En ollut muistanut lähettää otsikkoani, joten joku outo työnimi oli jäänyt viralliseksi otsikokseni: 'Taiteen instrumentalisointi, välineellistäminen ja muut ongelmat.'
No, minähän paasasin taiteen vapaudesta, julkisesti tuetun hoivataiteen sille vapaudelle mahdolisesti tuottamista riskeistä, talousfundamentalismin vaikutuksesta taide-elämäämme jne. Ihan kaikkia muita ongelmia en ehtinyt käsitellä.
Kai meillä oli aika hauskaa, mutta kuten eräs osantottajista totesi, nää on aina vähän sellaisia tilaisuuksia, joissa uskovaiset todistaa keskenään. Olen joskus nimittänyt tätä "affirmatiiviseksi muminaksi". No, yritin minä vähän ärjähdelläkin. Ärsytin ainakin osaa yleisöä tuomalla esiin taiteen kuin määritelmänomaisen vasemmistolaisuuden. Siteerasin minulle miltei opinkappaleeksi noussutta Teemu Mäen (s. 1967) ajatusta Ruukussa (2/14): "Äärimmäisen karkeasti yleistäen voi todeta, että valtaosa nykytaiteesta on vasemmistolaista, sillä yleensä se esittää ihmiset hauraampina, vähemmän autonomisina, vähemmän rationaalisina, vähemmän oman itsemme herroina ja rouvina ja väittää meidän olevan enemmän toistemme ja kuolevaisuutemme armoilla kuin kulutuskapitalismi olettaa, vaatii, toivoo tai uskottelee meidän olevan."
Samahan koskee mahdollista kristillistä taidetta. Hyvä sellainen puhuu rakkaudesta, armosta, jakamisesta, kohtuudesta – näistä markkinafundamentalismi tuskin on erityisen kiinnostunut.
Kahvitauolla yksi kokoomusta äänestänyt [pyysin käsiä ylös] vanhempi herra hipsi pois eikä osallistunut yleiseen keskusteluun. Käy tässä nyt sitten dialogia.
Yleisöä oli tosin kiitettävän paljon – salin täydeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti