen alueelle.
Kuinka hieno ihan vanhanaikainen saksilla ja liimalla tehty kollaasi onkaan! Se
ei ole fotosoppailun myötä menettänyt tehoaan lainkaan. Itse asiassa päinvastoin:
vähän nuhraantuneidenkin leikkeiden tuottaman uniikkiteoksen aura on
uskomattoman voimakas.
Taide innoittaa usein harrastelijataiteilijoita.
Minäkin päätin tämän entisen romanialaisen kodittoman hampuusin antamalla
esimerkillä tutkia talomme paperiroskista seuraavan kerran aivan uusin silmin:
toivon löytäväni hyvän otoksen Suomen
Kuvalehteä, Seiskaa ja Tekniikan maailmaa. Sakset odottavat
keittiössä.
Bârlădeanu Helsingissä, taustalla 1970-luvun alun omakuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti