Virossa 149 & Näyttelykuvia 989: Terveisiä Virosta, osa 2.

Jatkan lauantaita ja sunnuntaita. Kumussa nautitun lounaan jälkeen matkasimme Tallinnan taidehalliin (Tallinna Kunstihoone), missä oli Viron taiteilijaliiton (Eesti Kunstnikude Liit) kevätnäyttely – Kevadnäitus 2015, 3.6.–5.7.). Näyttely oli mittava, ja se jatkui samassa korttelissa sijaitsevaan kahteen taidehallin hallinnoimaan galleriaan: Kunstihoone galerii ja Linnagalerii. Taiteilijoita on tarjolla kaikkineen 129 – ilahduttavasti sekä iäkkäämpiä klassikkoja että tosi nuoria.  

Ystävältäni Terje Ojaverilta (s. 1955) – ja mainostettakoon tässä vielä, että Terje on Galleria Ortonin elokuun taiteilija – oli näyttelyssä aika rankka duuni Kun metsät loppuvat (2014):

Ja toinen kamuni, Tiit Pääsuke (s. 1941), oli tehnyt kunniaa viime vuonna kuolleelle mestarille Andres Toltsille (1949–2014) teoksellaan Andres Toltsin 273 pensseliä (2015):

Monipuolinen ja toki levotonkin näyttely, mutta ei minua ole koskaan näissä jättikatselmuksissa vaivannut niiden väistämätön epätasaisuus. On hauska nähdä iso otos jostain kiinnostavasta, jota kuitenkin näkee liian vähän, ja kyllä silmä poimii aika nopeasti ne työt, joihin kannattaa keskittyä ja jotka sinulle jotain erityistä tarjoavat. Videon ja valokuvan vähäinen osuus kylläkin yllätti.

***

Illalla sitten romahdin aika nopeasti taideähkyssäni nukkumaan. Sunnuntaina jatkoimme maaseudulle. Kohteena oli virolaisen suurliikemiehen Jaan Manitskin kokoelmalleen – noin 1 000 virolaista taideteosta klassikoista nykytaiteeseen – rakentama Viinistun  taidemuseo noin 65 km Tallinnasta itään. Vanhaan kalastuskolhoosiin rakennettu museo on aivan meren rannassa varsin idyllisessä Viinistun kalastajakylässä. Olen vuosien saatossa oppinut vähän tuntemaan Manitskia, ja niinpä olinkin hieman ylpeä [saa sitä kai vähän elvistellä, kun tuntee edes yhden miljonäärin?], kun sain hänet itsensä kertomaan kokoelmastaan ja kylän historiasta – Manitski on syntynyt Viinistussa vuonna 1942, mutta emigroitui Suomen kautta Ruotsiin vähän yli vuoden ikäisenä. Sympaattinen ja joviaali Manitski olikin varsin vuolassanainen – hän on ilmeisen innoissaan taideprojekteistaan, joihin kuuluu myös nykyteatterin tukeminen; erilaisia näyttämöitä Viinistussa on jo peräti neljä:

    

Manitski on rakennuttanut alueelle myös ekumeenisen kappelin, jossa on varsin hieno arkkitehdin asemoima syysmyrskyn kestävästä lasista tehty alttaritaulu läheiselle Mohnin majakkasaarelle – sekin Manitskin omaisuutta:

Sitten matkustimme Altjan krouviin (Altja Kõrts) lounaalle...

... syömään paikallista perinneruokaa, urvapuderia (= sianlihalla höystetty ohraryynipuuro sienikastikkeella):

Testasimme vielä paikallisen kyläkeinun, koska olimme kuulleet uusista EU-säädöksistä, jotka saattavat kieltää tällaiset vaaralliset keinut. Vaan toimihan se – ei ollut siis deaktivoitu. Tosin siihen oli lisätty kyltti, jonka mukaan keinuminen tapahtui omalla vastuulla ja täysikäisten keinujien määrä on maksimissaan kahdeksan:

Ja sitten takaisin Tallinnaan, missä kävimme vielä ystäväni Leonhard Lapinin (s. 1948) työhuoneella – Leo oli ollut mukanamme koko päivän ja esitelmöinyt useammastakin aiheesta. Oikealla näkyvä pyöreä teos on kuulemma viimeinen Koodit-sarjat teos – silmähermot eivät kestä enää viivakoodin maalaamista:

Siinäpä se. Oli taas hauskaa – huvia ja hyötyä sopivassa suhteessa.